Rangers voittoon Islandersista vauhdikkaassa paikallistaistossa

NHL / Uutinen
Rangers voitti ensi kertaa tällä kaudella Islandersin.
Kuva © Getty Images
New York Rangers kaatoi New York Islandersin ja joukkueiden välinen piste-ero kutistui kahteen. Muita voittajia yön kierroksella olivat muun muassa Montreal Canadiens, Colorado Avalanche ja Los Angeles Kings.

Kauden neljäs New Yorkin paikallistaistelu Islandersin ja Rangersin välillä pelattiin kaikki kolme edellistä voittaneen Islandersin kotihallissa.

Ottelu sai salama-alun, kun jo 11 sekunnin pelaamisen jälkeen Islanders-kapteeni John Tavares huudatti kotiyleisöä. Rangersin maalivahti Cameron Talbot pelasi huolimattomasti kiekollisena maalinsa takana ja hänen syöttönsä napsahti suoraan Tavaresille, joka löi vastapalloon kiekon reppuun.

Avauserän puolessa välissä Frans Nielsen lisäsi johtoa irtokiekosta. Erän viimeisestä vastasi kuitenkin Rangersin kapteeni Ryan McDonagh.

Toisessa erässä avausmaalia jouduttiin odottamaan yli minuutin, kun 80 sekunnin jälkeen Johnny Boychuk pamautti siniviivalta limpun sisään. Kaksi minuuttia myöhemmin peli oli kuitenkin tasan, kun ensin Chris Kreider kilautti komealla kudilla kavennuksen ja 23 sekuntia myöhemmin McDonagh tasoitti ottelun.

Toisen erän viimeisestä maalista vastasi Ryan Strome, joka laukoi myös kolmannessa erässä maalin. Näin tilanne oli jo 5–3 Islandersille, mutta Rangersin kiri oli vasta tulossa.

Ensin Derek Stepan kavensi, Martin St. Louis tasoitti ja lopulta puolustaja Kevin Klein käänsi ottelun Rangersille vielä saman erän aikana.

Tapahtumien täyteinen paikallistaisto päättyi näin Rangersin 6–5-voittoon. Joukkueen maalilla Talbot torjui 38 kertaa ja hävinneen Islandersin Jaroslav Halak ehti kiekon tielle 36 kertaa. Ottelun tehokkain pelaaja oli Stepan, joka keräsi maalinsa lisäksi kaksi syöttöpistettä. Voiton myötä Rangers nousi kahden pisteen päähän divisioonakärki Islandersista, joka on pelannut kaksi peliä Rangersia enemmän.

Canadiens nollasi Red Wingsin, Avalanche kaatoi Coyotesin

Idän kärkijoukkue Montreal Canadiens ja maalivahtinsa Carey Price jatkoivat huippuotteitaan, kun joukkue vieraili Detroit Red Wingsin luona. Maalivahtien taistossa avausmaalia saatiin odottaa aina yli 57 minuuttia, kunnes Tomas Plekanec onnistui.

Toisen maalin iski vielä Max Pacioretty tyhjään rysään. Price tarvitsi kauden viidenteen nollapeliinsä 25 torjuntaa. Kotijoukkueen Jimmy Howard venyi kiekon tielle 28 kertaa.

Lännessä pudotuspeliviivan alapuolen joukkueet kohtasivat Denverissä. Kotijoukkue Colorado Avalanche ratkaisi voiton Arizona Coyotesista ylivoimaisessa toisessa erässä. Coyotes ei saanut erässä yhtään laukausta kohti Semjon Varlamovia.

Kolmanteen erään kotijoukkueen maalille tullut Reto Berra torjui viimeisen 20 minuuttisen aikana 11 kertaa, kun Varlamoville riitti neljä torjuntaa ensimmäisissä 40 minuutissa. Vierasjoukkueen maalilla nähtiin ensi kertaa tällä kaudella Mike McKenna, joka torjui 29 yritystä.

Lopulta 5–2 päättyneen ottelun tehopelaaja oli maalin ja syötön tililleen saanut Matt Duchene, jolle tehopisteistä jälkimmäinen oli uran 300. tehopiste NHL:ssä.

Kings jatkaa nousuaan, Wild kärsi kirvelevän tappion

Kovassa nosteessa oleva Los Angeles Kings ja Minnesota Wild ovat päässeet jo aivan pudotuspeliviivan tuntumaan voittoputkiensa avulla. Yön kierroksella Kings jatkoi voittokulkuaan kaadettuaan Tampa Bay Lightningin, mutta Wild kärsi ikävän tappion Vancouver Canucksille.

Kingsille voitto oli viides peräkkäinen. Joukkue kaatoi kotonaan Lightningin maalein 3–2 ja ottelun tehopelaaja oli nimikkopelaaja Dwight King, joka keräsi kaksi syöttöpistettä.

Wild kärsi ensimmäisen tappionsa varsinaisella peliajalla kymmeneen otteluun, kun se hävisi Cancuksille niin ikään lukemin 3–2. Ottelun voittomaalista vastasi Canucksin 26-vuotias ensikertalaispuolustaja Alex Biega, jolle ottelu ja sen myötä tietenkin myös maali olivat ensimmäiset NHL:ssä.

NY ISLANDERS - NY RANGERS 5–6
OTTAWA - CAROLINA 3–6
DETROIT - MONTREAL 0–2
WINNIPEG - EDMONTON 5–4 vl.
COLORADO - ARIZONA 5–2
CALGARY - BOSTON 4–3 ja.
VANCOUVER - MINNESOTA 3–2
LOS ANGELES - TAMPA BAY 3–2

» Lähetä palautetta toimitukselle