Peltonen ja Riksman HIFK:n riveihin

LIIGA / Uutinen
Helsingin IFK julkaisi keskiviikkona nipun sopimuksia. Kovimpina uusina niminä joukkueeseen liittyvät Ville Peltonen ja Juuso Riksman, joiden sopimukset ovat kaksivuotisia.

Ville Peltonen, 37, palaa HIFK-paitaan 15 vuoden tauon ja vuosien spekuloinnin jälkeen. Viime kaudella Peltonen pelasi 51 ottelua KHL:n Dinamo Minskissä, jossa hän oli joukkueensa kolmanneksi tehokkain pelaaja pisteillään 6+20=26.

Vuoden 1995 MM-kisojen jälkeen NHL-uraa HIFK:sta tekemään lähtenyt laituri ehti pelata NHL:ssä kolmeen otteeseen yhteensä kahdeksalla kaudella 382 ottelua. Suomen maajoukkueen luottopelaaja vuosia ollut Peltonen edusti SM-liigassa Jokereita vuosina 2001–2003 ja on pelannut myös Ruotsissa ja Sveitsissä.

HIFK lähtee uuteen kauteen uusin voimin maalivahtiosastolla, kun Juuso Riksman, 33, siirtyy maalinsuulle naapuriseura Jokereista, jota hän on edustanut viimeiset kaksi kautta. Riksman teki liigadebyyttinsä HIFK:ssa kaudella 2001–2002 ja on ehtinyt pelata myös Ilveksessä ja Ässissä.

Kaksi kertaa liigan parhaaksi maalivahdiksi valitun Riksmanin otteet olivat viime kaudella ailahtelevia, sillä mies pelasi kuusi nollapeliä, mutta maalikeskiarvo 2,72 ja torjuntaprosentti 90,56 eivät olleet totuttua tasoa.

Takalinjojaan IFK vahvistaa Mikko Kousalla. Pienikokoinen puolustaja siirtyy Helsinkiin kasvattajaseurastaan Lahden Pelicansista, jossa hän pelasi menneellä kaudella 23 liigaottelua. Kousan sopimus kattaa ensi kauden ja sisältää option kaudesta 2011–2012.

Vuoden mittaiset jatkosopimukset HIFK:n kanssa solmivat puolestaan maalivahti Jan Lundell, puolustaja Rony Ahonen sekä hyökkääjät Turo Järvinen ja Robert Nyholm. Kaksivuotiseen jatkosopimukseen pisti nimensä puolustaja Martti Järventie. Seuran junioreista 2+1-vuotisen liigasopimuksen saivat Niko Piiparinen ja Mika Partanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle