RoKille nippu jatkajia ja uusia kasvoja - Suomi-sarjan ykköspyssy siirtyy Rovaniemelle

MESTIS / Uutinen
Heikkisellä on aiempaa Mestis-kokemusta Kiekko-Vantaasta.
Kuva © Timo Savela
Mestiksen pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt RoKi aloitti tulevan kauden joukkueen rakentamisen neljällä jatkajalla, joiden lisäksi rovaniemeläisryhmään liittyvät hyökkääjät Rasmus Smedberg sekä Suomi-sarjassa kovaa jälkeä tehnyt Ville Heikkinen.

Päättyneellä kaudellakin lainasopimuksella Rovaniemellä piipahtanut Ville Heikkinen oli Suomi-sarjan runkosarjan tehokkain pelaaja. 24-vuotias hyökkääjä takoi Porvoon Huntersissa 35 ottelussa tehot 17+50. Pudotuspeleissä tehoilu jatkui, sillä Heikkisen pistepussi karttui kahdeksassa ottelussa peräti 14 tehopisteellä. RoKi-visiitillään hän iski Mestiksessä seitsemässä ottelussa tehot 1+1. 

Heikkisen lisäksi uutena miehenä rovaniemeläisryhmään liittyy Rasmus Smedberg, jonka päättynyt kausi kului Lukon A-nuorissa. 21-vuotias laitahyökkääjä tehtaili Nuorten Liigassa 48 ottelussa tehot 17+27 ja oli raumalaisryhmän ykköspistemies. Smedbergillä on aiempaa Mestis-kokemusta 11 ottelun verran KeuPasta sekä LeKistä. Hän on pelannut myös myös 10 Liiga-ottelua Tapparan ja Lukon riveissä.

Rovaniemeläisjoukkue teki lisäksi jatkosopimukset puolustajista joukkueen kapteeni Henri Joki-Erkkilän sekä Samu Paajasen kanssa. Hyökkääjistä jatkosopimukset tekivät Tommi Siliämaa sekä Antti Järvelä.

» Lähetä palautetta toimitukselle