Nurmelle sopimuksen pidennys - Viirlas ei jatka Raumalla

LIIGA / Uutinen
Teemu Nurmi nähdään Lukon pelipaidassa aina kevääseen 2016 saakka..
Kuva © Anna Ahola - anna.ahola@jatkoaika.com
Teemu Nurmi on pidentänyt sopimustaan vuodella Lukon kanssa. Roni Viirlas sen sijaan siirtyy pois raumalaisseurasta.

Lukko ja puolustaja Roni Viirlas ovat yhteisymmärryksessä purkaneet kautta 2014-2015 koskevan pelaajasopimuksen. 21-vuotias Viirlas siirtyi Raumalle kasvattajaseura TPS:n riveistä kaudella 2010-2011.

Viirlaksen uudeksi seuraksi varmistui myöhemmin Mestiksen TUTO Hockey.

Laitahyökkääjä Teemu Nurmi on puolestaan allekirjoittanut sopimukseensa vuoden jatkon eli Nurmen ja Lukon välinen sopimus kattaa nyt myös kauden 2015-2016. 186-senttinen ja 88-kiloinen laituri on noussut Raumalla joukkueensa kantaviksi voimiksi ja alkava kausi onkin jo 6. kausi Lukko-paidassa.

Kulunut kausi oli 29-vuotiaan Nurmen osalta loukkaantumisten värittämä eikä Tappara-kasvatille kertynyt kuin kuusi runkosarjan ottelua, joissa ei tehopisteitä syntynyt. Pudotuspeleissä hyökkääjä iski 13 ottelussa tehopisteet 4+4.

» Lähetä palautetta toimitukselle