NHL:ssä tapahtuu: Yzerman jatkaa Detroitissa

NHL / Uutinen
NHL:n toimitusjohtajilla riittää aina tähän aikaan kesästä puuhaa, kun jatkosopimuksia ja pelaajakauppoja valmistellaan kiireisesti. Tämän otsikon alle on koottu tuoreita sopimusuutisia sekä pelaajasiirtoja (uusimmat ylhäällä) ja uutista päivitetään sitä mukaan kun uusia sopimuksia tai kauppoja tehdään.

Vuoden mittaisia sopimuksia Washingtonissa

Washington Capitals julkaisi maanantaina vuoden mittaisen jatkosopimuksen sentteri Trent Whitfieldin kanssa. Sitä ennen joukkue julkaisi perjantaina kahden puolustajan, Jason Doigin ja John Grudenin , vuoden mittaiset kontrahdit. Sopimuksista enemmän Capitals-uutisessa.

Yzerman jatkaa Detroitissa

Iki-Red Wing, 20 kautta Hockey Townissa pelannut keskushyökkääjä Steve Yzerman on tehnyt seuran kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen, jonka arvo on kuusi miljoonaa dollaria.

Yzerman pelasi viime kaudella vain 16 ottelua vaikean polvivamman vuoksi. Siitä huolimatta hän voitti Bill Masterton Trophyn omistautumisestaan jääkiekolle. Kolminkertainen Stanley Cup-voittaja on pelannut yhteensä 1378 ottelua ja tehnyt niissä yhteensä 1670 pistettä.

Hunter jatkaa Long Islandilla

Laitahyökkääjä Trent Hunter jatkaa NY Islanderseissa vuoden mittaisella jatkosopimuksella. Hunter pelasi viime kaudella Islanderseissa kahdeksan ottelua ja saalisti niissä tehot 0+4. AHL:ssä mies pelasi uransa parhaan kauden tehoillen 70 ottelussa 31 maalia ja 40 syöttöpistettä.

Tselios Phoenixiin

Phoenix Coyotesin GM Michael Barnett ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen vapaa-agenttipuolustaja Nikos Tselioksen kanssa.

Jenkkipakin monivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Tselios on Detroit Red Wingissä kiekkoilevan Chris Cheliosin serkku.

Kalliovuorille kovuutta

Colorado Avalanche lisäsi kovuutta joukkueeseensa hankkimalla tappelija Peter Worrellin Floridasta. Vaihdossa Avalanche luovutti nuoren hyökkääjän Vaclav Nedorostin ja Eric Messierin. Panthersista Colorado sai myös ensi kesän varaustilaisuuden kakkoskierroksen varausoikeuden.

Florida on kaupitellut Worrellia siitä saakka, kun ilman sopimusta ollut hyökkääjä haki välimieskäsittelyyn, jossa hänen palkkansa todennäköisesti kasvaa.

Grahame jatkaa Tampassa

Tampa Bay Lightning ja John Grahame välttivät välimieskäsittelyn kanadalaismaalivahdin allekirjoitettua uuden jatkosopimuksen. Monivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Grahame siirtyi Lightning-paitaan Boston Bruinsista tammikuun 13. päivä. Floridalaisseuran riveissä 27-vuotiaan kassarin saldoksi kertyi kuusi voittoa, neljä tasapeliä sekä viisi tappiota.

Nash ja Coyotes sopimukseen

Draft-viikonloppuna St. Louisista Phoenixiin siirtynyt kovaotteinen ja räväkkä hyökkääjä Tyson Nash ja Coyotes pääsivät yhteisymmärrykseen tuoreesta sopimuksesta.

Kaupassa St. Louisin suuntaan siirtyi viidennen kierroksen varausvuoro tämän kesän draftiin.

Kanadalaislaiturin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Ponikarovsky pysyy Maple Leafs-paidassa

Toronto Maple Leafs ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen Alexei Ponikarovskyn kanssa. Ukrainalaislaiturin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Ponikarovsky pelasi viime kaudella 13 ottelua Toronton kokoonpanossa viettäen pääosan kaudestaan farmijoukkue St. John'sin riveissä. Laitahyökkääjä valittiin AHL:n All-Stars-otteluun, mutta ei kyennyt pelaamaan mittelössä loukkaantumisen vuoksi.

Long Islandilla lisää sopimuksia

New York Islanders sekä hyökkääjät Arron Asham ja Jason Wiemer pääsivät yhteisymmärrykseen uusista jatkosopimuksista. Ashamin sopimus on kaksivuotinen, Wiemerin ainoastaan yksivuotinen.

Kummatkin pelaajat olivat rajoitettuja vapaa-agentteja, mutta ainoastaan Ashamin sopimus uhkasi joutua välimieskäsittelyyn.

Ferraro Bros. Arizonaan

Phoenix Coyotesin GM Michael Barnett ilmoitti organisaation tehneen sopimukset vapaa-agenttihyökkääjien Peter Ferraron ja Chris Ferraron kanssa. Yksivuotisten sopimusten tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Kummatkin 30-vuotiaista veljeksistä pelasi viime kauden pääasiassa Washington Capitalsin farmijoukkueessa Portland Piratesissa. Peter oli Piratesin sisäisen pistepörssin ykkönen 63 pisteellään. Chris sijoittui 51 pistellään neljänneksi.

Sekä Peter että Chris ovat alunperin New York Rangersin varauksia vuodelta 1992. Peter varattiin ensimmäisellä kierroksella, Chris neljännellä.

Markkanen ja Rangers sopimukseen

New York Rangers ja Jussi Markkanen ovat päässeet yhteisymmärrykseen uudesta sopimuksesta. Suomalaismaalivahdin kaksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Kesäkuun lopulla Edmontonista Rangersiin siirtyneen Markkasen ohella vaihtokaupassa Oilersin suuntaan matkasi neljännen kierroksen varausvuoro vuoden 2004 draftiin sekä oikeudet puolustaja Brian Leechiin.

Viime kaudella Markkasen saldoksi kertyi 22 pelatussa ottelussa seitsemän voittoa, kolme tasapeliä, kahdeksan tappiota sekä kolme nollapeliä. Päästettyjen maalien keskiarvoksi muodostui 2.59, torjuntaprosentiksi 0.904.

Edmontoniin uusia kasvoja

Edmonton Oilers on tehnyt sopimukset puolustaja Rocky Thompsonin ja maalivahti Stephen Valiquetten kanssa. Thompsonin sopimus on kaksivuotinen ja Valiquetten sopimus kattaa vain seuraavan kauden. Molemmat ovat 25-vuotiaita ja pelanneet lähinnä vain AHL-kiekkoa. Thompson on pelannut NHL:ssä 25 ottelua Calgary Flamesin ja Florida Panthersin paidassa. Valiquettella NHL-kokemusta on vieläkin vähemmän. Viimeiset neljä kautta Islandersin organisaatiossa viettänyt Valiquette on pelannut kuusi NHL-ottelua New York Islandersin paidassa.

Josh Greenin ura jatkuu Calgaryssä

Calgary Flames teki sopimuksen 25-vuotiaan Josh Greenin kanssa. Isokokoinen hyökkääjä pelasi viime kaudella kolmen joukkueen riveissä. Green aloitti kauden Edmontonissa, mutta hänet kaupattiin joulukuussa New York Rangersiin. Washington Capitals nappasi miehen riveihinsä tammikuun puolessa välissä waiver-listalta. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Deadmarsh teki jatkosopimuksen

Laitahyökkääjät Adam Deadmarsh ja Ryan Flinn allekirjoittivat Los Angeles Kingsin kanssa tuoreet jatkosopimukset. Kummankaan sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Uusia Trashers-sopimuksia

Atlanta Trashersin GM Don Waddell ilmoitti organisaation tehneen sopimukset rajoitettujen vapaa-agenttien Andy Suttonin ja Ivan Majeskyn kanssa. Kummankaan puolustajan sopimusten yksityiskohtia ei julkistettu.

Kovaotteinen Sutton nousi menneellä kaudella joukkueen puolustuksen johtohahmoksi. Pahasti nyrjähtänyt nilkka piti hänet sivussa 27 ottelusta runkosarjassa. Tästäkin huolimatta varmistavana peruspakkina pidetty 28-vuotias Sutton ehti saalistaa 21 pistettä.

Ilveksestäkin tuttu Majesky siirtyi Atlantaan Florida Panthersista tämän kesän draft-viikonloppuna vaihdossa toisen kierroksen varausvuoroon vuoden 2003 draftiin.

Modin pysyy salamapaidassa

Tampa Bay Lightning ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen Fredrik Modinin kanssa. Ruotsalaislaiturin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Viime kauden jälkeen rajoitetuksi vapaa-agentiksi tullut 28-vuotias Modin vältti tuoreen sopimuksen ansiosta usein neuvotteluosapuolet riitauttavan välimieskäsittelyn.

Viime kaudella Modin paukutti 76 ottelussa 40 pistettä. Seitsemänvuotisen NHL-uransa aikana ruotsalaishyökkääjä on Toronton ja Tampa Bayn riveissä pelaamissaan 503 mittelössä kerännyt kaikkiaan 251 pistettä.

Puolan prinssin paluu Long Islandille

Mariusz Czerkawski allekirjoitti vuoden sopimuksen New York Islandersin kanssa. Islanders kauppasi kalliin puolalaishyökkääjän viime kesänä Montrealiin vaihdossa energiseen laituriin Arron Ashamiin ja viidennen kierroksen varausoikeuteen. Aiempina kausina runsaasti maaleja takonut Czerkawski ei kuitenkaan istunut Canadiensin miehistöön viime kaudella ollenkaan ja mies lähetettiin kahteen otteeseen farmijoukkue Hamilton Bulldogsiin.

Canadiens osti Czerkawskin sopimuksen ulos kesäkuun lopussa. Islanders sai entisen hyökkääjänsä nyt takaisin liki kaksi miljoonaa dollaria aiempaa halvemmalla.

Kantrikaupungissa tapahtuu

Nashville Predators ilmoitti tehneensä jatkosopimukset hyökkääjä Denis Arkhipovin, puolustaja Robert Schnabelin sekä maalivahti Wade Flahertyn kanssa.

Lisäksi sopimuksen allekirjoitti aikaisemmin New York Islandersin organisaatioon kuulunut vapaa-agenttipuolustaja Ray Schultz.

Sopimusten yksityiskohtia ei julkistettu.

Prospal matkaa Disneylandiin

Viime kaudella piste-ennätyksensä - 22 maalia ja 57 syöttöä - Tampa Bay Lightningin riveissä tehnyt Vaclav Prospal on tehnyt sopimuksen Anaheim Mighty Ducksin kanssa.

Lightningista vapaa-agentiksi viime kauden jälkeen jääneen tsekkihyökkääjän viisivuotinen sopimus on arvoltaan 17,5 miljoonaa dollaria.

NHL-uransa aikana Prospal on edustanut Tampan lisäksi Philadelphiaa, Ottawaa sekä Floridaa. Kaikkiaan 467 ottelussa on syntynyt 88 maalia ja 206 syöttöpistettä.

Belak pysyy Ontariossa

Toronto Maple Leafs ilmoitti tehneensä monivuotisen jatkosopimuksen Wade Belakin kanssa. Kovaotteisen kanukkipuolustajan sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Lisäksi Maple Leafs ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen pääasiassa farmissa tahkonneen maalivahti Jamie Hodsonin kanssa.

Boughner Albertan aroilta Carolinaan

Veteraanipuolustaja Bob Boughner siirtyy Carolina Hurricanesin takalinjoille.
Calgary sai vaihtokaupassa neljännen kierroksen varauksen vuoden 2004 draftiin sekä ennalta määrittelemättömiä tulevaisuuden korvauksia.

Viime kauden Calgary Flamesiä edustanut Boughner on ehtinyt NHL-urallaan kiekkoilla albertalaisjoukkueen lisäksi Buffalossa, Nashvillessä ja Pittsburghissa.

Hockeytownissakin uusia jatkopahveja

Detroit Red Wings ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen Mark Mowersin kanssa.
Laiturin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Reinprechtille sopimus

Heinäkuun alussa Coloradosta Buffalon kautta Calgaryyn kaupattu Steve Reinprecht
allekirjoitti Calgary Flamesin kanssa tuoreen sopimuksen. Keskushyökkääjän sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

New Jerseyssä vältyttiin välimieskäsittelyiltä

Hyökkääjä Jeff Friesen sekä puolustaja Colin White välttivät sopimustensa välimieskäsittelyn tekemällä jatkosopimukset New Jersey Devilsin kanssa.

Friesenin yksivuotinen sopimus kartuttaa kanadalaislaiturin tilipussia 3 miljoonan dollarin verran. Whiten sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Panthers-hyökkääjille jatkopahveja

Olli Jokinen ja Viktor Kozlov allekirjoittivat tuoreet jatkosopimukset.

Koivisto pysyy Pohjois-Amerikassa

Viime kaudella NHL-debyyttinsä tehnyt Tom Koivisto jatkaa tulevallakin kaudella St. Louis Bluesin organisaatiossa. Yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Koivisto ehti jo sopia sveitsiläisseura Langnaun kanssa paluusta eurokentille, mutta tuore sopimus St. Louisin kanssa pitää siis puolustajan aikakin vuoden ison meren takana.

Samanaikaisesti Koiviston sopimuksen kanssa ilmoitti seura tehneensä sopimuksen New Jerseystä hankitun Mike Dantonin kanssa.

Salo jatkaa Vancouverissa

Vancouver Canucksin suomalaispuolustaja Sami Salo jatkaa seuraavat kaksi kautta kanadalaisseuran takalinjoilla. Kaksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Lisäksi Canucks ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen ruotsalaiskeskushyökkääjä Mats Lindgrenin kanssa.

Ottawan runkopuolustus turvattu

Viime kauden runkosarjan paras joukkue Ottawa Senators ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen Wade Reddenin kanssa. Senators-takalinjojen runkopuolustajan monivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Viime kaudella Redden saalisti 76 mittelössä 45 pistettä. Seitsemän vuotisen NHL-uransa aikana kanadalaispakki on saalistanut 548 ottelussa 61 maalia ja 182 syöttöpistettä.

St. Lousissa tukku jatkopahveja

St. Louis Post-Dispatch-sanomalehden mukaan St. Louis Blues on tehnyt jatkosopimukset puolustajien Bryce Salvadorin ja Christian Laflammen, maalivahti Brent Johnsonin sekä keskushyökkääjien Ryan Johnsonin ja Steve Martinsin kanssa.

Salvadorin kaksivuotinen sopimus on arvoltaan 2,6 miljoonaa dollaria. Christian Laflammen ja Ryan Johnsonin yhden vuoden yksisuuntaiset sopimukset ovat arvoltaan 350,000 sekä 600,000 dollaria. Brent Johnsonin yksivuotinen sopimus tietää amerikkalaiskassarin tilipussiin 1,1 miljoonan dollarin lisäyksen.

Fortin, Hajt ja Semin sopimuksiin Capitalsin kanssa

Washington Capitals julkaisi keskiviikkona puolustaja Jean-Francois Fortinin ja Chris Hajt?n vuoden mittaiset jatkosopimukset. Kummankaan sopimuksen rahallista arvoa ei julkaistu.

Lisäksi Venäjän RHL-liigan Lada Togliatti kertoo kotisivuillaan laituri Alexander Seminin tehneen kolmivuotisen sopimuksen Washingtonin kanssa. Capitals ei ole kyseistä sopimusta vielä vahvistanut. Semin on Capsien ensimmäisen kierroksen varaus kesältä 2002.

Lisää Capitals-sopimuksista täällä.

San Josessa sopimuksia

Marco Sturm on tehnyt Sharksien kanssa jatkosopimuksen. Saksalainen Sturm oli viime kaudella Sharksien maalipörssin jaetulla ykkössijalla ja pistepörssin nelonen. Nuori hyökkääjä teki uransa maaliennätyksen ja pelasi ensimmäistä kertaa kaikki runkosarjan ottelut. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Sharks julkisti sopimukset myös Alyn McCauleyn, Mark Smithin, Miroslav Zalesakin sekä Miikka Kiprusoffin kanssa. Sopimusten yksityiskohtia ei julkistettu.

Itävaltalaisväriä ison meren taakse

Minnesota Wildin GM Doug Risebrough ilmoitti seuran tehneen sopimuksen Christoph Brandnerin kanssa. Itävaltalaislaiturin monivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Brandner on Minnesotan kahdeksannen kierroksen varaus vuoden 2002 draftissa - kokonaisuudessaan varaustilaisuuden 237. varaus.

Panthers-leiriin lisää tulokkaita

Florida Panthersin GM Rick Dudley ilmoitti organisaation tehneen sopimuksen Petr Kadlecin kanssa. Tsekkipuolustajan yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Lisää ruotsalaisväriä Dallasiin

Dallas Stars kertoo kotisivuillaan tehneen sopimuksen ruotsalaislaituri Mattias Tjärnqvistin kanssa. Yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Red Wings-puolustukseen jatkuvuutta

Detroit Red Wings ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen runkopuolustaja Mathieu Dandenaultin kanssa. Kanadalaisen yksivuotinen sopimus takaa 1,5 miljoonan dollarin tienestit.

Lisäksi Red Wings ilmoitti tehneensä tuoreen kahden vuoden sopimuksen ruotsalaispuolustaja Niklas Kronwallin kanssa.

New Jerseyssä tukku sopimuksia

Devils-GM Lou Lamariello ilmoitti organisaation tehneen tuoreet NHL-sopimukset puolustaja Matt DeMarchin sekä hyökkääjien Ahren Nittelin, Alexander Suglobovin, Ilkka Pikkaraisen sekä Tuomas Pihlmanin kanssa.

Heerema jatkaa Carolinassa

Jeff Heerema on allekirjoittanut yksivuotisen jatkosopimuksen Carolina Hurricanesin kanssa. Viime kaudella NHL-debyyttinsä tehneen kanadalaislaiturin sopimuksen muita yksityiskohtia ei julkistettu.

Leclerc jatkossakin mahtiankka

Viime kauden Stanley Cup-finalisti Anaheim Mighty Ducks ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen Mike Leclercin kanssa. Kanadalaislaiturin kaksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Lisäksi Mighty Ducks ilmoitti tehneensä yksivuotisen jatkosopimuksen laitahyökkääjä Cam Seversonin kanssa.

Blue Jacketsiin uusia kasvoja

Columbus Blue Jackets ilmoitti tehneensä sopimukset keskushyökkääjä Mark Hartiganin sekä puolustaja Alexander Gusjkovin kanssa.

Viime kaudella Atlanta Trashersin organisaatioon kuluneen Hartiganin sopimus on yksivuotinen. Venäjällä Jaroslavissa kiekkoilleen Gusjkovin monivuotinen. Tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Jackman pysyy Torontossa

Richard Jackman jatkaa tulevaisuudessakin Toronto Maple Leafsin riveissä. Kanadalaispuolustajan jatkosopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Yelle jatkaa Flames-paidassa

Calgary Flames ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen Stephane Yellen kanssa. Veteraanikeskushyökkääjän sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Roy jatkaa Tampassa

Kovaotteinen laituri Andre Roy jatkaa Tampa Bay Lightningin väreissä. Kanadalaishyökkääjän kaksivuotinen sopimus takaa miehen tilipussiin ensi kaudella 825,000 dollarin ja kaudella 2004-05 925,000 dollarin lisäyksen.

Lisäksi Tampa ilmoitti tehneensä monivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Brad Lukowichin kanssa. Laituri Evgeny Artukhin allekirjoitti kolmivuotisen tulokassopimuksen, veteraanipuolustaja Darren Rumble puolestaan yksivuotisen jatkopahvin.

Kalliovuorilla tukku jatkopahveja

Colorado Avalanchen sivuilla kerrotaan seuran tehneen sopimuksen kolmen pelaajansa kanssa. Kesällä Nashvillestä hankitun Karlis Skrastinsin ja keväällä Carolinasta vaihdetun Bates Battaglian kanssa solmittiin yhden vuoden jatkosopimukset.

Kolmas julkaistu sopimus oli varaustilaisuudessa hankitun Tomas Slovakin kanssa solmittu monivuotinen paperi. Slovak pelasi viime kaudella Kanadan juniorisarjassa WHL:ssä, missä hän voitti puolustajien pistepörssin.

Cloutier jatkaa Canucks-kassarina

Vancouver Canucksin GM Brian Burke on ilmoittanut organisaation tehneen jatkosopimuksen Dan Cloutierin kanssa. Kanadalaismaalivahdin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Viimeisimmät kaudet Vancouverin luottovahtina viettänyt Cloutier pelasi viime kaudella 57 ottelua saaden tililleen 33 voittoa, 16 tappiota, seitsemän tasapeliä sekä kaksi nollapeliä. Päästettyjen maalien keskiarvoksi muodostui 2.42.

Lisäksi Canucks ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen puolustaja Marek Malikin
kanssa. Tsekkijätin kaksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Lisää nuoruutta Blackhawks-leiriin

Chicago Blackhawks-GM Mike Smith ilmoitti organisaation tehneen sopimuksen Alexander Kojevnikovin kanssa.
Laitahyökkääjän sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Taitavakätinen ja nopeajalkainen venäläislaituri on Blackhawksin kolmannen kierroksen varaus vuoden 2002 draftissa.

Häikäiseviä otteita Chicagon prospect-leirillä esittänyt Kojevnikov nähdään muun muassa tuoreiden Blackhawks-tulokkaiden Vladimir Gusevin, Michal Barinkan sekä Lasse Kukkosen ohella seuran harjoitusleirillä syyskuussa.

Lasse Kukkosen tuoreesta sopimuksesta tarkemmin tässä.

Bostonissa tapahtuu

Boston Bruins on tehnyt vuoden jatkosopimuksen puolustaja Jonathan Girardin kanssa, sekä kiinnittänyt vapaan agentin Michal Grosekin riveihinsä Girardin tavoin vuodeksi.

Samalla Bruins kertoi rajoitettujen vapaiden agenttien Brian Rolstonin, Hal Gillin ja Bryan Berardin päättäneen hakea välimieskäsittelyn myötä ensi kaudelle mehevämpää sopimusta.

Strbak Kingsiin

Hämeenlinnan Pallokerhossa viime kaudella pelannut ja sittemmin Venäjälle ZSKA:n riveihin sopimuksen tehnyt Martin Srtbak on päättänyt jatkaa uraansa NHL:ssa. Strbak hyväksyi Los Angelesin yksivuotisen ja yksisuuntaisen sopimusehdotuksen.

Lisäksi Kings ilmoitti tehneensä sopimuksen puolustaja Denis Grebeshkovin kanssa. Venäläisnuorukaisen kolmivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu. Grebeshkov oli Los Angelesin ensimmäisen kierroksen varaus vuoden 2002 draftissa.

Clearysta kojootti

Viimeiset viisi kautta Edmonton Oilersin riveissä kiekkoillut Daniel Cleary
on allekirjoittanut kaksivuotisen sopimuksen Phoenix Coyotesin kanssa.

Kanadalaislaiturista tuli vapaa-agentti heinäkuun 1. päivän jälkeen Oilersin ostettua miehen sopimuksen ulos.

Ottawan maalivahtirintama turvattu

Ottawa Senators ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen Martin Prusekin kanssa.

Tsekkimaalivahdin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Michal Barinka ja Blackhawks sopimukseen

Chicago Blackhawks sekä prospect-puolustaja Michal Barinka ovat päässeet yhteisymmärrykseen tuoreesta NHL-sopimuksesta. Tsekkipakin kolmivuotisen kahdensuunnan sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Barinka on Blackhawksin kolmannen kierroksen varaus tältä kesältä. Viime kauden Barinka kiekkoili Tsekin Extra-Liigan Budejovicen joukkueessa saalistaen 30 ottelussa yhden syöttöpisteen. Lisäksi Budejovicen juniorijoukkueessa tilille kertyi 14 ottelussa yksi maali ja viisi syöttöpistettä.

Philadelphiaan lisää syvyyttä ja jatkuvuutta

Philadelphia Flyersin GM Bob Clarke ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimukset laitureiden Mike Siklenkan, Peter Vandermeerin sekä sentteri Peter Whiten kanssa.

Lisäksi tuoreet sopimukset saivat Mathieu Brunelle, Joey Hope sekä Boyd Kane.

Sopimusten yksityiskohtia ei julkistettu.

Martinek pysyy saarelaisena

New York Islanders ilmoitti tehneensä kaksivuotisen sopimuksen puolustajansa Radek Martinekin kanssa.

Tsekkiläinen Martinek, joka viime kaudella tienasi 500 000 dollaria, on yksi joukkueen runkopuolustajista ja oli viime kaudella seuran tehopörssin kakkonen.

Predators ja Washington kaupoilla

Nashville Predators ja Washington Capitals vaihtoivat päikseen pelaajia. Predatorseihin siirtyy muutaman NHL-ottelun vyölleen viime kaudella saanut hyökkääjä Mike Farrell ja Capitals puolestaan saa AHL:ssä pari kautta tahkonneen venäläisen Aleksander Rianzanchevin.

Samalla Washington ilmoitti
tehneensä sopimuksen Andrej Podkonickyn ja Garret Strosheinin kanssa
.

Myös Predators ilmoitti tehneensä sopimuksen viime kaudella pääasiassa Atlantan farmijoukkueessa Chicago Wolvesissa pelanneen hyökkäjä Ben Simonin kanssa.

Rangerseille iso vahvistus takalinjoille

New York Rangers ilmoitti hankkineensa Coloradossa viime kaudet kiekoilleen puolustaja Greg de Vriesin. De Vries pelasi viime kaudella kaikissa 82 Coloradon runkosarjaottelussa saalistamalla 6 maalia ja 26 syöttöä. Sopimuksen yksityiskohtia ei paljastettu.

Axelsson pysyy Bostonissa

Salt Lake Cityn olympialaisissakin Ruotsia edustanut hyökkääjä Per-Johan Axelsson on tehnyt kaksivuotisen jatkopahvin Bruinsien kanssa.

Viime kaudella uransa ennätystehot iskenyt Axelsson on pelannut koko kuusivuotisen NHL-uransa ajan Bostonissa.

Phoenix kiinnitti ykkösvarauksensa

Coyotes on tehnyt monivuotisen sopimuksen vuoden 2002 ykkösvarauksensa, tsekkiläisen sentteri Jakub Koreisin kanssa. Tarkempia yksityiskohtia ei julkaistu.

Gusev Blackhawks-leiriin

Pirteitä otteita Chicago Blackhawksin prospect-leirillä esittänyt Vladimir Gusev sekä Blackhawks ovat päässeet yhteisymmärrykseen tuoreesta sopimuksesta. Venäläispuolustajan kolmivuotisen kahdensuunnan sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Venäjän 3. liigassa HC Sibirin joukkueessa viime kauden kiekkoillut Gusev on Blackhawksin kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2001.

Canucks-takalinjoille lisää tulevaisuutta

Vancouver Canucksin GM Brian Burke ilmoitti organisaation tehneen tuoreen sopimuksen puolustaja Kiril Koltsovin kanssa.

Venäläispakin sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu. Koltsov on vuoden 2002 draftin toisen kierroksen varaus.

Bouchard matkaa Buffaloon

Viime kaudella New York Rangersissa ja Pittsburgh Penguinsissa pelannut puolustaja Joel Bouchard siirtyy ensi kaudeksi Buffalo Sabresiin. 311 NHL-ottelua pelannut vapaa-agentti siirtyy seuraan yksivuotisella sopimuksella.

Sweeney Texasiin

Koko 15-vuotisen NHL-uransa Boston Bruinsissa kiekkoillut Don Sweeney allekirjoitti Dallas Starsin kanssa yksivuotisen sopimuksen.

Kanadalaisveteraanin tuore sopimus takaa 36-vuotiaalle puolustajalle noin 550,000 dollarin tienestit.

Sharks teki jatkosopimuksia

San Jose Sharksin viime kauden ykkössentteri Patrick Marleau allekirjoitti jatkosopimuksen seuransa kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Marleau teki päättyneellä kaudella uransa korkeimmat tehopisteet 28+29=57. Lokakuussa 23-vuotiaasta Marleausta tuli NHL:n nuorin aktiivipelaaja, joka saavutti 400:n pelatun NHL-ottelun rajapyykin. Marleau esiintyi keväällä myös Suomessa jääkiekon maailmanmestaruuden voittaneessa kanadalaisryhmässä.

Samalla Sharks julkisti kaksi muutakin sopimusta. 19-vuotias saksalaissentteri Marcel Goc siirtyy organisaation palvelukseen kotimaastaan Adler Mannheimin joukkueesta. Goc on Sharksin ykkösvaraus kesältä 2001.

Viime kaudella 15 ottelua Sharksien puolustuksessa pelannut 23-vuotias Rob Davison sai seuraan uuden sopimuksen.

Perezhogin liittyy Habsien vahvuuteen

Kazakstanilainen Alexander Perezhogin ei voinut kieltäytyä kun Montreal Canadiens teki nuorukaiselle kolmen vuoden tarjouksen ja nyt laitahyökkääjä suuntaa siis Quebeciin.

May pysyy Canucks-leirissä

Vancouver Canucks solmi kahden vuoden jatkosopimuksen laitahyökkääjänsä Brad Mayn kanssa.

Israelilaisväriä Floridaan

Florida Panthers teki vuoden mittaisen sopimuksen aiemmin New Jersey Devilsien farmissa pelanneen israelilaisen hyökkääjän Max Birbaerin kanssa.

Marchment Torontoon

Toronto Maple Leafs nappasi riveihinsä vapaaksi agentiksi Coloradosta jääneen puolustaja Bryan Marchmentin. Marchmentin siirtyy Torontoon yksivuotisella sopimuksella.

Devils-ikonin hokkarit naulaan

New Jersey ilmoitti joukkueen monivuotisen luottopuolustajan, Ken Daneykon, lopettavan uransa. 39-vuotias Daneyko pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa jo kaudella 1983-84. Puolustaja edusti 20-vuotisen NHL-uransa aikana ainoastaan Devilsiä

Cale Hulse siirtyy Kojootteihin

Phoenix Coyotes ilmoitti tehneensä monivuotisen sopimuksen vapaa-agentti Cale Hulsen kanssa. Peräänantamatonta ja fyysistä peliä pelaavan puolustajan sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Kahdeksan NHL-kautensa aikana Hulse on ehtinyt edustaa kolmea seuraa. New Jerseyn, Calgaryn sekä Nashvillen riveissä kanadalaisveteraanille on kokonaisuudessaan kertynyt 498 ottelua.

Jonsson pysyy Long Islandilla

Kenny Jonsson sekä New York Islanders pääsivät yhteisymmärrykseen ruotsalaispuolustajan jatkosopimuksesta. Islandersin runkopuolustajiin kuuluvan 28-vuotiaan Jonssonin kaksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Hurricanes-takalinjoille lisää jatkuvuutta

Carolina Hurricanesin GM Jim Rutherford ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen Bruno St. Jacquesin kanssa. Puolustajan yksivuotinen sopimus takaa 22-vuotiaalle kanadalaiselle 375,000 dollarin lisäyksen tilipussiin.

Kantrikaupungissa jatkosopimuksia

Nashville Predators ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen hyökkääjä Scott Hartnellin kanssa. Räväkän laiturin yksivuotinen sopimus tietää 21-vuotiaalle kanadalaiskiekkoilijalle 1,18 miljoonan dollarin vuositienestiä.

Wesley palaa Carolinaan

Carolina Hurricanes hankki maaliskuussa Torontoon toisen kierroksen varausvuoroa vastaan kauppaamansa vapaa-agenttipuolustaja Glen Wesleyn takaisin riveihinsä.

Takalinjojen veteraanin yksivuotinen sopimus kartuttaa miehen palkkapussia 2,75 miljoonan dollarin verran.

Wilson jatkaa Arizonan paahteessa

Phoenix Coyotesin GM Michael Barnett ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen Landon Wilsonin kanssa. Laiturin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Viimeiset kolme kautta Phoenixin riveissä viilettänyt kanadalaishyökkääjä kärsi menneellä kaudella vakavasta silmävammasta, joka pakotti miehen 51 ottelun ajaksi sairastuvalle.

Hudler liittyy punasiipiin

Detroit Red Wings teki kolmen vuoden tulokassopimuksen 19-vuotiaan tsekkitähden Jiri Hudlerin kanssa. Hudler on iskenyt viime kausina huimia tehoja Tsekin Extraligassa. Viime kaudella hän pelasi 30 peliä Vsetinin joukkueessa ja teki niissä 19 maalia ja 27 syöttöpistettä. Hudler pelasi myös 11 peliä AK Bars Kazanin joukkueessa Venäjän pääsarjassa ja oli mukana Tsekin maajoukkueessa kevään MM-kisoissa.

Kuninkaallisille lisää syvyyttä

Los Angeles Kings ilmoitti tehneensä tuoreet sopimukset veteraanihyökkääjä Trent Klattin sekä maalivahti Mathieu Chouinardin kanssa.

Klattin kaksivuotinen sopimus takaa miehelle 2.2 miljoonan dollarin tienestit. Chouinardin yksivuotisen sopimuksen muita yksityiskohtia ei julkistettu.

Uutterana työmyyränä tunnettu Klatt jäi kuluneen kauden jälkeen vapaa-agentiksi vietettyään viisi viimeistä kautta Vancouver Canucksin organisaatiossa.

Aikaisemmin Ottawa Senatorsin riveihin kuulunut Chouinard jakoi menneen kautensa ECHL:n Peoriassa sekä AHL:n Binghamtonissa.

Hamel Ottawaan

Denis Hamel, 26, siirtyi Ottawaan vapaana agenttina. Hamel on pelannut koko tähänastisen NHL-uransa Buffalo Sabresin organisaatiossa. Kolmen täyden AHL-kauden jälkeen hän pelasi kaksi kautta kokonaan Sabresin riveissä. Viime kaudella vastuuta ja peliaikaa tuli sitten hieman vähemmän ja hän viettikin suurimman osan kaudesta taas AHL:ssä Rochester Americansin paidassa.

Hamel tehnyt 130 NHL-ottelussa 13 maalia 22 pistettä ja saanut 67 rangaistusminuuttia.

Canadiensille uusia pelaajia

Montreal Canadiens on solminut kaksivuotiset sopimukset hyökkääjä Pierre Dagenais'n ja maalivahti Jean-François Damphoussen kanssa. Molemmissa sopimuksissa Canadiensilla on optio toisesta vuodesta.

Molemmat pelaajat olivat vapaa agentteja.

Isokokoinen, mutta pehmeäksi kuvattu Dagenais pelasi viime kaudella yhdeksän ottelua Florida Panthersin riveissä pisteittä. 25-vuotias kanadanranskalainen vietti suurimman osan viime kaudesta AHL-liigassa San Antonion riveissä.

Damphousselle Canadiens on jo neljäs NHL-seura lyhyen ammattilaisuran aikana. 23-vuotias veskari on aiemmin kuulunut New Jerseyn, Anaheimin ja Calgaryn organisaatioihin. Toistaiseksi Damphousse on pelannut vain kuusi ottelua NHL:ssä - kaikki Devilsin riveissä kaudella 2001-02.

Sekä Dagenais että Damphousse ovat New Jersey Devilsin varauksia alunperin.

Samalla Canadiens ilmoitti päässeensä sopimukseen 20-vuotiaan Jonathan Ferlandin kanssa, joka on Canadiensin oma varaus vuodelta 2002. Hänen sopimuksensa on kolmen vuoden mittainen.

Kudroc Pantteripesueeseen

Florida Panthersin GM Rick Dudley ilmoitti seuran tehneen yksivuotisen sopimuksen Kristian Kudrocin kanssa. Aiemmin Tampa Bay Lightingin organisaatioon kuuluneen slovakkipuolustajan sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Capitals kiinnitti lisää prospectejaan

Washington Capitals teki kolmen vuoden sopimuksen kesän 2002 ensimmäisen kierroksen varauksensa Boyd Gordonin kanssa. Washington Postin mukaan sopimus takaa Gordonille kahdella ensimmäisellä kaudella 500000-600000 dollarin vuositulot mikäli hän pelaa NHL:ssä ja kolmas kausi on n. miljoonan dollarin arvoinen. Lisäksi kanadalaishyökkääjä saa n. 1,1 miljoonan dollarin allekirjoituspalkkion. Gordon pelasi kuluneen kauden WHL-finaaleihin selvinneen Red Deer Rebelsin riveissä.

Colorado, Buffalo ja Calgary kaupoilla

Colorado Avalanche kauppasi tänään keskushyökkääjä Steve Reinprechtin Buffaloon vaihdossa puolustajalupaus Keith Ballardiin, joka oli Sabresin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 2002 Draftista.

Sabres ei kuitenkaan jäänyt Reinprechtin päätepisteeksi tänä päivänä, sillä Sabres kauppasi hänet muutama tunti myöhemmin Calgary Flamesiin. Reinprechtin mukana Calgaryyn siirtyi puolustaja Rhett Warrener. Vastineeksi heistä Sabres sai albertalaisjoukkueelta hyökkääjät Chris Druryn ja Steve Beginin.

Selänne ja Kariya Denveriin, Hatcher Detroitiin

Teemu Selänteen ja Paul Kariyan siirtymisestä Kalliovuorille kerrottiin tässä uutisessa.

Derian Hatcherin Detroit-pestistä löytyy myös erillinen uutinen.

Marchant pukee ylleen sinisen takin

Columbus Blue Jackets nappasi ensimmäisen suuremman luokan vapaa-agenttinsa tekemällä sopimuksen sentteri Todd Marchantin kanssa. Tuore sopimus takaa 29-vuotiaalle kanadalaishyökkääjälle viiden vuoden ajalta 14,5 miljoonaa dollaria.

Blue Jackets on vikkeläjalkaiselle Marchantille NHL-uran kolmas seura. Aikaisemmat kaudet ovat sujuneet pääasiassa Edmonton Oilersin riveissä, joskin miehen tilille on kertynyt myös yksi ottelu New York Rangersin väreissä.

Lisäksi Blue Jackets ilmoitti tehneensä sopimuksen Trevor Letowskin kanssa. Tuore kolmivuotinen sopimus takaa kanadalaishyökkääjälle 725,000 dollaria per kausi.

Jarkko Ruutu pysyy Vancouverissa

Vancouver Canucksin GM Brian Burke ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen Jarkko Ruudun kanssa. Suomalaislaiturin sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Hull jatkaa Ottawassa

Ottawa Senators ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen veteraanihyökkääjä Jody Hullin kanssa. Kanadalaislaiturin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Sykora Capitalsin kanssa yhteisymmärrykseen

Washington Capitals ilmoitti tehneensä 1+1 -vuotisen sopimuksen hyökkääjä Petr Sykoran kanssa. Sykora ansaitsee Washington Postin mukaan kaudella 2003-2004 600 000 dollaria ja mahdollisella optiokaudella 700 000 dollaria.

Kyseessä ei ole Anaheimin Petr Sykora vaan tämän Euroopassa pelannut kaima. Caps hankki Sykoran oikeudet kesän 2002 draftissa Nashvillestä, mutta ei onnistunut tekemään sopimusta hyökkääjän kanssa. Niinpä Sykora pelasi viime kauden Pardubicen Extraliiga-joukkueessa 45 peliä tehden 18 maalia, 18 syöttöä ja ottaen 86 jäähyminuuttia.

Carolinaan lisää kovuutta

Joey Tetarenko allekirjoitti vuoden sopimuksen Carolina Hurricanesin kanssa. Kaukaloiden nyrkkisankarina tunnetulle Tetarenkolle Hurricanes on miehen NHL-uran kolmas seura.

Sekä puolustajana että hyökkääjänä pelaamaan kykenevän 25-vuotiaan kanadalaisen viime kausi vierähti puoliksi Florida Panthersin sekä Ottawa Senatorsin väreissä - joskin pääasiassa farmin puolella.

Strudwick pysyy Hawks-paidassa

Blackhawks-GM Mike Smith ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen Jason Strudwickin kanssa. Sekä puolustajan että laitahyökkääjän roolissa pelaamaan pystyvän 28-vuotiaan kanadalaisen sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Skrastins Coloradoon

Nashvillen ja Latvian maajoukkueen luottopakki Karlis Skrastins kaupattiin Coloradoon. Nashvillen saama kauppahinta tullaan määrittämään myöhemmin. Colorado tarvitsi riveihin luotettavaa puolustajaa, kun joukkueen riveistä saattaa olla lähdössä vapaat agentit Greg de Vries ja Bryan Marchment. Skrastins on pelannut 269 perättäistä ottelua NHL:ssä. Luku on kolmanneksi pisin katkeamaton otteluputki, joka edelleen jatkuu taalajäillä.

Hasek palaa Detroitiin

Detroit Red Wings käytti optiovuotensa tsekkimaalivahti Dominik Hasekiin. Jo kerran uransa lopettanut Hasek tekee näin paluun vuoden tauon jälkeen NHL:ään. Viimeisessä pelaamassaan ottelussa mies nosteli Stanley Cupia ensimmäistä kertaa urallaan.

Hasekin hankkiminen tietää maalivahtiongelmaa Wingsille. Joukkueessa on nyt kaksi 8 miljoonaa dollaria tienaavaa maalivahtia ja näistä Curtis Joseph tulee lähes varmuudella lähtemään kesän aikana tavalla tai toisella muualle.

Philadelphian maalille uutta verta

Philadelphia Flyersin GM Bobby Clarke on ilmoittanut organisaation hankkineen korvaajan Roman Cechmanekin maalille jättämälle aukolle.

Viime kauden Boston Bruinsin sekä Montreal Canadiensin maalilla kiekkoja poiminut veteraanimaalivahti Jeff Hackett allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen Flyersin kanssa.

Sopimuksen yksityiskohtia ei julkaistu, mutta luultavimmin Hackett tienaa kaudesta noin 3 miljoonaa dollaria.

Haukkalaumaan lisää syvyyttä

Sentteri Scott Nichol on allekirjoittanut Chicago Blackhawksin kanssa tuoreen sopimuksen. Viimeiset kaksi kautta Calgaryn riveissä viilettäneen hyökkääjän sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Samalla Blackhawks ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen kovaotteisen laituri Shawn Thorntonin kanssa.

Murray pysyy Predators-nutussa

Nashville Predarorsin GM David Poile ilmoitti joukkueen tehneen jatkosopimuksen hyökkääjä Rem Murrayn kanssa. Sopimuksen yksityskohtia ei julkistettu.

Canadiensissa pelaajamuutoksia

Montreal Canadiensin GM Bob Gainey ilmoitti seuran ostaneen sekä puolalaishyökkääjä Mariusz Czerkawskin että veteraanilaituri Randy McKayn sopimukset ulos. Tämä merkitsee, että molemmista pelaajista tuli rajoittamattomia vapaa agentteja eli ns. UFA-pelaajia.

Lisäksi Canadiens ilmoitti tehneensä kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Chad Kilgerin kanssa.

Numminen jatkaa Coyotesissa, Pirjetä ja Cassels Columbuksessa

Teppo Numminen, 35, on allekirjoittanut yhden vuoden sopimuksen pitkään palvelemansa organisaation kanssa. Tarkempia yksityiskohtia sopimuksesta, joka syntyi muutamia tunteja ennen kuin Nummisesta olisi tullut UFA, ei julkaistu.

Phoenix Coyotesin ja sen edeltäjän Winnipeg Jetsin puolustaja on pelannut organisaatiossa enemmän otteluita kuin kukaan. Hän on organisaation puolustajista kaikkien aikojen ykkönen niin maaleissa, syötöissä kuin pisteissäkin.

Myös kaksissa viime MM-kisoissa maajoukkuetta edustanut Lasse Pirjetä jatkaa uraansa NHL:ssä. Pirjetän seura Columbus Blue Jackets päätti käyttää oman optionsa Pirjetään tarjoten tälle sopimusta.

Oulun Kärppien kasvatti Pirjetä allekirjoitti vuoden mittaisen ja n. 550 000 dollarin arvoisen sopimuksen. Sopimus on yksisuuntainen, joten mahdollinen farmikomennus ei Pirjetän ansioita pienennä.

Pirjetä pelasi tulokaskaudellaan Columbuksessa 51 ottelua, joissa tehopisteitä syntyi 21 (11+10).

Lisäksi Blue Jackets ilmoitti veteraanisentteri Andrew Casselsin tehneen joukkueen kanssa kaksivuotisen sopimuksen, johon sisältyy pelaajan optio kolmannesta vuodesta.

Kariyasta UFA

Adam Oatesin lisäksi myös toinen Anaheimin tähdistä jäi ilman sopimusta. Laituri Paul Kariyalle ei löytynyt keskiyöhön mennessä sopimusta ns. qualifying offerin mukaisesti, ja näinollen koko uransa Anaheimissa kiekkoillut Olympiavoittaja on tästä päivästä lähtien vapaa ottamaan tarjouksia vastaan kaikilta joukkueilta.

Hockeytownissa uusia jatkopahveja

Detroit Red Wings pienensi UFA-pelaajiensa listaa kahdella tekemällä jatkosopimukset puolustaja Jason Woolleyn ja hyökkääjä Darren McCartyn kanssa. 33-vuotiaan Woolleyn sopimus on kestoltaan kaksivuotinen, 31-vuotiaalla McCartylla nelivuotinen ja arvoltaan 8,75 miljoonaa dollaria. Sopimukset syntyivät vain muutama tunti ennen keskiyön vapaaksi agenteiksi siirtymisen aikarajaa.

Jussi Markkanen Manhattanille

New York Rangers lähetti puolustaja Brian Leetchin oikeudet Edmontoniin vaihdossa Jussi Markkaseen ja neljännen kierroksen varausoikeuteen ensi kesän draftissa. Leetchista tulee tänään UFA ja allekirjoittaessaan sopimuksen jonkin muun seuran kuin Oilersin kanssa, Edmonton saa liigalta korvauksena varausvuoron ensi kesän draftissa.

Samalla Rangers ilmoitti tehneensä jatkosopimukset laitahyökkääjien Ronald Petrovickyn ja Dan LaCouturen kanssa. Kummankaan sopimuksen yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

Lisäksi Oilers ilmoitti solmineensa kolmen vuoden jatkosopimuksen puolustaja Cory Crossin kanssa.

Desjardins ja Lapointe jatkavat Flyers-paidassa

Philadelphia Flyers pääsi sopuun puolustaja Eric Desjardinsin kanssa uudesta sopimuksesta, joka takaa Desjardinsille $4 miljoonan vuositulot seuraavan kahden kauden ajan. Sentteri Claude Lapointe jatkaa myös Philadelphiassa kahden vuoden sopimuksella, jolla Lapointe tienaa miljoona taalaa vuodessa.

Oatesin päivät Anaheimissa luetut

40-vuotias keskushyökkääjäveteraani Adam Oates joutuu etsimään itselleen uuden seuran, sillä Anaheim Mighty Ducks ilmoitti, ettei se aio käyttää Oatesin sopimuksen optiota.

Weekes jatkaa Carolinassa

Maalivahti Kevin Weekes jatkaa Carolinassa vuoden sopimuksella. Sopimuksen yksityiskohtia ei paljastettu.

Viitanen Coloradoon

Colorado Avalanche ilmoitti tehneensä kolmen vuoden sopimuksen KJT:ssä viime kaudella pelanneen Mikko Viitasen kanssa. Viitanen pelasi vain yhdeksän ottelua molempien polvien leikkauksen takia. Puolustajana pelaava Viitanen on Avalanchen kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2001.

Lisäksi Avalanchen kanssa sopimukset tekivät maalivahti Philippe Sauve kahdeksi vuodeksi sekä yhden vuoden pahvilla puolustajat Derek Morris ja D.J. Smith sekä hyökkääjä Serge Aubin.

Delmore siirtyi Buffaloon

Buffalo Sabres hankki 26-vuotiaan puolustajan Andy Delmoren Nashvillestä vaihdossa kolmannen kierroksen varausoikeuteen kesälle 2004. Delmore on kypsynyt vähin äänin päteväksi kiekolliseksi puolustaksi. Etenkin ylivoimalla Delmore on vaarallinen ja hän olikin viime kaudella eniten ylivoimamaaleja tehnyt puolustaja NHL:ssä. Delmoren 18 maalia riitti puolustajien maalipörssin kolmostilaan. Delmore oli alunperin Philadelphia Flyersin varaus, mutta hänen uransa lähti vasta kunnolla käyntiin Flyersin kaupattua miehen Nashvilleen kesällä 2001. Nashvillessä Delmore pelasi 144 ottelua, joissa tehtaili 72 pistettä.

