Pratt TPS:n testiin

LIIGA / Uutinen
Kanadalaispuolustaja Harlan Pratt on kymmenen päivän ja neljän ottelun ajan turkulaisten kokeiltavana.

24-vuotiaalla Prattilla on takanaan vaihteleva ura Pohjois-Amerikan eri farmisarjoissa. Viime kaudella kanukkipakki pelasi kahden AHL-joukkueen riveissä sekä lisäksi kaksi ottelua ECHL:ssä.

Pratt on Pittsburghin kesän 1997 varaustilaisuuden viidenneltä kierrokselta. Kanadalainen ei ole mikään rymistelevä jyrä, vaan pikemminkin taitava ja hyvin luisteleva yleispuolustaja.

Turkulaisille uuden puolustajan testaaminen tuli ajankohtaiseksi, kun joukkueen pakistoa koettelevat monet loukkaantumiset. Nyt Prattilla on mahdollisuutensa näyttää taitojaan TPS:n neljässä seuraavassa ottelussa, mikäli valmennusjohto päästää puolustajan jäälle jo sunnuntain tv-ottelussa.

- Turkuun lähdin sillä mielellä, että minulla on joukkueelle jotain annettavaa, ja uskon pystyväni vakuuttamaan valmentajat pelitaidoillani, Pratt kertoi tuoreeltaan Suomeen saapuneena päivän Turun Sanomissa.

lähde: Turun Sanomat

» Lähetä palautetta toimitukselle