Rapakon takana viiden ottelun kierros

NHL / Uutinen
NHL-yö piti sisällään viisi kamppailua. Mathieu Biron onnistui tekemään maalin veljensä selän taakse. Torontossa Mats Sundin oli joukkueensa tehokkain niukassa voitossa Canucksista. Lisäksi NHL valitsi jälleen viikon parhaat pelaajat. Parhaan hyökkäävän pelaajan tittelin pokkasi New York Rangersin Martin Rucinsky. Tampa Bay Lightningin puolustajakaksikko Jassen Cullimore ja Cory Sarich nimettiin yhteiseksi voittajaksi puolustavan pelaajan palkintoon.

Maple Leafs - Canucks 2-1

Sundin syötti ottelun avausmaalin jo puolen minuutin pelin jälkeen. Osuman viimeisteli veteraani Gary Roberts. Brendan Morrisonin tasoitettua ennen erän loppua, päätti Leafs-veskari Ed Belfour pitää maalinsa puhtaana. Belfour torjui 24 laukausta lopulta voittoon päättyneessä ottelussa.

Voitto-osuman teki kolmannen erän alussa Mats Sundin. Maalin aikana Todd Bertuzzi istui jäähypenkillä huidottuaan Mikael Renbergiä.

Alexander Mogilny oli sivussa toista perättäistä otteluaan. Aki Berg pelasi 17 ja puoli minuuttia ja sai yhden kaksiminuuttisen. Vancouverin paidassa Jarkko Ruutu oli mukana toisen erän pienimuotoisessa kahinassa kahden minuutin arvoisesti. Ruutu sai jääaikaa 11 ja puoli minuuttia. Sami Salo puolestaan pelasi vajaat 22 minuuttia ja oli jäällä joukkueensa ainokaisen aikana.

Stanan huippupeli piti Detroitin kurissa

Red Wings - Capitals 1-4

Rastislav Stana torjui 38 Detroitin laukausta kun Capitals haki maukkaan vierasvoiton. Capsin tsekkikaksikko Robert Lang-Jaromir Jagr oli ottelussa tehokkaana merkkauttaen tileilleen tehopisteet 1+2 mieheen.

Myös Petr Bondra onnistui maalinteossa. Slovakialaisen viimeistelemä 2-0-osuma oli miehen uran 800. tehopiste NHL:ssä.

Washington lähti karkumatkalle jo avauserässä, jossa Curtis Joseph ohitettiin ensimmäisen 11 minuutin aikana kolmeen otteeseen. Tämän jälkeen kuudesti torjunut Joseph sai siirtyä maalin suulta Manny Legacen tieltä. Legace päästi kymmenestä laukauksesta Dainius Zubrusin toisen erän maalin verkkoon. Detroitin maalivahdit torjuivat yhteensä siis ainoastaan 15 laukausta, mutta Capitals viimeisteli hyvällä prosentilla.

Stanan upeasta pelistä jäi kirkkain kruunu puuttumaan, kun Kris Draper pilasi slovakialaisen nollapelin kolmannen erän alkuminuuteilla.

Capitals pelasi ilman loukkaantuneita Bates Battagliaa ja John Grudenia. Red Wingsiltä puolestaan olivat sivussa nivusvaivaiset Dominik Hasek sekä Ray Whitney.

Mathieu Biron yllätti veljensä

Panthers - Sabres 2-1

Floridan puolustaja Mathieu Biron onnistui ohittamaan Buffalon maalia vartioineen isoveljensä Martinin. Bironin ensimmäisen erän maali jäi myös ottelun voitto-osumaksi, sillä Roberto Luongo torjui Sabresin 37 laukauksesta kaikki J.P. Dumontin ylivoimamaalia lukuunottamatta. Martin Biron torjui pelissä 22 kertaa.

Edellisen kerran kenttäpelaaja on yllättänyt maalivahtiveljensä 23 vuotta sitten, kun Phil Esposito teki maalin veljelleen Tonylle.

Biron sai voittomaaliinsa syöttöpisteen suomalaissentteri Olli Jokiselta. Loukkaantumisten rasittaman Floridan riveissä Jokiselle siunaantui peliaikaa 23 ja puoli minuuttia. Niklas Hagman pääsi jäälle noin 15 minuutiksi ja istui kaksi minuuttia jäähyaitiossa.

Predators haki pisteet Denveristä

Avalanche – Predators 2-3

Nashville Predatorsin voitto Colorado Avalanchesta perustui hyvään erikoistilannepelaamiseen ja 34 vetoa torjuneeseen tsekkivahti Tomas Vokouniin. Predsin maaleista kaksi oli ylivoimamaaleja ja yksi alivoimaosuma. Lisäksi kantrikaupunkilaiset tappoivat kaikki viisi Avalanche-ylivoimaa.

Predatorsin Kimmo Timonen laukoi ylivoimalla ottelun avausosuman jo 62 sekunnin pelin jälkeen. Lisäksi Timonen sai syötön Marek Zidlickyn ampumaan 2-0-maaliin. Timonen on vahvassa vireessä, sillä hän on saalistanut seitsemän pistettä viimeisissä kuudessa ottelussa.

Predatorsin kolmannen maalin teki Rem Murray. Avalanchen maalintekijöinä kunnostautuivat Milan Hejduk ja Joe Sakic.

Avalanchen Teemu Selänne jäi ilman pisteitä, mutta oli joukkueensa ahkerin laukoja viidellä laukauksella. Selänne pelasi Predatorsia vastaan reilut 18 ja puoli minuuttia. Timonen sai vastuuta 23 ja puoli minuuttia.

Mike Modano, Dallasin kirkkain tähti

Stars – Coyotes 5-2

Dallas Stars ja kapteeni Mike Modano eivät ole pelanneet omalla tasollaan koko kaudella. Ennen illan ottelua Modanolla oli 11 pistettä 21 ottelusta ja Starsillakin vain yksi voitto viimeisistä yhdeksästä ottelusta.

Phoenix Coyotesia vastaan Modano ja Stars aloittivat vahvasti. Modano ampui ottelun avausmaalin reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Maalin lisäksi Modano syötti joukkueensa 2-0- ja 4-2-maalit, ja hänet palkittiin ansaitusti ottelun parhaimpana pelaajana.

Starsin maaleista kolme syntyi ylivoimalla, ja lisäksi joukkue selvitti kaikki Coyotesin kuusi ylivoimapeliä ilman takaiskua.

Starsin Jere Lehtinen teki yhden maalin (4-2) ja sai runsaasti peliaikaa, lähes 23 minuuttia. Coyotesin Ossi Väänänen pelasi 21 minuuttia ilman pistemerkintöjä.

» Lähetä palautetta toimitukselle