Robert Schnabel Jokereihin

LIIGA / Uutinen
Helsingin IFK:n kolossimainen puolustaja Robert Schnabel, 28, siirtyy paikallisvastustaja Jokereihin. Pitkään huhuissa ollut siirto varmistui maanantaina aamupäivällä.

HIFK ilmoitti purkaneensa Schnabelin sopimuksen sunnuntaina hyvässä yhteisymmärryksessä. Maanantaina Jokerien toimitusjohtaja Matti Virmanen tiedotti kaapanneensa tshekkipuolustajan Pasilaan.

Schnabel siirtyi HIFK:hon kasvattajaseurastaan Sparta Prahasta elokuussa 2005. Avauskaudellaan hän pelasi kelvollisesti, mutta toinen kausi HIFK:ssa sujui heikohkosti. Kaiken lisäksi HIFK:ssa oli viisi ulkomaalaispelaajaa, joista Schnabel oli selkeästi heikoin. Hän pelasi tällä kaudella 32 ottelua, joissa hän teki yhden maalin ja syötti kolme. Jäähyminuutteja kertyi 120.

Jokerit tiedotti samalla, että joukkueeseen palaa 20-vuotias hyökkääjä Jesse Uronen, joka oli vuokralla Kiekko-Vantaassa. Puolustaja Kevin Kantee puolestaan siirtyy Jokereista Turun Palloseuraan.

» Lähetä palautetta toimitukselle