Nuorten maailmanmestari KalPan takalinjoille

LIIGA / Uutinen
Eetu Sopanen kuului Suomen nuorten kotikisojen joukkueeseen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Pelicansissa ja Peliitoissa päättyneellä kaudella pelannut Eetu Sopanen pelaa kaksi seuraavaa kautta KalPan riveissä. 20 vuotta huhtikuussa täyttävä Sopanen oli joulu-tammikuussa mukana voittamassa nuorten maailmanmestaruutta.

− Olen erittäin isokokoinen, jääkaappipakastinyhdistelmä, kiekollisesti taitava ja ilkeä. Aika näyttää minkälainen show saadaan ensi kaudella Kuopiossa pystyyn, kertoo Sopanen.

Kaudella 2015-2016 isokokoinen puolustaja iski Mestiksessä Peliitoissa 27 ottelussa tehot 3+8.

− Haimme isoa, rightin puolen puolustajaa, joka on menossa urallaan vahvasti eteenpäin. Eetu täyttää kaikki nämä kriteetit ja on ikäluokkansa kärkipuolustajia Suomessa, mistä kertoo myös valinta nuorten MM-kotikisoihin.

− Nuori mies on täynnä intoa voida kehittyä täällä pelaajana, ja se näkyi jo innokkuutena päästä Kuopioon, toteaa KalPan urheilujohtaja Kimmo Kapanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle