Rask tammikuun kolmostähti NHL:ssä

NHL / Uutinen
Tuukka Raskin tammikuu oli onnistunut.
Kuva © Getty Images
Boston Bruinsin savonlinnalaisvahti Tuukka Rask on valittu NHL:n kuukauden tähdistöön yhdessä Aleksandr Ovetškinin ja John Tavaresin kanssa.

Viime kauden päätteeksi Vezina Trophyn voittanut Tuukka Rask pelasi tammikuussa 11 ottelussa ja torjui Bruinsille seitsemän voittoa. Raskin pelatessa Bruins ei jäänyt kuin vain kerran pisteittä ja joukkue paranteli asetelmiaan pudotuspelitaistossa. Raskin päästettyjen maalien keskiarvo oli 1,61 maalia per ottelu ja torjuntaprosentti oli lähes 95.

Ykköstähdeksi valittiin Washington Capitalsin venäläiskapteeni Aleksandr Ovetškin, joka nousi maalipörssin kärkipaikalle. Ovetškin iski 13 ottelussa 12 maalia, joista kuusi ylivoimalla. Ovetškin sai kasaan 30 tehtyä maalia tälläkin kaudella ja hänestä tuli viides pelaaja, joka on tehnyt yli 30 maalia kaikilla uransa kymmenellä ensimmäisellä kaudella.

Kakkostähti New York Islandersin John Tavares on niin ikään joukkueensa kapteeni. Tavares sai kasaan tammikuussa 16 tehopisteittä, joista kahdeksan oli maaleja. Sekä Ovetškin että Tavares nähtiin myös tähdistöottelutapahtumassa ja Tavares iski itse ottelussa neljä maalia.

» Lähetä palautetta toimitukselle