Niko Kapanen Dallasiin

LIIGA, NHL / Uutinen
TPS:n Niko Kapanen siirtyy rapakon taakse Dallasin organisaatioon kahden vuoden sopimuksella.

Dallas Stars ilmoitti tänään tehneensä kahden vuoden sopimuksen TPS:n ja Suomen maajoukkueen sentteri Niko Kapasen kanssa. Aiemmista puheista huolimatta Kapanen lähtee kokeilemaan Pohjois-Amerikkaan jo ensi kaudeksi.

Dallas varasi 23-vuotiaan Kapasen vuoden 1998 draftissa kuudennellä kierroksella. Viime kaudeksi Hämeenlinnasta Turkuun siirtynyt sentteri oli vaikeuksissa uudessa seurassaan alkukauden aikana, mutta paransi otteitaan huomattavasti kauden edetessä. Menneellä kaudella Kapanen teki runkosarjan 56:ssä pelissä 32 pistettä ja pudotuspelien 10:ssä pelissä 3 pistettä. Hän on kuulunut myös viime vuodet Suomen maajoukkueen vakiokalustoon ja taistelee paikasta Salt Lake Cityn olympiakisoihin.

Kapasella on todella kova työ pelipaikan saavuttamisessa Dallasissa, sillä joukkueen sentteritilanne on NHL:n parhaita. Luultavaa onkin, että ainakin kauden alku sujuu farmijoukkueen mukana. TPS:n kohtalona on uuden sentterin etsintä, eikä Kapasen lähtö välttämättä jää joukkueen ainoaksi menetykseksi ennen siirtorajan umpeutumista.

» Lähetä palautetta toimitukselle