Ruotsalaislehti käänsi jo ennen välierää "kotituomarit" ruotsalaisia vastaan

MAAJOUKKUE / Uutinen
Kanada ehti pelata turnauksessa tiukan väännön myös Ruotsia vastaan.

Ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi lauantaina hävinneen Kanadan pelaajan Dylan Stromen tuomarikritiikkiä erikoisella tavalla. Tuomarilinjaa kritisoineen pelaajan lausuntoja säestettiin siten, että niiden perusteella Suomen lisäksi maanantaina Ruotsia vastaan ovat myös tuomarit.

Stromen lausunnot kuultiin TSN:n haastattelussa.

Lehti muistutti myös Valeri Braginin aiemmista lausunnoista. Bragin väitti aiemmin viikolla tuomarien pyrkineen Venäjä-Slovakia-ottelussa viheltämään Suomea lohkovoittajaksi. Erikoisena yksityiskohtana voidaan pitää sitä, että kyseisessä ottelussa syntipukin viittaa aseteltiin ruotsalaistuomari Mikael Nordille.

Expressen päästi SHL:n suomalaispelaajat ääneen

Toinen ruotsalaislehti Expressen päästi omassa jutussaan puolestaan Ruotsissa pelaavat suomalaispelaajat ääneen. Lehti haastatteli muun muassa Teemu Lainetta, Ilari Melartia ja Janne Pesosta.

Kolmikosta diplomaattisin oli Skellefteån Pesonen, jonka joukkuekaverit Axel Holmström ja Marcus Pettersson pelaavat Ruotsin joukkueessa.

Suomalaispelaajien mietteitä voit lukea täältä.

» Lähetä palautetta toimitukselle