NHL:ssä ensimmäisten maalien ilta

NHL / Uutinen
Tässä kirjoitetaan uusi kappale NHL-historiaan.
Kuva © Getty Images
Kolme joukkuetta jatkoivat lauantain kierroksen jälkeen voittamattomina. Sabres ei onnistunut metsästämään avausvoittoaan. Kierroksella nähtiin hattutempun lisäksi myös uran ensimmäisiä NHL-maaleja.

Columbuksessa yhteen ottivat Blue Jackets ja Bruins. Alkuillan kamppailun vei lopulta nimiinsä viime kevään finalisti Bruins. Blue Jacketsin maalilla Vezina Trophyn voittanut Sergei Bobrovski päästi taakseen kaksi helpohkoa maalia. Voittomaalin iskenyt Loui Eriksson avasi maalitilinsä uudessa seurassa. Milan Lucic viimeisteli 3-1-maalin tyhjiin.

Washingtonissa Colorado Avalanche jatkoi voittoputkeaan Capitalsin kustannuksella. Viime kesän ykkösvaraus Nathan MacKinnon iski uransa avausmaalin Avalanchen voittaessa 5-1. MacKinnon sai maalin takaa syötön Paul Stastnyltä ja nuorukaisen laukaus painui vastustamattomasti ohi Michal Neuvirthin.

Myös toinen viime kesän ykkösvaraus avasi maalitilinsä NHL:ssä. Nashville Predatorsin Seth Jones pääsi huudattamaan kotiyleisöä reilun minuutin pelin jälkeen. Jonesin lyöntilaukaus painui ylivoimalla ohi Islanders-maalia vartioineen Jevgeni Nabokovin.

Isännät voittivat ottelun 3-2 ja Pekka Rinne Predators-maalilla pääsi helpolla. Islanders laukoi vain 16 kertaa kohti maalia, ja näistä Rinne nappasi kiinni kahta vaille jokaisen.

Minnesota Wildin rökittäessä Dallas Starsin, nähtiin ottelussa peräti kaksi uran ensimmäistä osumaa. Justin Fontaine iski Wildin avausmaalin. Joukkueensa kolmannesta maalista vastasi puolustaja Mathew Dumba.

Detroitissa Red Wings oli tyly isäntä peliään etsivälle Flyersille. Vaikka kapteeni Claude Giroux avasikin pistetilinsä, jäivät sarjataulukkoon merkittävät pisteet autokaupunkiin.

Flyers-maalilla torjuntavastuun saanut Ray Emery joutui antautumaan peräti viidesti. Toisessa päässä Jimmy Howard oli terävämpi päästäen taakseen ainoastaan kaksi laukausta.

Tampassa Valtteri Filppula jatkoi hyvässä lennossa. Hän iski joukkueensa avausmaalin, mutta vierailulle tullut Penguins vei lopulta pisteet Matt Niskasen viimehetken voittomaalilla. Illan sankari oli kuitenkin hattutempun iskenyt kapteeni Sidney Crosby, joka sai myös syöttöpisteen voittomaaliin. Sami Salo saalisti yhden söttöpisteen, Jussi Jokinen kaksi.

San Jose Sharks jatkoi voittoputksessa voitettuaan Senatorsin. Ikäviä uutisia hailaumalle tuli kuitenkin hyvää tulokaskautta pelaavan Tomas Hertlin loukkaantumisen myötä. Hertl ehti tehdä ottelussa maalin, mutta joutui jättämään leikin kesken törmättyään Clarke MacArthurin kanssa.

COLUMBUS - BOSTON 1-3
TORONTO - EDMONTON 6-5 ja.
DETROIT - PHILADELPHIA 5-2
TAMPA BAY - PITTSBURGH 4-5
WASHINGTON - COLORADO 1-5
CHICAGO - BUFFALO 1-2
ST. LOUIS - NY RANGERSS 5-3
NASHVILLE - NY ISLANDERS 3-2
MINNESOTA - DALLAS 5-1
VANCOUVER - MONTREAL 1-4
SAN JOSE - OTTAWA 3-2

» Lähetä palautetta toimitukselle