SaiPa vahvistuu tutulla amerikkalaishyökkääjällä

LIIGA / Uutinen
Davisin viime kausi kului KalPassa.
SaiPa saa riveihinsä paluumuuttajan, kun Patrick Davis palaa lappeenrantalaisjoukkueeseen kahden vuoden tauon jälkeen.

Patrick Davis palaa Saimaan rannalle yksivuotisella sopimuksella. Kuluvalla kaudella Davis kiekkoili KalPassa ja iski 59 ottelussa tehot 11+10.

SaiPa on Davisille ennestään tuttu seura, sillä hän pelasi siellä kauden 2013-14, jonka jälkeen siirtyi Kärppiin. SaiPa-kaudellaan 29-vuotias laituri tehtaili tehot 22+13 ja oli joukkueen paras maalintekijä.

− Tykkäsin SaiPassa ollessani valmennuksesta sekä organisaation tekemisestä. Tuosta kaudesta jäi loistavia muistoja, vaikka emme ihan loppuun saakka päässeet, kertoi Davis.

− Odotan, että pystymme ottamaan ensi talvena suoran pudotuspelipaikan ja sitä kautta lähtemään kannujahtiin hyvissä asemissa. Olen todella innoissani tulossa takaisin. Vaikka pari vuotta on kulunut, niin tuntuu kuin palaisin kotiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle