Patrik Laine Tapparan pelitavasta Ylelle: "Ei tekisi mieli pelata tuota enää hetkeäkään, olen saanut siitä tarpeekseni"

LIIGA, NHL / Uutinen
Patrik Laine pelasi huikeat pudotuspelit viimeisellä Tappara-kaudellaan.
Kuva © Jarno Hietanen

Suomen suurin jääkiekkotähti Patrik Laine suomii kasvattajaseuraansa Tampereen Tapparaa kovin sanoin Ylen haastattelussa. Winnipeg Jetsin maalitykki ei syty kirvesrintojen pelitavalle.

– Olen tuossa katsellut, että vähän on erinäköistä se peli. Ei tekisi mieli kyllä pelata tuota trappilätkää enää hetkeäkään. Minä ainakin olen saanut siitä ihan tarpeeksi, kun pari vuotta sitä pelasin. Alkoi tulla jo korvista, Laine tylyttää.

Lausunto on merkittävä, sillä Tapparaa on kritisoitu passiivisesta ja varmistelevasta pelityylistä Suomessa jo vuosia. Nyt niin sanoo julkisesti myös joukkueen entinen pelaaja – ja vieläpä juuri supertähti Laine.

Laine, 19, voitti Tapparassa Suomen mestaruuden vuonna 2016. Hän ehti pelata edustusjoukkueessa yhden kokonaisen kauden ennen siirtoaan NHL:ään.

Ratkaisevassa roolissa Tapparan vuoden 2016 mestaruudessa ollut Laine luottaa kuitenkin kasvattajaseuransa mahdollisuuksiin tämän kevään kannujahdissa.

– En mä halua sen enempää lähteä huutelemaan, mutta eiköhän sieltä kolmas tule putkeen. Ainakin täältä katsottuna, se on selkeästi odotuksena, viimeksikin tuli tosi iso voitto Turusta. Pitkä on matka vielä, mutta sitä kohti mennään, Laine miettii Ylen verkkosivuilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle