Ruotsi vahvistuu, Forsberg tulossa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Colorado Avalanchen tähtihyökkääjä Peter Forsberg on ilmaissut halukkuutensa liittyä Tre Kronor –paitoihin lauantaina alkaviin kisoihin. Toronton Mikael Renberg on jo lentokoneessa matkalla Suomeen ja myös Mats Sundin sekä Jonas Höglund saattavat tulla vahvistamaan Tre Kronoria.

Foppa vapautui Hardy Nilssonin valmentaman ryhmän käyttöön, kun Avalanche tippui jatkosta NHL playoffseista hävittyään Minnesota Wildille otteluin 3-4.

Aftonbladetille Forsberg kertoi liittyvänsä mm-ryhmään maanantaina ja pelaavansa ensimmäisen ottelunsa kisoissa tiistaina Kanadaa vastaan.

- Tulen kisoihin - tietysti jos Hardy (Nilsson) vain haluaa minut. En ole saanut häntä vielä kiinni, Forsberg kertoi Aftonbladetille puhelimitse.

- Toivon, että Sudden (Mats Sundin) voisi nyt tulla myös. Se olisi tosi huippua ja silloin meillä olisi erittäin hyvä MM-ryhmä. Olen hieman katsellut joukkueita ja moni maa on liikkeellä erittäin kovilla ryhmillä, erityisesti Suomen joukkue vaikuttaa kovalta, Ruotsin supertähti jatkoi.

Huippujoukkue kasaantumassa

Ruotsi on saamassa myös muitakin vahvistuksia, sillä Mikael Renberg on jo vahvistettu kisakokoonpanoon. Myös Sundinin tulo on erittäin lähellä ruotsalaislähteiden tietojen mukaan. Kolmannen Toronto-pelurin, Jonas Höglundin, kohtalo riippuu Sundinin ratkaisusta. Jos Sundin tulee, niin Tre Kronor -luotsi Nilsson aikoo kasata Maple Leafsin seuraketjun. Muussa tapauksessa Höglundille ei liene käyttöä joukkueessa.

Washingtonin huippusentterin Michael Nylanderin tilanne on vielä epäselvä. Nylander aikoo ilmoittaa ratkaisustaan tämän päivän aikana keskusteltuaan ensin perheensä kanssa. Eurooppalaisessa kaukalossa erityisesti viihtyvä taitohyökkääjä on ollut lähes koko kauden erossa Chicagossa asuvasta perheestään.

Ruotsi odottaa mahdollisia lisävahvistuksia joukkueeseensa myös jatkosarjan jälkeen, ennen pudotuspelien alkamista, jolloin MM-kisojen sääntöjen mukaan joukkueet saavat lisätä kokoonpanoonsa uusia pelaajia.

» Lähetä palautetta toimitukselle