TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

Nickerson ja Ässät sopimukseen, Savinainen jatkaa Porissa

LIIGA / Uutinen
Satakunnan Kansan mukaan Porin Ässät ja Matt Nickerson ovat sopineet puolustajakolossin paluusta Poriin. Koko kaupungin suosikiksi noussut Nickerson on todennäköisesti porilaisten kokoonpanossa jo tulevana lauantaina, kun Ässät kohtaa kotonaan KalPan.

Hopeakaudella 2005–2006 porilaisen hulluuden perikuvaksi noussut Matt Nickerson pisti SM-Liigan jäähyennätykset uusiksi ja oli siinä sivussa yksi suurimpia tekijöitä porilaisessa kiekkohuumassa. Runkosarjassa mies merkkautti tehot 5+8=13.

Kaudella 2006–2007 Nickerson edusti AHL-joukkue Iowa Starsia ja ECHL:ssa puolestaan Idaho Steelheadsia. Pelilliset näytöt jäivät kauden aikana vähiin ja Nickersonin rooli olikin lähinnä tappelija. Täksi kaudeksi ei Dallasin organisaatiosta paikkaa löytynyt, joten sopimus purettiin.

22-vuotias puolustaja siirtyy Porin Ässien SM-liigajoukkueen vahvuuteen kuluvan viikon aikana, mikäli yksikään NHL-organisaatio ei häntä poimi kokoonpanoonsa waivers-listalta.

– Agentin mukaan Nickersonin tilanne laukeaa paikallista aikaa tiistaina iltapäivällä. Mutta me olemme saaneet asiat sovittua. Se on Ässät tai NHL, myönsi Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki Satakunnan Kansan internetsivustolla.

Lisätietoja sopimuksesta luvassa sen lopullisen varmistumisen jälkeen.

Samalla Satakunnan Kansa uutisoi myös Ässissä koeajalla olleen hyökkääjä Veli-Matti Savinaisen jatkavan porilaisjoukkueessa. 21-vuotiaan Savinaisen sopimus ulottuu kuluvan kauden loppuun asti. Espoolaislähtöinen hyökkääjä kuului viime kaudella Mestiksestä pudonneen FPS:n kantaviin voimiin takomalla 54 ottelussa tehot 15+27.

» Lähetä palautetta toimitukselle