Norja lainalle Kouvolaan

LIIGA, MESTIS / Uutinen
KooKoo lainaa HIFK:ssa vaille peliminuutteja jääneen Mika Norjan riveihinsä 10.11.2011 asti kestävällä sopimuksella.

Kuluvalla kaudella HIFK:ssa ilman peliaikaa jäänyt ja sitä K-Vantaan Mestis-miehistöstä hakenut maalivahti Mika Norja, 26, siirtyy lainalle Kouvolaan. KooKoo on sopinut HIFK:n kanssa lainaavansa Norjan riveihinsä 10.11.2011 asti kestävällä sopimuksella.

Norjan lainapesti helpottaa huomattavasti KooKoon ykkösveskari Mikko Rämön työsarkaa, sillä mies on joutunut urakoimaan kouvolalaisten maalin suulla lähestulkoon illasta toiseen.

– Meillä on suoraan sanottuna ihan järjetön peliruuhka edessä, 18 päivää ja yhdeksän ottelua, joten Rämölle tarvitaan paitsi kaveri, niin myös tuuraaja, toteaa KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa.

– Pelimäärä on sen verran kova ettei yksi ukko jaksa heilua eikä tässä vaiheessa kautta kannatakaan heilua joka pelissä tolppien välissä.

Samalla KooKoon kakkosvahtina kauteen lähteneen Miro Hämysen annetaan rauhassa parannella kantapäässä olevaa tulehdustaan.

– Hämysen jalan kanssa ei kannata ottaa riskejä, tuollainen tulehdus jos pahenee niin edessä voi olla pitkäkin tauko ja pahimmassa tapauksessa sairaalakeikka, Välimaa selventää.


Mika Norja nähdään seuraavaksi KooKoon sotisovassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle