SaiPa testaa Kudrocin

LIIGA / Uutinen
Järkälemäinen slovakkipuolustaja Kristian Kudroc harjoittelee parhaillaan SaiPan mukana noin kolme viikkoa kestävällä tryout -sopimuksella.

Kristian Kudroc on New York Islandersin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 1999. Lähes kaksimetrinen ja yli satakiloinen Kudroc on kovaotteinen puolustaja, joka ei ole urallaan pisteillä juhlinut. Hän siirtyi heti varausvuonnaan Kanadaan QMJHL:n Quebec Rempartsin riveihin ja on kiekkoillut aina viime kauteen asti Pohjois-Amerikassa. Kudroc kävi pelaamassa työsulun aikana kuusi peliä Ruotsin Allsvenskanissa Hammarbyn joukkueessa, joissa keräsi peräti 60 jäähyminuuttia.

Pohjois-Amerikassa Kudroc on pelannut yhteensä 26 NHL-ottelua edustaen Tampa Bay Lightningia ja Florida Panthersia. Näissä hän on tehnyt kaksi maalia ja syöttänyt saman verran sekä kerännyt 38 jäähyminuuttia. Pelaamissaan 147 AHL -ottelussa Kudrocille on merkitty 20 pistettä ja 318 jäähyminuuttia.

– Me näemme hänet viidessä harjoitusottelussa, joista viimeinen pelataan 15. päivä elokuuta Kisapuistossa ja vastassa on HPK. Tässä on hyvää aikaa katsella mikä hän on miehiään. Iso karju ainankin, SaiPan toimitusjohtaja Timo Tikkinen luonnehti.

– Harjoituksien perusteella hän ei ole pelkkä puhdas fyysinen pelaaja, vaan liikekin on kohdillaan ja se sopii meidän teemaan. Kokemusta löytyy useiden sarjojen lisäksi myös Slovakian juniorimaajoukkueista. Olemme nimenomaan hakeneet pelaajia, joilta löytyy riittävästi asennetta ja liikettä toteuttamaan meidän modernia tahtokiekkoa, Tikkinen jatkoi.

Kudrocin viime kautta sotki loukkaantuminen, eikä hän pelannut NHL:n työsulun aikana kuin 6 ottelua Ruotsissa.

– Pitää muistaa, että Kudroc ei ole ollut jäällä neljään-viiteen kuukauteen, vaikka hyvässä kunnossa hän harjoituksien perusteella on näyttänyt olevankin, Tikkinen painotti.

» Lähetä palautetta toimitukselle