Pesonen vaihtaa Jokeri-paidan Ilves-nuttuun

LIIGA / Uutinen
Jokereissa viimeiset kolme kautta kiekkoillut Jussi Pesonen on tehnyt SM-liigassa viime kaudella kuudenneksi sijoittuneen Tampereen Ilveksen kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.

Pesonen on alunperin JYP:n kasvatti, joka siirtyi Jokereihin Raimo Summasen tultua seuran päävalmentajaksi vuonna 2001. Silloin hänen kintereillään oli mm. Tappara. Jokereiden paidassa Pesonen juhli uransa toistaiseksi ainoata Suomen mestaruutta keväällä 2002.

Pesosella oli vuosi jäljellä sopimusta Jokereiden kanssa.

- Jokerit ilmoitti, että eivät halua pitää minua, vaikka sopimus oli voimassa. Jalon Ripahan oli kysellyt minua jo aiempina vuosina ja nyt, kun Ilves osoitti kiinnostustaan, niin päästiin aika äkkiä sopimukseen. Oli siinä mukana sitten jo muutama muukin liigaseura, mutta olen aina arvostanut Ilveksen korkealle eikä päätöksen tekemisessä ollut vaikeuksia, selvittää Pesonen siirtoprosessia.

Pesonen tehtaili viimeiseksi jääneellään JYP-kaudella piste-ennätyksensä 11+14, mutta Jokeri-kaudet ovat sujuneet hieman mollivoittoisemmin. Päättyneellä kaudella Pesosen saldoksi jäi 47 ottelussa 6+5. Pesonen liittyy Ilveksen joukkueeseen vapun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle