Plihal ja Nordlund jatkavat Turussa

LIIGA / Uutinen
Turun Palloseura tiedotti maanantaina, että Tomas Plihal ja Markus Nordlund pelaavat joukkueessa myös ensi kaudella. Samalla TPS kertoi kiinnittäneensä tulevaksi kaudeksi myös yhdysvaltalaispuolustaja Garrett Raboinin.

Hallitseva Suomen mestari Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen kahden viime kauden avainpelaajansa kanssa ja hankkinut takalinjoilleen lisäksi tuoreen yhdysvaltalaisvahvistuksen.

Tomas Plihal oli menneellä kaudella TPS:n kantavia voimia. Tshekkikeskushyökkääjä keräsi runkosarjassa tehopisteet 19+18=37.

Markus Nordlund puolestaan oli yksi turkulaispuolustuksen tukipilareista. Isokokoinen Nordlund oli tehokas erityisesti ylivoimapelissä.

– Markus on kehittynyt kahden vuoden aikana huomattavasti. Hän olikin playoffeissa yksi parhaista puolustajista ja mikä tärkeintä, niin hänen kehityskäyränsä on yhä ylöspäin, seuran pelaajakoordinaattori Ari Vuori hehkuttaa TPS:n tiedotteessa.

Tuoreempi tuttavuus TPS:n takalinjoilla on Garrett Raboin. 25-vuotias yhdysvaltalaispuolustaja on pelannut neljä edelliskautta yliopistokiekkoa St. Cloud Staten joukkueessa.

– Kahdella edellisellä kaudella joukkueensa kapteenina toiminut Garrett on taisteleva ja hyvä kiekollinen puolustaja, jolla on paljon samoja ominaisuuksia kuin Lee Sweattillä hänen tullessa yliopistosarjasta, Vuori vertailee.

TPS:llä on maanantaina julkaistujen sopimusten myötä ensi kaudeksi kasassa yhteensä 19 pelaajasopimusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle