NHL:ssä tapahtuu viikolla 23: Tellqvist pysyy Torontossa

NHL / Uutinen
Tähän uutiseen on koottu NHL:n tuoreita sopimusuutisia sekä pelaajasiirtoja (uusimmat ylhäällä). Uutista päivitetään sitä mukaa, kun uusia sopimuksia tai kauppoja tehdään.

Ruotsalaismaalivahti Mikael Tellqvist jatkaa ainakin vuoden Toronto Maple Leafsin maalin suulla, kun seura lunasti option sopimuksesta.

Tellqvist, 26, pelasi viime kaudella 25 ottelua vaahteralehtinutussa ja GAA oli 3.13. Hän saavutti henkilökohtaiset ennätykset pelatuissa peleissä, voitoissa ja nollapeleissä.

Tellqvist on alkujaan Toronton kolmas varaus vuodelta 2000.

Hävelid jatkaa Atlantassa

Atlanta Thrashersin apulaistoimitusjohtaja Don Waddell ilmoitti seuran tehneen kolmen vuoden jatkosopimuksen puolustaja Niclas Hävelidin kanssa. Sopimuksen tarkempia ehtoja ei kerrottu.

Olympiavoittaja Hävelid sai viime kaudella Atlantan kenttäpelaajista eniten jääaikaa ja teki puolustajista kolmanneksi eniten pisteitä (4+28).

Streit ja Murray pysyvät Canadiensissa

Montreal Canadiens on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Mark Streitin kanssa. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Euroopan kaukaloissa kokenut Streit aloitti NHL-uransa viime syksynä. Sveitsiläispuolustaja pelasi ensimmäisellä NHL-kaudellaan 48 ottelua, joissa hän teki kaksi maalia ja 11 pistettä. Kauden aikana Streit myös kipparoi Sveitsin maajoukkuetta sekä Torinon olympialaisissa että Latvian MM-kisoissa.

Lisäksi Canadiens on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen hyökkääjä Garth Murrayn kanssa.

Kobasew jatkaa Calgaryssä

Vaikka kausi on useimpien NHL-seurojenkin osalta jo ohi, lomailuun ei vielä ole aikaa. Tulevaisuuden lupausten ja nykyisten pelaajien sopimukset täytyy saada kuntoon, mikä näkyy siirtolistoilla lukuisina sopimusuutisina. Jatkoaika seuraa sopimusrumbaa tiiviisti viikottaisissa uutisissaan.

Calgary Flames ilmoitti tiistaina tehneensä jatkosopimuksen laitahyökkääjä Chuck Kobasew'n kanssa. 24-vuotias taannoinen ykköskierroksen varaus teki menneen kauden runkosarjassa 20 maalia.

Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu, mutta yleisesti sen arvellaan olevan vähintään kahden kauden mittainen ja arvoltaan yli miljoona dollaria kautta kohden. Menneellä kaudella Kobasew tienasi 900 000 dollaria.

Ratchuk palaa Pohjois-Amerikkaan

Minnesota Wild solmi tiistaina ensi kauden kattavan sopimuksen puolustaja Peter Ratchukin kanssa. 28-vuotias yhdysvaltalainen on pelannut viime kaudet Saksan DEL:ssä.

Alunperin Ratchuk on Colorado Avalanchen ensimmäisen kierroksen varaus kymmenen vuoden takaa. Hän on urallaan pelannut 32 NHL-ottelua Florida Panthersin riveissä. AHL-kokemusta Ratchukilla on yli 300 ottelun verran.

Lisää tulokassopimuksia Chicagossa

Chicago Blackhawks teki sopimuksen kahden varaamansa hyökkääjän kanssa. Bryan Bickell oli seuran toisen kierroksen varaus kesältä 2004. Isokokoinen, 195-senttinen Bickell pelasi päättyneellä kaudella OHL liigassa Ottawan ja Windsorin joukkueissa, keräten yhteensä 83 pistettä 67 ottelussa.

Troy Brouwer oli vasta seitsemännen kierroksen varaus kesällä 2004, mutta hän voitti viime kaudella WHL liigan pistepörssin 102 pisteellään 72 ottelussa. Brouwer keräsi tehoja hyvin myös pudotuspeleissä, joissa hänen kymmenen maaliaan riittivät nostamaan Moose Jaw'n sarjan kakkoseksi.

Blackhawks jätti tekemättä sopimukset vuonna 2004 varattujen pohjoisamerikkalaisten Ryan Garlockin, Trevor Kellin ja Mitch Maunun kanssa. Samoin seura menetti oikeudet ruotsalaiseen Mattias Wennerbergiin.

Begin ja Downey jatkavat Montrealissa

Montreal Canadiens teki kolmen vuoden jatkosopimuksen Steve Beginin kanssa. Runsaasti energiaa kaukaloon tuova ja erinomaisena joukkuepelaajana tunnettu 27-vuotias Begin on noussut yhdeksi joukkueen johtohahmoista parin viime kauden aikana. Hän teki viime kaudella 11 maalia ja syötti 12 osumaa 76 pelissä. Begin siirtyi Montrealiin juuri ennen kauden 03-04 alkua NHL Waiver varaustilaisuudessa Buffalo Sabresin riveistä. Hänet oli kaupattu Calgarystä Buffaloon paria kuukautta aikaisemmin yhdessä Chris Druryn kanssa.

Canadiens ilmoitti samalla tehneensä vuoden jatkosopimuksen Aaron Downeyn kanssa. 31-vuotias ryminäosaston hyökkääjä Downey siirtyi Montrealiin tammikuussa St.Louis Bluesin waivers-listalta. Hän pelasi viime kaudella yhteensä 43 NHL-ottelua ja teki näissä kolme maalia ja merkkautti 95 jäähyminuuttia.

Sharks signeerasi kolme

San Jose hankki nimet sopimuspahviin kolmelta nuorelta lupaukselta. Puolustaja Marc-Edouard Vlasic oli tärkeässä roolissa kun miehen edustama Quebec Remparts voitti tänä keväänä Memorial Cupin. Runkosarjassa tehoja syntyi 73 tehopisteen verran.

Saksalainen maalivahti Thomas Greiss pelasi päättyneellä kaudella Saksan DEL-liigan Kölner Haie -joukkueessa. Statistiikka kaudelta oli 2.46 maalia ottelua kohti, ja 92,6% torjuntaprosentti. Greiss pelasi myös Saksan Olympiajoukkueessa yhden ottelun.

Slovakialainen sentteri Michal Macho on kiekkoillut viimeiset neljä kautta Slovakian liigassa. Miehekkään nimen omistava Macho teki viime kaudella tehot 10+5, edellisellä kaudella luvut olivat 8+20.

Maalivahdit Jason Churchill ja Brian Mahoney-Wilson jäivät ilman sopimusta ja he palaavat kesän draftiin uudelleen varattaviksi. Tero Määttä on kesällä vapaa agentti.

Nuorisolle Sabres-sopimuksia

Buffalo Sabres on tehnyt tulokassopimukset puolustaja Mike Cardin sekä hyökkääjien Dylan Hunterin ja Pat Kaletan kanssa. Kaleta on Sabresin kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2004. Kovaa taklaava hyökkääjä vietti tämän kauden OHL:n Petersborough Petesissä.

Hunter kiekkoili kuluvalla kaudella OHL:n London Knightsissa. Hunter on Sabresin yhdeksännen kierroksen varaus vuoden 2004 varaustilaisuudesta. WHL:n Kelowna Rocketsissa tällä kaudella pelannut Mike Card on Sabresin kahdeksannen kierroksen varaus vuodelta 2004.

Taylor ja Lukacevic sopimuksiin

Los Angeles Kings on tehnyt monivuotiset tulokassopimukset hyökkääjä Ned Lukacevicin ja maalivahti Daniel Taylorin kanssa. Lukacevic, 20, on Kingsin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2004. Serbialaissyntyinen hyökkääjä pelasi tällä kaudella WHL:n Swift Current Broncosissa 63 ottelua tehoin 25+28.

Taylor, 20, vietti kuluneen kauden OHL:n Kingston Frontenacsissa. Englannissa syntynyt Taylor torjui 57 ottelussa, joissa saldoksi muodostui 32-15-6. Nuorukaisen torjuntaprosentti oli 91,10% ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,11. Taylor on Kingsin seitsemännen kierroksen varaus vuodelta 2004.

Ruotsalaisosaamista Predatorsiin

Kuluneella kaudella SM-liigassa TPS:n riveissä kiekkoillut Daniel Widing on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Nashville Predatorsin kanssa. Widing on Predatorsin toisen kierroksen varaus vuodelta 2000.

Kaudella 2005-06 Widing pelasi sekä TPS:n että Elitserienin Brynäsin joukkueissa. Ruotsalaiskeskushyökkääjä aloitti kauden TPS:n kokoonpanossa, jossa hän ehti pelata 38 ottelua tehoin 5+7. Loppukaudella 24-vuotias Widing palasi kotikaupunkiinsa ja Brynäsiin, jossa hän ehti tahkota 11 ottelua.

Boston sopimukseen Kris Versteegin kanssa

Boston Bruins on tehnyt kolmivuotisen sopimuksen Kris Versteegin kanssa. 20-vuotias amerikkalainen on Bostonin neljäs varaus (134. kaiken kaikkiaan) vuodelta 2004.

Versteeg on pelannut viimeiset neljä kautta kolmessa eri WHL-junioriseurassa. 264 junioriottelussa on syntynyt 62+105=167 tehopistettä ja 312 jäähyminuuttia. Versteeg pelasi viime kaudella 13 ottelua Bostonin farmiseurassa, Providencessa, 2+4=6 tehoin. Pudotuspelejä hänelle kertyi kolme, ilman tehomerkintöjä.

Bluesille uusia eurooppalaisia taitokiekkoilijoita

St. Louis Blues ilmoitti tehneensä uusia sopimuksia nuorten eurooppalaispelaajien kanssa.

Marek Schwarz on 20-vuotias tsekkimaalivahti, joka pelasi kuluneella kaudella Extraliigaa Sparta Prahan riveissä. 180-senttinen ja 86-kiloinen Schwarz on Bluesin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2004 .

Roman Polak edusti päättyneellä kaudella Extraliigan Vitkovicea ja otteluita 20-vuotiaalle puolustajalle kertyi 37. Blues varasi 187-senttisen ja 95-kiloisen tsekkipakin kuudennella kierroksella vuonna 2004.

Tsekkiläinen 20-vuotias Michal Birner pelasi päättyneellä kaudella OHL-joukkue Saginaw Spiritin riveissä 60 ottelua. 183-senttinen ja 85-kiloinen hyökkääjä on Bluesin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2004.

Carl Söderberg on 20-vuotias ruotsalaishyökkääjä, joka pelasi kuluneella kaudella 39 ottelua piste/peli-tahdilla Malmön riveissä Allsvenskanissa. Söderberg on 191-senttinen ja 92-kiloinen Bluesin toisen kierroksen varaus vuodelta 2004.

Lisää tulokassopimuksia Edmontonissa

Edmonton Oilers on solminut tulokassopimukset laitahyökkääjä Liam Reddoxin ja keskushyökkääjien Jonas Almtorpin sekä Fredrik Johanssonin kanssa. Reddoxin sopimus on kolmivuotinen, Almtorpin ja Johanssonin sopimukset ovat sen sijaan kaksivuotiset.

Reddox on Oilersin viidennen kierroksen varaus vuodelta 2004. Kanadalaishyökkääjä kiekkoili kuluneella kaudella OHL:n Peterborough Petesissä. Almtrop pelasi kaudella 2005-06 Elitserienin Brynäsissä. Ruotsalainen on Oilersin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2002. Johanssonin Oilersin varasi vuoden 2002 varaustilaisuudessan yhdeksännellä kierroksella. Ruotsalaishyökkääjä on tahkonnut kolme viimeisintä kautta Västerås IK:ssä.

Stephenson ja Lisin sopimuksiin Phoenixin kanssa

Phoenix Coyotes ilmoitti seuran päässeen tulokassopimuksiin WHL-puolustaja Logan Stephensonin ja venäläishyökkääjä Enver Lisinin kanssa. Molemmat pelaajat olivat joukkueen toisen kierroksen varauksia kesän 2004 Entry Draftista.

WHL-joukkue Tri-City Americansin Stephenson on isokokoinen ja fyysinen puolustaja, joka pelaa oman maalin edestä vastustajia kovilla otteilla pois ja jakaa kovia taklauksia. Kaudella 2005-06 Stephenson pelasi WHL:ssa 71 ottelua tehoin 10+43=53 pistettä. Lisäksi hän otti 162 jäähyminuuttia. Stephenson valittiin kauden jälkeen WHL:n toiseen tähdistökentälliseen.

Venäjän nuorisomaajoukkueessa nuorten MM-kisoissa kaksi peräkkäistä hopeaa (2005 ja 2006) voittanut Enver Lisin tunnetaan ennen kaikkea huikeasta nopeudestaan. Lisin pelasi kauden 2005-06 Venäjän liigan Ak Bars Kazanissa. Venäjällä Lisin kiekkoili menneellä kaudella 43 ottelua tehoin 7+5=12 pistettä.

- Näillä kahdella pelaajalla on edessään hieno tulevaisuus ammattilaiskiekossa. Me käytimme arvokkaat toisen kierroksen varaukset varataksemme heidät. Tänäpäivänä he vaikuttavat loistavilta varauksilta. Tänään on hieno päivä Coyotesin tulevaisuuden kannalta, kertoi Phoenixin manageri Michael Barnett.

Vernacen pelaajaoikeudet rannikolta Kalliovuorille

San Jose Sharks kauppasi puolustajalupaus Michael Vernacen pelaajaoikeudet Colorado Avalanchelle. Vastavuoroisesti Sharks sai kaupassa ehdollisen varausvuoron.

Kaksikymppinen Vernace on pelannut viimeiset kolme kautta Avalanchen huippulupauksen Wojtek Wolskin seurakaverina Brampton Battalionissa. Tämän kauden runkosarjassa hän oli OHL:n puolustajien pistepörssissä toisena kymmenellä maalilla ja 62 syötöllä.

- Hän hyvin taitava puolustaja, jolla on erinomainen pelinäkemys ja syöttökyky. Hän tuo meille syvyyttä puolustukseen, totesi Avalanchen pelaajakehityksestä vastaava Craig Billington Vernacesta.

Blue Jackets mukaan sopimusrumbaan

Columbus Blue Jackets on solminut tulokassopimukset maalivahti Dan LaCostan, puolustaja Kyle Whartonin ja hyökkääjä Petr Pohlin kanssa. Kaikki sopimukset ovat kolmivuotisia.

McCabe pysyy Torontossa

Toronto Maple Leafs on tehnyt muhkean jatkosopimuksen puolustaja Bryan McCaben kanssa. Tuore sopimus kattaa seuraavat viisi kautta ja on arvoltaan yli 25 miljoonaa dollaria. Sopimuksensa turvin McCabe nettoaa kaudessa noin 5,5-6 miljoonaa dollaria. Sopimuksessa on myös pelaajakaupan estävä no-trade-pykälä, joka voidaan purkaa vain pelaajan pyynnöstä.

Kuluneella kaudella 31-vuotias McCabe kiekkoili pisteiden valossa uransa parhaan kauden. Kanadalaispuolustaja saalisti 73 ottelussa 19 maalia ja 49 syöttöpistettä. McCabe oli 68 pisteellään NHL:n kolmanneksi tehokkain puolustaja.

Lisää maalivahteja Tampaan

Tampa Bay Lightning on tehnyt vuoden sopimuksen ruotsalaismaalivahti Johan Holmqvistin kanssa. Holmqvist on jo kolmas maalivahti tällä viikolla, jonka kanssa Tampa tekee sopimuksen. Holmqvist tuli Tampaan vapaana agenttina.

28-vuotias maalivahti on pelannut kaksi viimeistä kautta Brynäsin joukkueessa. Hänellä on myös neljän vuoden kokemus Pohjois-Amerikassa pelaamisesta, ja tilillä NHL-otteluita yhteensä kolme.

Holmqvist antoi hyvän näytön osaamisestaan Riian MM-kisoissa, missä hän voitti kultaa Ruotsin joukkueessa ja valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi.

Radek Smolenak sopimukseen Tampan kanssa

Tampa Bay Lightning on tehnyt kolmen vuoden tulokassopimuksen tsekkiläisen laitahyökkääjän
Radek Smolenakin kanssa. 19-vuotias Smolenak teki viime kaudella OHL:n Kingston Frontenacsissa
42 maalia 65 ottelussa ja sijoittautui koko OHL:n maalintekijäpörssissä sijalle 11.

- Radek on hyvin taitava pelaaja, jolla on taito ajaa maalille ja kyky tehdä maaleja,
suitsutti Lightningin GM Jay Feaster.

Smolenak on Tampan kolmannen kierroksen varaus vuoden 2005 draftista ja hän on nuorten
alle 18-vuotiaitten MM-kisojen pronssimitalisti vuodelta 2004.

Hurrikaani hyöri myös sopimusrintamalla

Sopimuskynä viuhui myös Carolinassa, kun Hurricanes teki sopimukset maalivahtien Daniel Manzaton ja Justin Petersin sekä puolustaja Brett Carsonin kanssa. Petersin ja Carsonin sopimukset ovat kolmivuotiset, Manzaton sopimus kattaa kaksi kautta. Manzaton sopimuksessa on optio, jonka ansiosta hän voi pelata ensi kaudella joko Pohjois-Amerikassa tai Euroopassa.

Carson on Hurricanesin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2004. Kookas kanadalaispuolustaja pelasi viime kaudella WHL:n Calgary Hitmenissä tehoin 11+29. Manzato on puolestaan Hurricanesin viidennen kierroksen varaus vuoden 2002 varaustilaisuudesta. Sveitsiläismaalivahti torjui kuluneella kaudella Baselin maalilla. Manzato on kiekkoillut myös kolme kautta QMJHL:n Victoriavillessä. Peters on Hurricanesin toisen kierroksen varaus vuodelta 2004. Kaudella 2005-06 kanadalaismaalivahti seisoi sekä OHL:n Toronto-St. Michael’s Majorsin että saman liigan Plymouth Whalersin maalilla.

McGrath ja Ericsson Detroitin farmiin

Detroit Red Wings on tehnyt tulokassopimukset hyökkääjä Evan McGrathin ja puolustaja Jonathan Ericssonin kanssa. McGrathin sopimus on kestoltaan kolmivuotinen ja Ericssonin kaksivuotinen.

Viime kaudella 20-vuotias McGrath pelasi elämänsä kauden OHL-junioriliigan Kitchener Rangersissa. Kanadalaissentteri teki 67 ottelussa peräti 37+77=114 tehopistettä. McGrath on Red Wingsin neljännen kierroksen varaus kesän 2004 draftista.

Ruotsalainen Jonathan Ericsson siirtyy Red Wingsin farmijoukkueeseen Elitserienin Södertäljestä. Isokokoinen, peräti 196 senttinen puolustaja on tunnettu fyysisestä pelityylistään. Mies on Red Wingsin yhdeksännen kierroksen varaus kesän 2002 draftista.

Shantz ja Nasby Panthers-sopimuksiin

Florida Panthers on tehnyt tulokassopimukset maalivahti David Shantzin ja puolustaja Bret Nasbyn kanssa. Shantz, 20, voitti kuluneella kaudella OHL:n mestaruuden Peterborough Petesin riveissä. Nasby, 20, puolestaan kiekkoili viime kaudella OHL:n Oshawa Gerenalsissa ja Erie Ottersissa.

Björn Melin Anaheimiin

Anaheim Mighty Ducks on solminut vuoden kaksisuuntaisen sopimuksen keskushyökkääjä Björn Melinin, 25, kanssa. Melin on alunperin NY Islandersin varaus, mutta miehen oikeudet siirtyivät Anaheimille kaupassa, jossa Dave Roche matkasi Long Islandille.

Melin on NY Islandersin kuudennen kierroksen varaus vuodelta 1999. Ruotsalainen on pelannut koko uransa Elitserienissä, HV-71:n ja Malmön riveissä. Päättynyt kausi kului HV-71:ssä, jossa tehopisteitä kertyi 49 ottelussa 17+19.

Oilers kiinnitti kolme

Edmonton Oilers on tehnyt kolme tuoretta sopimusta. Laitahyökkääjä Stephane Goulet ja puolustaja Bryan Young allekirjoittivat kolmivuotiset sopimukset. Vapaana agenttina ollut keskushyökkääjä Patrick Thoresen puolestaan solmi kaksi kautta kattavan sopimuksen.

Goulet on Oilersin seitsemännen kierroksen varaus vuodelta 2004. Kanadalaishyökkääjä kiekkoili viime kauden QMJHL:n Moncton Wildcatsissa tehden 67 ottelussa tehot 51+42. Oilers varasi Youngin viidennellä kierroksella vuonna 2004. Young on pelannut neljä viimeisintä kautta OHL:n Peterborough Petesissä. Kuluneella kaudella kanadalaispuolustaja saalisti 64 ottelussa kymmenen syöttöpistettä. Thoresen on edustanut vuodesta 2003 lähtien Elitserienin Djurgårdenia. Kaudella 2005-06 norjalaishyökkääjä tahkosi 50 ottelua, joissa syntyivät tehot 17+19.

Ruotsalaisväriä Blackhawksiin

Keskushyökkääjä Jonas Nordqvistin kiekkoura jatkuu ensi kaudella Chicago Blackhawksin organisaatiossa, kun ruotsalaispelaaja allekirjoitti yksivuotisen NHL-sopimuksen. Tuore sopimus on niin sanotusti kaksisuuntainen. Näin ollen Nordqvistin palkka tippuu, mikäli 24-vuotias ruotsalainen lähetetään Blackhawksin farmijoukkueeseen Norfolk Admiralsiin.

Nordqvist kiekkoili kuluneella kaudella Elitserienin Luleåssa. Ruotsalaishyökkääjä merkkautti 46 ottelussa 19 maalia ja 22 syöttöpistettä. Runkosarjassa saalistetuilla 41 pisteellään Nordqvist oli Luleån sisäisen pistepörssin ykkönen. Kauden päätteeksi Nordqvist voitti kultaa Latvian maailmanmestaruuskisoista. Nordqvist on Blackhawksin toisen kierroksen varaus vuodelta 2000.

Canadiens solmi sopimuksia

Montreal Canadiens on tehnyt kolmivuotiset tulokassopimukset sekä hyökkääjä Gregory Stewartin että maalivahti Loic Lacassen kanssa. Molemmat ovat seuran varauksia vuodelta 2004.

Stewart pelasi menneellä kaudella OHL-joukkue Peterborough Petesissä tehden 24 maalia ja 39 pistettä 60 ottelussa. Kauden päätteeksi hän ja Petes juhlivat liigan mestaruutta.

Lacasse torjui kiekkoja QMJHL:ssä Baie-Comeau Drakkar -ja Drummondville Voltigeurs -nimisissä joukkueissa. Hän voitti kauden aikana 12 ottelua ja hävisi 15 kertaa. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa oli 4,03.

Julien Ellis sopimukseen Vancouverin kanssa

Maalivahti Julien Ellis kirjoitti tulokassopimuksen Vancouver Canucksin kanssa tiistaina. Sopimuksella Ellis ja Canucks varmistivat sen, että maalivahti ei joudu uudelleen varattavaksi tulevassa NHL Entry Draftissa. Ellisin todennäköinen pelipaikka tulee alkavalla kaudella olemaan Vancouver Canucksin farmijoukkue Manitoba Moose.

Ellis valittiin kaudella 2003-04 Quebecin juniorisarjan parhaaksi tulokasmaalivahdiksi ja tulokkaiden tähdistökentälliseen. Vuotta myöhemmin hän oli maalivahdeista tunnetun Quebecin junioriliigan paras maalivahti (Jacques Plante Trophy). Lisäksi hänet valittiin kauden 2004-05 Quebecin junioriliigan ensimmäiseen tähdistökenttään. Ellis on Vancouver Canucksin kuudennen kierroksen varaus kesältä 2004.

» Lähetä palautetta toimitukselle