Pasi Nielikäinen SaiPan kanssa sopimukseen

LIIGA / Uutinen
SaiPa kirjaimellisesti vahvisti rivejään allekirjoittamalla sopimuksen räväkän laitahyökkääjän Pasi Nielikäisen kanssa. Alunperin try-out sopimuksella SaiPaan tullut Nielikäinen vakuutti valmennus- sekä seurajohdon kyvyistään, vaikka viime viikolla loukkasi nilkkansa.

- Olin todella tyytyväinen kun SaiPa tarjosi sopimusta. Loukkaantuminen tuli todella harmittavaan paikkaan,
mutta kunhan pääsen kuntoon uskon että pystyn auttamaan joukkuetta, Nielikäinen pudottelee.

Kotimaassa Nielikäisen värikkäät otteet sekä lausunnot ovat aiheuttaneet paljon keskustelua. Kuitenkin jokaisessa
uudessa joukkueessa hän on aina voittanut fanit puolelleen. Kevään 2003 aikana Nielikäinen osoitti myös pystyvänsä
kurinalaiseen peliin ja olikin usein juuri se pelaaja, joka esimerkillään sytytti muun joukkueen taisteluun.

- En ole vielä varma pystynkö osallistumaan tulevan viikonlopun Marski Cupiin, sillä haluan hoitaa nyt nilkkani
täyteen kuntoon. Tavoitteena olisikin kauden aikana päästä pelaamaan myös erikoistilanteita jonkin verran, toivoo Nielikäinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle