Pauli Levokari palaa Ässiin

LIIGA / Uutinen
Puolustaja Pauli Levokari palaa neljän vuoden tauon jälkeen Porin Ässiin. Kaksi edellistä kautta Pohjois-Amerikan farmisarjoissa pelannut Levokari on solminut porilaisseuran kanssa vuoden sopimuksen. Testattavana olleelle hyökkääjä Rolle Viljaselle ei puolestaan sopimusta tarjottu.

Pauli Levokari, 26, liittyy porilaisseuran vahvuuteen tänään keskiviikkona. Ensimmäisen kerran hänet nähdään tositoimissa lauantaina Turussa pelattavassa Viking Cupissa.

Valmentaja Mika Toivola halusi Levokarin miehistöönsä jo kesken viime kauden, ja hän onkin nyt tyytyväinen, kun siirto lopulta varmistui.

- Ennen kaikkea odotan Paulilta tietysti vahvaa peruspelaamista omassa päässä. Samalla hän tuo myös sopivasti lisää laajuutta puolustukseemme. Viime kaudella lähdettiin vain kahdeksalla pakilla ja sehän nähtiin miten siinä lopulta kävi, Toivola kommentoi viitaten viime kaudella tulleisiin ongelmiin muutaman puolustajan ollessa yhtäaikaisesti sairastuvalla.

Luvian suuren miehen piti siis alunperin palata patapaitaan jo kuluvan vuoden tammikuussa, mutta Ässät ei päässyt yhteisymmärrykseen hänen silloisen työnantajan Columbus Blue Jacketsin kanssa, eikä Levokari näin ollen saanut lähtölupaa.

Helmikuussa Columbus myi farmiseurassaan Syracuse Crunchissa pelanneen Levokarin Pittsburgh Penguisin organisaatioon, joka merkitsi uran jatkumista AHL-seura Wilkes-Barressa. Wilkes-Barre eteni AHL:n pudotuspeleissä aina finaaleihin saakka, jossa joukkue kuitenkin joutui taipumaan niin ikään Ässiin siirtyvän Greg Classenin edustamalle Milwaukeen joukkueelle. Levokari seurasi loppuottelut kuitenkin katsomon puolelta, ja kaiken kaikkiaankin hän oli Wilkes-Barren kokoonpanossa vain kolmessa pudotuspeliottelussa.

Ässien entinen toimitusjohtaja Juhani Tamminen vakuutti keväällä, että Levokari on joka tapauksessa ensi kaudella Ässien mies. Tammisen lähdön jälkeen siirto kuitenkin kumottiin.

- Kyllähän me olemme koko ajan olleet jossain määrin Levokariin yhteydessä. Keväällä sopimus ei kuitenkaan ollut ajankohtainen, kun Pauli halusi silloin ensisijaisesti katsoa tilanteensa Pohjois-Amerikan markkinoilla, Toivola kertasi tilanteen kehittymistä.

- Emme me tässä vaiheessa enää varsinaisesti puolustajaa edes etsineet, mutta halusimme toki Levokarin joukkueeseen, kun tilanne nyt oli muuttunut niin, että kiinnostus oli toisessakin päässä kasvanut. Halut niin sanotusti kohtasivat.

Atlanta Thrashersin alunperin varaama Levokari tahkosi AHL:ssä kahden kauden aikana kaikkiaan 109 ottelua, joissa syntyi tehot 7+14=21. Rangaistusminuutteja hän keräsi 203. AHL:n lisäksi Levokari teki neljän ottelun visiitin ECHL-liigaan. Suomessa hän on Ässien lisäksi pelannut Jokereissa, HIFK:ssa ja Kiekko-Vantaassa.

Ässillä on nyt sopimukset yhdeksän puolustajan kanssa ja myös A-junioreista nostettu Juha-Matti Hietamäki jatkaa yhä liigaringissä.

- Ketään ei tietenkään ainakaan tässä vaiheessa lähetetä mihinkään, vaan annetaan kaikille mahdollisuus ottaa paikkansa. Se on tosiaan pelkästään hyvä, ettei nyt tarvitse mennä aivan niin kapealla materiaalilla kuin aiemmin, Toivola kuvaili kookkaan puolustuksensa kilpailutilannetta.

Ässien puolustuskalusto on näin ollen valmis, mutta sen sijaan hyökkäyspää saattaa vielä saada täydennystä. Koeajalla olleista Janne Kujalalle Ässät sanoi kiitos ei jo ensimmäisten harjoituspelien jälkeen, ja viime viikkoisen Ruotsin matkan päätteeksi saman kohtalon koki myös Rolle Viljanen. Loppuviikon aikana Toivolan miehistöön saattaa kuitenkin liittyä taas uutta verta testattavaksi.

- Kujala ja Viljanen eivät olleet sitä mitä me etsittiin. Tässä vaiheessa haluamme vain pelaajia jotka todella vahvistavat joukkuettamme. Tilanne on tällä hetkellä hiukan auki, mutta mahdollisesti vielä tällä viikolla saamme uusia hyökkääjiä tai hyökkääjän kokeelle. Se riippuu lähinnä siitä mitä muutamissa muissa liigajoukkueissa tapahtuu.

Ässillä on myös yksi ulkomaalaispaikka vapaana, mutta sillä rintamalla porilaisilla ei ole tällä hetkellä ketään kiikarissa ja hyvin suurella todennäköisyydellä paikkaa ei täytetä ainakaan ennen kauden alkua.

- Kyllä me hereillä ollaan jos jotain kiinnostavaa sattuu eteen, mutta aktiivisesti emme ulkomailta nyt pelaajaa hae. Katsotaan nyt miten tilanne etenee omalta osaltamme sekä tietenkin NHL:nkin suhteen. Kyllähän sieltäkin suunnasta vähän väliä tulee yhteydenottoja, Toivola kertoi.

Ässien kanadalaiset Greg Classen ja Scott Langkow saapuvat Poriin torstaina. Tuomas Nissisen lonkkavamman vuoksi Langkow on varmuudella kokoonpanossa lauantaisessa Turun turnauksessa, mutta Classenin pelaamisesta päätetään vasta perjantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle