SaiPa teki jatkosopimuksia

LIIGA / Uutinen
SaiPa on tiedottanut ensi kauden kuvioistaan. Joukkue on solminut jatkosopimukset Tomas Duban, Joni Yli-Torkon, Petri Kokon sekä Pekka Tirkkosen kanssa. Lisäksi seura kertoi palkanneensa ensi kauden 2-valmentajaksi entisen kokeneen pelimiehen, Hannu Järvenpään.

Maalivahti Tomas Duba on tehnyt SaiPan kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Nuori maalivahti on pelannut pohjamudissa rämpineessä SaiPassa mainion kauden, ja Duballa olisi varmasti ollut ottajia muuallakin. Ilkka Kaarna sai kuitenkin pidettyä miehestä kiinni ja palkkasi hänet kahdeksi seuraavaksikin kaudeksi.

Joni Yli-Torkko ihastuttaa omia kannattajia ja vihastuttaa muiden paikkakuntien katsojia SaiPan paidassa myös seuraavat kaksi kautta. Nuori liukkaasti liikkuva ja kovaa taklaava hyökkääjä sanoi "kiitos" SaiPan tarjoamalle jatkosopimukselle.

Puolustuksen kiekolliseksi johtohahmoksi noussut Petri Kokko jatkaa hänkin Sputnik-paidassa seuraavat kaksi kautta. Kokko edustaa SaiPan puolustuksessa käsiä ja peliälyä. Vastustajan hyökkääjien siirtely oman maalin edestä on kuitenkin muiden puolustajien homma ja tälle osastolle SaiPa kaipaakin vahvistusta ensi kaudeksi.

Kokenut sentteri Pekka Tirkkonen jatkaa joukkueessa myös seuraavan kauden. Yhden vuoden jatkosopimuksen tehnyt Tirkkonen on mainio puolustava sentteri ja nuorien pelaajien kouluttaja. Ykkösketjun sentteri lienee kuitenkin vielä kaikkien SaiPa-kannattajien ensi kauden toivomuslistalla.

SaiPan 2-valmentajaksi tulee ensi kaudeksi kokenut entinen pelimies Hannu Järvenpää. Peliurallaan Järvenpää on mm. pelannut 114 peliä Winnipeg Jetsin NHL-paidassa. A-maajoukkueessa Järvenpää on pelannut 126 ottelua, viidet MM-kisat, yhdet Olympialaiset sekä yhden Kanada Cupin. Vuoden 1985 MM-kisoissa Järvenpää oli koko turnauksen paras maalintekijä; vuonna 1986 hänet valittiin samaisissa karkeloissa parhaaksi suomalaispelaajaksi kuten myös vuoden 1992 Olympialaisissa. Järvenpää on toiminut Espoon Kiekkoseuran valmennuspäällikkönä.

» Lähetä palautetta toimitukselle