Pelicansille nimekäs paluumuuttaja - Kousa vahvistamaan puolustusta

LIIGA / Uutinen
Kousa on pelannut Liigaa myös Lukossa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Lahden Pelicans vahvistaa puolustustaan SHL:stä kotimaahan palaavalla Mikko Kousalla.

Mikko Kousan sopimus lahtelaisryhmän kanssa kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden. Edellisen kerran Kousa kantoi Pelicans-paitaa kaudella 2009-10. Puolustaja on joukkueen käytettävissä jo tiistain kotiottelussa KalPaa vastaan.

Alkukauden lahtelaiskasvatti kiekkoili SHL-joukkue Djurgårdenissa. Pelit sujuivat kuitenkin tukholmalaisjoukkueessa vaisusti, sillä 16 ottelussa Kousa merkkautti vain kaksi syöttöpistettä.

Kousa on pelannut Liigassa Pelicansin lisäksi myös Lukossa, Jokereissa ja HIFK:ssa. Ulkomailla hän on kiekkoillut Ruotsin lisäksi myös Sveitsissä sekä KHL:ssä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle