SaiPalle vahvistus Mestiksen voittajan riveistä

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Kuronen kiekkoilee pari seuraavaa kautta SaiPan joukkueessa.
Kuva © Timo Savela
Mikael Kurosen sopimus kestää kevääseen 2016 saakka.

Mikael Kuronen oli mukana voittamassa Mestiksen mestaruutta Kouvolan KooKoossa. Runkosarjassa hän merkkautti 56 ottelussa tehot 12+14. Pudotuspeleissä Kuronen teki 16 ottelussa tehot 6+5.

− Päättynyt kausi oli ensimmäinen muualla kuin Ilveksessä. Vuosi Kouvolassa antoi todella paljon. Päästiin tietysti joukkueena nostamaan pyttyä, se oli tärkeintä. Henkilökohtaisesti sain isoja minuutteja alle ja etenkin loppukaudesta pääsin oikein hurmostilaan. Sain paljon onnistumisia, jotka antavat voimaa tuleville vuosille, kertoo Kuronen.

22-vuotias Ilveksen kasvatti on urallaan pelannut Liigassa yhteensä 63 ottelua.

» Lähetä palautetta toimitukselle