Pelicansille pelaajasopimuksia (päivitetty)

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Lahden Pelicans julkisti tänään sopimukset kolmen pelaajan kanssa, joista kaksi ovat lahtelaisyleisölle uusia nimiä.

Räväköistä otteistaan tunnettu Toni Mäkiaho jatkaa seurassa yhden vuoden sopimuksella. Mäkiaho oli alkukauden Tapparassa vuokralla HIFK:sta, mutta jatkoi matkaansa Pelicanseihin joulun tienoolla. Mäkiaho oli tyytyväinen sopimukseen.

- Alan olla jo sen verran vanha, ettei nelosketjun paikka tyydytä. Täällä tarjotaan isoa roolia ja paljon peliaikaa. Ulkomaillekin olisi ollut muutama paikka, mutta peliaika ja perhesyyt painoivat.

Valmentaja Petteri Hirvonen kehui Mäkiahoa.

- Ollaan saatu sellanen pelaaja, joka tietää kuinka kova sarja tää on ja mitä vaatii täällä menestyminen. Hyvä esimerkki nuoremmille, Hirvonen totesi.

Uusina pelaajina mukaan tulevat Tommi Hannus, joka parhaillaan pelaa Kiekko-Vantaan riveissä Mestis-finaaleja, sekä KooKoosta nuori ja lupaava maalivahti Carl Grahn. Hannuksen sopimus on kaksivuotinen ja Grahnin paperin mitta on kolme vuotta. Lisäksi 1.5. julkaistaan isokokoisen ulkomaalaisen puolustajan sopimus.

Pelicansin toimitusjohtaja Jorma Kosonen vihjaili vähän tulevasta joukkueesta, mutta mitään varmaa ei vielä ollut kerrottavana.

- Paljon mahdollista, että viisi ulkomaalaista pelaa meillä tulevalla kaudella. Budjetti pikkusen elää. Tarvittaessa voidaan vähän enemmän panostaa.

Myös paljon huhuiltu Marko Jantunen on edelleen vahvasti Pelicansin tähtäimessä.

- Lähiaikoina lähdetään Ruotsiin neuvottelemaan Färjestadin kanssa.

Myös Pelicansin valmennuksessa tapahtuu muutoksia. Markku Nykänen palaa pienen tauon jälkeen joukkueen voimavalmentajaksi. Uusi maalivahtivalmentaja on Mika Tarvainen, joka toimii myös A-nuorten sekä Ruotsin Timrån maalivahtivalmentajana.

Tulevalla kaudella jäähallin ravintola- ja kioskitoiminta siirtyy Pelicansin hoitoon. Pelicans odottaa noin 500 000 euron liikevaihdon kasvua omaan toimintaansa.

Pelicans järjestää 31.3. - 3.4. nuorien pelaajien testaukseen tarkoitetun testileirin. Leirin pelaajista saa sopimuksen joukkueeseen yhdestä kolmeen pelaajaa. Alla leirillä testissä olevat pelaajat.

Hyökkääjät:


Matias Loppi, Piteå

Daniel Widing, Leksand

Rob Millar, Villard de Lans Les Ours

Toni Mustonen, KJT

Vili Mustonen, Jokerit A

Mikko Niinikoski, TuTo

Janne Sinkkonen, Villard de Lans Les Ours

Mikko Sivonen, Hermes

Tapio Ahtonen, FPS

Olli Sinkkonen, Pelicans

Jussi-Mikko Makkonen, Pelicans

Maksim Ivanov, UJK

Puolustajat:


Jussi Heikkinen, Sport

Pasi Kuusisto, Sport

Samuli Suhonen, Kalpa

Mikko Saavinen, Hokki

Turo Virta, Ahmat

Esa Saksinen, Pelicans

Ossi-Petteri Grönholm, Pelicans

Tuukka Lähde, Pelicans A

Lari Laine, Pelicans A

» Lähetä palautetta toimitukselle