Kolmen kimppakauppa

Nashville Predators, Ottawa Senators ja Minnesota Wild pyöräyttivät kolmen joukkueen kaupan, jossa kolme pelaajaa sai uuden osoitteen. Minnesota Wild lähetti puolustaja Curtis Murphyn Nashvilleen. Murphy, 27, voitti viime kaudella Eddie Shore Trophyn AHL:n parhaana puolustajana. Slovakkipuolustaja Peter Smrek siirtyi Nashvillestä Ottawaan. Smrek, 24, siirtyi Country-musiikin pääkaupunkiin maaliskuussa 2002, muttei pelannut peliäkään Predators-paidassa. Kolmiodraaman viimeinen pelinappula 24-vuotias vasen laitahyökkääjä Chris Bala siirtyi Ottawasta Minnesota Wildiin. Balan tähän mennessä ainoat kuusi NHL-ottelua ovat kaudelta 2001-02.

Senators käytti Pothierin option

Ottawa Senators käytti puolustaja Brian Pothierin option seuraavasta kaudesta. Pothier siirtyi Senatorsiin viime kesänä Atlantasta vaihdossa hyökkääjä Shawn McEacherniin ja Ottawan kuudennen kierroksen varausvuoroon. Suurimman osan viime kaudesta 26-vuotias Pothier pelasi Senatorsin farmijoukkueessa Binghamtonissa. Hän teki 68 ottelussa 47 pistettä ja oli AHL:n kuudenneksi tehokkain puolustaja. Pothier pääsi pelaamaan myös 14 NHL-ottelua, joissa teki kuusi pistettä ja sai komean plus-miinus -lukeman +11.

Andreychuk ei lähde kulumallakaan

Veteraanihyökkääjä Dave Andreychuk päätti jatkaa uraansa NHL:ssä ja Tampa Bayn joukkueessa. Päättyneen kauden runkosarjassa 39-vuotias hyökkääjä viimeisteli 20 maalia ja teki esityön 14 osumaan. Pudotuspeleissä Andreychuk sai aikaiseksi tehot 3+3. Peräti 18 kaudella 20 maalin rajan rikkonut Andreychuk on kaikkien aikojen eniten ylivoimamaaleja NHL:ssä viimeistellyt pelaaja.

Dallas teki sopimuksen sekä sopimustarjouksia

Dallas Stars ilmoitti käyttäneensä seuran option Aaron Downeyn kanssa. Näin Downey pelaa ainakin vielä vuoden Starsissa.
Samalla Stars teki sopimustarjoukset John Erskinelle, Richard Matvichukille ja Stephane Robidasille. Muita tarjoukset saaneita ovat Niko Kapanen, David Oliver ja Marty Turco.

Datsyuk jatkaa Hockeytownissa

Detroit Red Wings teki vuoden jatkosopimuksen venäläissentteri Pavel Datsyukin kanssa. 24-vuotias Datsyuk solmi vuoden mittaisen ja 1,5 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen, jonka arvo nousee 2 miljoonaan, jos mies tekee runkosarjassa vähintään 70 pistettä.

Viime kaudella loukkaantumisistakin kärsinyt äärimmäisen taitavakätinen venäläinen teki 64 ottelussa 51 pistettä ja hänen pistekeskiarvonsa peliaikaan nähden oli joukkuensa paras.

Peter Forsberg jatkaa ainakin vuoden

Colorado Avalanche ilmoitti tehneensä
vuoden sopimuksen ruotsalaisen tähtihyökkääjänsä kanssa
. Viime kauden päätteeksi runkosarjan parhaan pelaajan palkinnon Hart Trophyn pokanneen Forsbergin tuore sopimus takaa miehelle noin 11 miljoonan dollarin vuositienestit.

Pääkaupunkilaisille uusia sopimuksia

Washington Capitals ilmoitti käyttävänsä kautta 2003-04 koskevat
optionsa Peter Bondran ja Jeff Halpernin sopimuksista
. Lisäksi sopimusneuvotteluita käydään Boyd Gordonin, Petr Sykoran ja Ken Kleen kanssa. Joel Kwiatkowskin ja Ivan Ciernikin sopimusten optiovuodet ovat vielä puntarissa.

Valeri Bure palaa Floridan lämpöön

Viime kauden siirtorajalla St. Louis Bluesiin kaupattu Valeri Bure liittyy tuttuun seuraan Florida Panthersin napattua liukkaan venäläislaiturin waivers-listalta. Maaliskuussa siirron Blues-paitaan saanut Bure hankittiin Missourin kiekkokehtoon vaihdossa puolustaja Mike Van Ryniin.

Vain viisi runkosarjaottelua ja kuusi playoffs-taistoa St. Louisissa tahkonnut Bure asetettiin kauden päätyttyä waivers-listalle, josta mikä tahansa NHL-joukkue pystyi nappaamaan miehen riveihinsä.

Flames-nuorukaisille jatkopahvit

Calgary Flames on kiinnittänyt ahkerasti nuoria pelaajia sopimuksiin jo hyvissä ajoin. Tällä kertaa joukkue julkisti hyökkääjä Oleg Saprykinin, puolustaja Steve Montadorin ja maalivahti Dany Sabourinin jatkosopimukset. Joukkueen tapojen mukaisesti sopimusten yksityiskohtia ei julkistettu.

Saprykin, 23, oli Flamesin ensimmäisen kierroksen varaus kesällä 1999. Hän on pelannut 118 NHL-ottelua ja tehnyt niissä 17 maalia ja yhteensä 47 pistettä. Steve Montador on 23-vuotias puolustaja, jonka Flames hankki vapaa-agenttina alkusyksyllä 2000. Montador on kehittynyt lyhyessä ajassa varmaksi ja kovaotteiseksi peruspuolustajaksi. Montador on pelannut 61 NHL-ottelua ja tehnyt niissä viisi pistettä ja kerännyt 140 jäähyminuuttia. Dany Sabourin ei ole pelannut vielä NHL:ssä. Viime kausi oli tälle 22-vuotiaalle maalivahdille ensimmäinen AHL:ssä. Sabourin oli Flamesin neljännen kierroksen varaus vuonna 1998.

Nashvillessä tuoreita jatkosopimuksia

Viime viikonlopun draft-tilaisuutta isännöinyt Nashville Predators ilmoitti tehneensä neljä uutta jatkosopimusta. Puolustajat Mark Eaton ja Tomas Kloucek sekä laiturit Libor Pivko ja Timofei Shishkanov raapustivat nimimerkkinsä sopimuksiin.

Kolme viimeisintä kautta Predators-organisaatiossa kiekkoillut 26-vuotias Eaton saalisti viime kauden 50 mittelössä 9 pistettä. Tsekkipuolustaja Kloucek sen sijaan vietti suurimman osan kaudesta farmissa Milwaukee Admiralsin riveissä pelaten ainoastaan kolme ottelua Predators-nutussa.

Uusista tulokkaista tsekkiläinen Pivko pelasi viime kauden Tsekin Extra-liigassa tahkoten 52 ottelua Zlinin riveissä. Shishkanov puolestaan vietti kautensa QMJHL-liigassa Quebec Rempartsin organisaatiossa saalistaen 51 ottelussa 82 pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle