Richard Lintner jatkaa SaiPassa

LIIGA / Uutinen
Puolustaja Richard Lintner jatkaa SaiPassa kuluvan kauden loppuun asti. Lintnerin alkuperäinen sopimus olisi päättynyt 29. tammikuuta.

Slovakkipakki Richard Lintner pelaa SM-liigaa SaiPan paidassa myös loppukauden. 33-vuotias Lintner liittyi SaiPan vahvuuteen marraskuussa alun perin tammikuun loppuun kestävällä sopimuksella.

– Tilanteeni oli lopulta aika yksinkertainen. Minä ja perheeni totesimme, että SaiPa on tässä kohtaa paras ratkaisu meille. Minulla oli aikaa miettiä rauhassa sopimusasioita 1,5 kuukautta, Lintner kertoo SaiPan verkkosivuilla.

– Olen nauttinut olostani täällä. Ympärillä on hyviä ihmisiä ja joukkuekavereita. Minua on kohdeltu alusta lähtien hienosti.

Lintner on pelannut SaiPassa 14 ottelua ja tehnyt niissä tehot 5+3=8. Peliaikaa Lintnerille on kertynyt keskimäärin lähes 29 minuuttia ottelua kohden.

– Arvostan sitä luottamusta ja arvostusta, jota saan valmennukselta peliajan kautta. Olen fyysisesti hyvässä kunnossa ja iloinen päästessäni pelaamaan näin paljon. Tietysti joskus olo tuntuu väsyneeltä, mutta se on normaalia.

– Minusta tuntuu, että joukkueessa on paljon potentiaalia ja menemme koko ajan eteenpäin. Olen iloinen, että saan olla osa tätä ryhmää.


Richard Lintner pelaa SaiPassa kauden 2010-11 loppuun asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle