Pasi Nurminen puolen vuoden huilille

LIIGA / Uutinen
Jokereiden ja Suomen maajoukkueen luottovahti Pasi Nurminen joutuu keskiviikkona polvileikkaukseen. Toipumisajaksi on arvioitu jopa kuusi kuukautta, joten Jokerit joutuu tulemaan toimeen ilman ykkösmaalivahtiaan näiltä näkymin lähes joulutauon tietämille.

Nurmisen polvivamman syntymisajasta tai -tavasta ei ole tietoa. Ainakin tilapäisesti Jokerit on ottanut joukkueeseensa Nurmista paikkaamaan oman kasvattinsa Markus Helasen, joka on pelannut rapakon takana yliopistosarjassa sekä viime kaudella neljä ottelua IHL-liigan Detroit Vipersin riveissä. Jokerit on ilmoittanut Helasen sopimuksen kestävän ainakin toistaiseksi siihen asti kunnes Nurminen on jälleen pelikuntoinen.

Mikäli leikkauksen jälkeen arvio toipumisajasta pysyttelee useissa kuukausissa, niin Jokerit on todennäköisesti pakotettu hankkimaan uuden maalivahdin, sillä mestaruutta tavoittelevalla joukkueella ei ole varaa lähteä sarjaan niinkin näyttöjä vailla olevalla kaksikolla kuin Helanen ja huippujuniori Kari Lehtonen. Ainakin Suomen passia kantavaa paikkaajaa saattaa olla melko vaikea löytää, joten Jokerit suuntaavat tarvittaessa katseensa ulkomaille.

» Lähetä palautetta toimitukselle