Rob Tallasin sopimukselle vahvistus

LIIGA / Uutinen
HPK:n maalivahti Robbie Tallas on solminut hämeenlinnalaisten kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.

Tallas on vakuuttanut varmoilla ja eleettömillä otteillaan HPK:n tähän asti pelaamissa harjoitusotteluissa. Pystyssä pelaava kanukki on tuonut koko joukkueen puolustukseen lisää varmuutta ja itseluottamusta.

HPK ja Tallas sopivat vuoden mittaisen kontrahdin ehdoista jo ennen try-outin alkua. Kyseessä oli siis pikemminkin koeajo, sillä seuran johto ei halunnut joutua pettymään ehkä tärkeimmässä hankinnassaan. Koepeleissään Tallas osoitti, ettei valinta ollut osunut väärään mieheen.

Maalivahti kertoi ennen koejaksonsa alkua The Citizens Voice -lehdessä sopimuksensa ehdoista. Näiden tietojen mukaan Tallasin kauden palkka on nettona 80 000 dollaria, ja sopimukseen sisältyvät myös asunto-, auto-, matkapuhelin- sekä internetedut.

HPK:n maalivahtikaksikko tulevalle kaudelle on siis kokenut 30-vuotias Tallas sekä joukkueessa jatkava Joni Puurula. Kilpailutilanne on mielenkiintoinen ja tasaväkinen.

HPK ilmoitti samalla, että tilanne sen kahden try-out hyökkääjän kanssa on osittain avoin. Juha-Pekka Loikaksen kanssa tilanne on se, että miehen kanssa aletaan neuvottelemaan koko kauden kattavasta sopimuksesta. Pallokerhon intresseissä on saada aikaiseksi hänen kanssaan 1+1 muotoinen sopimus. Mika Skyttä taas joutunee suostumaan try-out sopimuksen pidentämiseen viikolla. Skytän kanta tähän ei ole vielä selvillä.

lähde: Hämeen Sanomat

» Lähetä palautetta toimitukselle