Pörssikärki Perry ratkaisi jatkoajalla - Ducks jatkoon, Flamesin kausi ohi

NHL / Uutinen
Corey Perry menetti maalintekotilanteessa kypäränsä, mutta sillä ei ole väliä.
Kuva © Getty Images
Anaheim Ducks voitti kotonaan Calgary Flamesin viidennessä osaottelussa ja eteni konferenssifinaaleihin.

Anaheim Ducks nähdään neljännen kerran sen historian aikana konferenssifinaaleissa. Asia varmistui, kun se kaatoi Calgary Flamesin jatkoajalla maalein 3–2 pudotuspelien toisen kierroksen viidennessä taistelussa ja eteni jatkoon voitoin 4–1. Edellisen kerran Ducks oli näin pitkällä keväällä 2007, jolloin se voitti myös historiansa toistaiseksi ainoan Stanley Cupin.

Joukkueet eivät ole koskaan aiemmin kohdanneet NHL:n pudotuspeleissä.

Flames ei päästänyt Ducksia helpolla jatkoon. Flames siirtyi ottelussa johtoon avauserässä, kun Jiri Hudler laukoi komealla laukauksella ottelun avausmaalin. Maali syntyi ylivoimalla ja oli tšekkihyökkääjä Hudlerille pudotuspelien neljäs osuma.

Ducks osui vuorostaan ylivoimalla toisen erän alussa Ryan Keslerin toimesta, mutta Flames siirtyi uudelleen johtoon vain minuutin Keslerin maalin jälkeen. Flamesin toisesta maalista vastasi Johnny Gaudreau. Ottelun venytti jatkoajalle Francois Beauchemin, joka toi Ducksin uudelleen tasoihin heti kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla.

Ottelu ratkesti jatkoajan kolmannella peliminuutilla. Corey Perry survoi luukulta kiekon väkisin ohi Flamesin suomalaisvahti Karri Rämön. Tähän Perryn maaliin päättyi Rämön ja koko Flamesin kausi, vaikka suomalaisvahti tilannetta protestoikin tuomareille.

Maali oli Perrylle kevään pudotuspelien seitsemäs. Hän johtaa pudotuspelien pistepörssiä 15 tehopisteellään. Edellisen kerrän pörssikärki Perry on tehnyt näin paljon pudotuspelipisteitä juuri keväällä 2007, jolloin hän oli voittamassa Stanley Cupia Ducksin kanssa.

Ducks kohtaa läntisissä konferenssifinaaleissa Chicago Blackhawksin. Joukkueet eivät ole koskaan aiemmin kohdanneet NHL:n pudotuspeleissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle