Niinimäen kausi ohi – Turuselle ei rangaistusta

LIIGA / Uutinen
Torstain ottelussa Helsingin IFK:ta vastaan olkapäänsä loukanneen Jesse Niinimäen pelit ovat tältä kaudelta takana. Niinimäen vamma vaatii leikkauksen, jonka toipumisennuste on viisi kuukautta. SM-liigan kurinpitäjä on perjantaina todennut, ettei loukkaantumiseen johtanut tilanne anna aihetta lisärangaistuksiin.

Ilves kertoo huonot uutiset seuran nettisivuilla. Jesse Niinimäki jäi ottelussa Mikko Turusen taklaamaksi ja loukkasi olkapäänsä vaarattoman näköisessä tilanteessa. Turuselle ei tuomittu tilanteeseta rangaistusta. Otteluvalvoja Pekka Rinne teki tilanteesta kuitenkin raportin liigan kurinpitäjälle.

Liigan kurinpitäjänä toimiva Jarmo Muukkonen on käsitellyt tapauksen, eikä langettanut Turuselle rangaistuksia. Päätöksen perusteluissa todetaan kyseessä olleen normaalin kiekontavoittelutilanteen, jossa Niinimäki menetti osittain tasapainonsa ja ajautui tämän vuoksi kontrolloimattomasti päin laitaa.

– Tilanteessa ei ole mitään sen kaltaista tekoa tai laiminlyöntiä, joka antaisi aihetta ottelurangaistuksen ja pelikiellon määräämiselle, toteaa Muukkonen.

Niinimäki ehti tehdä kauden kymmenessä pelaamassaan ottelussa kolme maalia ja antaa kolme maalisyöttöä. Näillä lukemilla Niinimäki on Ilveksen kolmanneksi tehokkain pelaaja.

Niinimäki oli viime kaudella yksi värikkäimmistä pelaajista Ilveksen harmaassa joukkueessa. Tällä kaudella asiat olivat menossa samaan suuntaan, Jesse paransi otteitaan ottelu ottelulta. Hänen johtama ketju nousi viime viikolla joukkuehierarkiassa korkeammalle kolmospaikalta, ohi "tshekkiketjun".

Tämä kausi olisi ollut todellisen läpimurron paikka Niinimäen osalta. Mahdollisesti kokeilu miesten maajoukkueessa olisi ollut edessä Niinimäellä.

13. hyökkääjänä pitempään ollut Mika Niemi saanee nyt tilaisuutensa. Niemi pystyy pelaamaan myös keskushyökkääjän paikkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle