Peliitat palaa jääkiekkokartalle

MESTIS / Uutinen
Heinolassa pelataan jatkossa Mestistä Heinolan Peliittojen nimellä. Heinolan Kiekko vaihtoi nimensä Peliitoiksi viime viikolla Heinolan Edustuskiekon Tuki Oy:n osakeyhtiökokouksessa. Nimensä vaihtaneen joukkueen päävalmentajana jatkaa Janne Sinkkonen.

Heinolassa koettiin tiistaina kunnon jytky Heinolan Kiekon ilmoittaessa vaihtavansa nimensä Heinolan Peliitoiksi. Nimenvaihdos on sikäli poikkeuksellinen, ettei vaihdokseen liittynyt taloudellisia vaikeuksia. Seurassa koettiin olevan nyt oikea aika muutokseen ja toiminnan terävöittämiseen. HeKin viime kausi sujui pelillisesti ja taloudellisesti varsin kelvollisesti. Heinolan Peliitat sai heti taakseen merkittävää taloudellista tukea sponsoreilta.

Heinolan Edustuskiekon Tuki Oy ilmoitti samalla valinneensa Karri Rämön toimitusjohtajakseen. Ensi kauden valmennus koostuu viime kaudelta tutuista nimistä. Päävalmentajana jatkaa Janne Sinkkonen, apunaan Miikka Tölli ja Timo Keppo.

Peliitat on tuttu nimi 1970- ja 1980-luvun I-divisioonaa seuranneille. Heinolan silloinen ykkösjoukkue oli parhaalla kaudellaan lähellä päästä liigakarsintoihin. Peliitoissa pelasi tukku nykyisinkin tunnettuja suuria kiekkonimiä. Nimekkäimpinä kenties Lauri Mononen, Steve MacDonald ja Don Fraser.


Janne Sinkkonen jatkaa päävalmentajana, mutta seuran nimi vaihtuu Peliitoiksi.
Teemu Eirtovaara - teemu.eirtovaara@gmail.com

HeKin joukkueenjohtajana viime kaudella toiminut Marko Nyman aloitti niin ikään uransa Peliitoissa. Peliittojen taru päättyi kauden 1989 jälkeen, jolloin joukkue kuopattiin II-divisioonaan putoamisen jälkeen.

Heinolan Kiekko perustettiin vuonna 1984. Seura pelasi pitkän tovin II-divisioonaa ja Suomi-sarjaa, kunnes nousi keväällä 2006 Mestikseen. Yhdeksänteen sijaan päättynyt kausi 2010–2011 jäi tältä erää HeKin viimeiseksi.

Fanien keskuudessa nimenmuutos on aiheuttanut vilkasta keskustelua. Etupäässä vaihdos on otettu vastaan positiivisesti, joskin nuorempaa sukupolvea asia on askarruttanut. Vanhempi kaarti on Peliittojen paluusta mielissään.

» Lähetä palautetta toimitukselle