Nickersonille ja Lostedtille pelikieltoa

MESTIS / Uutinen
Tämän takia Nickerson ja Lostedt huilaavat seuraavat kolme ottelua.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Jukurien Patrik Lostedtille ja KooKoon Matt Nickersonille on langetettu kolmen ottelun pelikiellot maanantaina käydystä nyrkkitappelusta.

Matt Nickersonille ja Patrik Lostedtille on määrätty kolmen ottelun mittaiset kakut maanantaina pelatun KooKoo-Jukurit -ottelun tapahtumien johdosta.

Miehet laittoivat painiksi ensimmäisen erän puolivälissä keskialoituksen jälkeen. Tilanteessa Nickerson kävi ensin hyökkääjän paikalla vaihtamassa sanasen Lostedtin kanssa, minkä jälkeen KooKoo-puolustaja palasi takaisin puolustajan tontille. Kiekon tippuessa jäähän molemmat pelaajat riisuivat sekä kypärän että hanskat omasta tahdostaan ja siirtyivät vapaalle jäälle ottamaan toisistaan mittaa. Tilanteesta tuomittiin molemmille viiden minuutin jäähy väkivaltaisuudesta + automaattinen pelirangaistus ja vielä ylimääräinen pelirangaistus kypärän riisumisesta.

Rangaistusta määrätessä otettiin huomioon, että Lostedt lähtee haastamaan Nickersonia täysin tilanteen ulkopuolelta. Rangaistukseen vaikutti myös se, että pelaajat aloittivat tappelun yhteisestä sopimuksesta, eikä tilannetta edeltänyt aiempaa kontaktia.

Molemmat pelaajat jättävät väliin keskiviikkona pelattavan finaaliottelun Mikkelissä. Mikäli Jukureille 2-0-voitoin katkolla oleva finaalisarja ei ratkea keskiviikkona, pelaajat kärsivät kiellostaan toisen ottelun perjantaina ja mahdollisesti kolmannen ottelun sunnuntaina. Jos miehet eivät ehdi suorittaa pelikieltoja kokonaan ennen finaalisarjan päättymistä, Lostedt kärsii loput kiellostaan liigakarsinnoissa ja Nickerson vasta ensi kauden alussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle