NHL:n yhdeksässä ottelussa myös suomalaistehoja

NHL / Uutinen
Torstain vastaisena yönä NHL:n runkosarja eteni jälleen yhdeksän kamppailun verran. Minnesotassa Dallas Starsin Bill Guerin otti sankarin viitan harteilleen saatuaan tilille kaksi osumaa vähämaalisessa voitossa.

Wild - Stars 1-3

Guerin kuittasi Jason Wiemerin tekemän johto-osuman toisen erän alussa. Ylivoimamaaliin merkittiin toiseksi syöttäjäksi Jere Lehtinen. Toinen Guerinin maaleista syntyi kahdeksan sekuntia ennen loppua Manny Fernandezin seurattua peliä vaihtoaitiosta.

Dallasin voittomaali oli toisessa erässä Mathias Tjärnqvistin käsialaa. Tulokaspuolustajan ensimmäinen NHL-maali tiesi Dallasille ensimmäistä vierasvoittoa yli kuukauteen. Edellisen kerran tähtipaidat poistuivat vieraskaukalosta kaksi pistettä ansainneena 25. lokakuuta Columbuksessa.

Marty Turco ja Manny Fernandez saivat kumpikin niukasti töitä. Molemmat joukkueet onnistuivat ampumaan vastustajan maalivahtia kohti vain 19 laukausta. Turco oli maalivahtien taistossa siis niukasti parempi 18 torjunnallaan Fernandezin seitsemäätoista vastaan.

Jere Lehtinen pelasi ottelussa 18 minuuttia ja syötti siis joukkueensa avausmaalin. Niko Kapanen ei pukenut otteluun.

Weekes jätti Islesin maaleitta

Islanders - Hurricanes 0-2

Carolinan maalivahti Kevin Weekes jatkoi hyviä otteitaan Hurricanesin vieraillessa Long Islandilla. Sunnuntain kierroksella nollapelillään maalittoman tasapelin tehottomille pyörremyrskypaidoille taannut Weekes torjui tällä kertaa 28 kertaa ja joukkuetta palkittiin kahdella sarjapisteellä. Nollapeli oli siis Weekesille toinen perättäinen ja kauden neljäs. Islandersin Rick DiPietro venyi 23 torjuntaan.

Ottelun molemmat maalit tehtiin avauserän loppupuoliskolla. Josef Vasicek hyödynsi ensin Adrian Aucoinin kaksiminuuttisen avaamalla pelin maalitilin ylivoimamaalilla kun erää oli takana reilut 14 minuuttia. Kaksi minuuttia ennen ensimmäsitä erätaukoa syntyi ottelun viimeinen täysosuma Vasicekin maalin syöttäneen Bret Hedicanin tekemänä. Hedican oli siis ottelun tehokkain 1+1-saldollaan.

Islandersin suomalaispelaajista Janne Niinimaa esiintyi jäällä reilut 22 minuuttia. Sean Bergenheimin peliaika jäi hieman päälle seitsemään minuuttiin.

Jokinen loisti tasapelissä

Panthers - Rangers 3-3

Olli Jokinen laittoi kiekon kahdesti Mike Dunhamin selän taakse kun Florida ja New York Rangers päätyivät pistejakoon. Mark Messierin ja Valeri Buren osuttua Jokinen vei pantterit 3-1 johtoon ensimmäisen erän puolivälin ja toisen erän salamamaaleillaan. Rangers tuli kuitenkin tasoihin Eric Lindrosin ja Boris Mironovin maaleilla. Kolmannessa erässä ja jatkoajalla ei nähty maaleja eikä jäähyjä.

Rangersin maalille nivusvamman jälkeen palannut Mike Dunham pysäytti 28 kiekkoa. Etenkin avauserässä Dunham oli täystyöllistetty, sillä Florida ampui erän aikana 15 laukausta. 37 kertaa torjunut Panthersin Roberto Luongo puolestaan joutui koville kolmannessa erässä, jossa Rangers sai aikaiseksi peräti 18 laukausta.

Olli Jokinen sai pelata ottelussa hurjat 29 minuuttia. Seitsemästä laukauksestaan Jokinen onnistui siis tekemään maalin kahdella. Sentterin tehotilasto jäi myös noiden kahden osuman verran plussalle. Niklas Hagman pelasi 15 minuuttia ja oli jäällä yhden takaiskumaalin aikana.

Columbuksen vieraskammo jatkui

Predators - Blue Jackets 4-2

Columbus Blue Jacketsin kauden ensimmäinen vierasvoitto jäi yhä odottamaan itseään kun Predators piti pisteet Nashvillestä. Sinitakit ovat onnistuneet ottamaan kuluvalla kaudella vain kaksi vieraspistettä - tasapeli ja jatkoaikatappio.

Tämänkertaisen tappion suurin syypää oli Predatorsin Scott Walker, joka osui kahesti. Kerran ylivoimalla ja kerran alivoimalla. Ylivoimamaaliin sai syöttöpisteen 27 minuuttia peliaikaa kerännyt Kimmo Timonen.

Columbuksen Lasse Pirjetä pelasi reilut 14 minuuttia.

Oilers sai kylmää kyytiä

Red Wings - Oilers 7-1

Oilers sai Detroitin vieraana kylmempää kyytiä kuin viikonlopun ulkojääottelussa, kun isännät nöyryyttivät öljymiehiä 7-1. Detroit latoi kiekkoa vastustajansa verkkoon tasaiseen tahtiin, mutta Edmontonilta onnistui ainoastaan Radek Dvorak tuhoten 15 kertaa torjuneen Manny Legacen nollapelihaaveet jo toisessa erässä.

Detroitin maaleista kaksi merkittiin Kris Draperin nimiin. Muista kahden pisteen miehistä mainittakoon 1+1-tehot merkkauttanut Brett Hull, joka nousi maalillaan vain viiden maalin päähän NHL:n kaikkien aikojen maalitilaston kolmospaikasta. Toisen erän lopussa syntynyt ylivoimamaali oli Hullin uran 726. osuma.

Edmontonin Tony Salmelainen pelasi lähes 14 minuuttia, otti yhden kaksiminuuttisen ja jäi tehotilastossa yhden maalin verran pakkaselle.

Isäntien maaleista kaksi ensimmäistä päästi Stephen Valiquette. Vain viidesti torjuntaan yltänyt Valiquette korvattiin Ty Conklinilla, joka torjui 31 laukausta miestä kohti ammutusta 36:sta.

Red Wings-hyökkääjä Tomas Holmström loukkasi olkapäänsä ottelun avauserässä. Sairasloman pituus selviää myöhemmissä tutkimuksissa. Edmontonin puolelta sairastuvalle merkattiin Eric Brewer, joka jätti kaukalon niin ikään avauserässä nivusvamman takia.

Satan päätti kuivan kautensa

Sabres - Capitals 5-2

Buffalon slovakialaishyökkääjä Miroslav Satan ehti pelata lähes koko marraskuun maaleitta. Viimeksi lokakuun 30. päivä Toronton verkkoon kiekon laittanyt Satan teki kaksi maalia Sabresin voiton taanneessa hienossa toisessa erässä. Isännät veivät keskimmäisen erän nimiinsä peräti 4-0.

Washingtonin tsekkitaituri Jaromir Jagr loukkasi nivusensa ensimmäisessä erässä, eikä palannut enää tositoimiin. Jagr ehti syöttää joukkueensa avausmaalin ottelun toisella minuutilla.

Isäntien maalia vartioi Mika Noronen, joka torjui 18 kertaa. Maanantaina Detroitin torjunnoillaan masentanut Rastislav Stana torjui 21 kertaa.

Caron torjui pisteen Pensille

Penguins - Flyers 1-1

Pittsburghin maalivahti Sebastien Caron torjui 38 kertaa ja erehtyi vain kertaalleen kun Flyers vieraili Mellon Arenalla. Eric Chouinard onnistui ohittamaan Caronin toisen erän loppupuolella. Maali oli pingviiniveskarin selkeä virhe, sillä ränniin tarkoitettu purkukiekko päätyi suoraan Flyers-hyökkääjän lapaan.

Penguinsin johto-osuman teki Dick Tärnström aivan avauserän lopussa Flyersin suomalaistulokas Joni Pitkäsen kuluttaessa jäähypenkkiä.

Pitkänen sai ottelussa jääaikaa reilut 18 ja puoli minuuttia. Kohtalokkaan kaksiminuuttisensa lisäksi Pitkänen sai tililleen 3 laukausta kohti Caronia. Sami Kapanen puolestaan pelasi 16 ja puoli minuuttia ilman mainittavia tilastomerkintöjä.

Lonkkavaivainen Mario Lemieux oli edelleen poissa pelistä. Lemieuxin sairasloma on nyt kestänyt jo 10 pelin ajan. Näistä kymmenestä ottelusta Penguins on onnistunut voittamaan kaksi.

Tuomo Ruudulle syöttöpiste

Sharks – Blackhawks 3-2

San Jose Sharksin 21-vuotias saksalaispuolustaja Christian Ehrhoff ampui uransa ensimmäisen NHL-maalin Chicago Blackhawksin maalilla pelanneen Michael Leightonin selän taakse toisen erän lopulla, ja vei kotijoukkueen 3-1-johtoon.

Kolmannessa erässä Blackhawks pääsi maalin päähän kotijoukkueesta Scott Nicholin ohjatessa Tuomo Ruudun laukauksen Sharks-vahti Vesa Toskalan ohitse. Tämän lähemmäksi Toskala, joka torjui 23 laukausta ottelussa, ei vieraita päästänyt.

Niko Dimitrakos ja Nils Ekman tekivät Sharksin muut maalit. Blackhawksin Nathan Dempsey tasoitti pelin 1-1-lukemiin toisen erän alussa.

Sharks ei ole hävinnyt viiteen peliin, ja on ensimmäisen kerran piste-per-peli-tahdissa sitten viime vuoden lopun. Blackhawks ei ole sen sijaan voittanut yhdeksästä viimeisimmästä ottelusta yhtäkään.

Blackhaws-kokoonpanoon farmista Norfolk Admiralsista kutsuttu puolustaja Johnathan Aitken pelasi ensimmäisen ottelunsa intiaaninutussa. Aitken korvasi nivusvammaista Steve McCarthya.

Blackhawksin Tuomo Ruutu pelasi Sharksia vastaan reilun vartin ajan ja sai syöttöpisteen Nicholin maaliin. Ville Nieminen pelasi lähes 12 minuuttia ilman tehopisteitä.

Fedorov juhlittu sankari Anaheimissa

Mighty Ducks – Devils 3-3

Anaheim Mighty Ducksin venäläissentteri Sergei Fedorov oli illan hahmo viime kevään Stanley Cup –finalistien uusintamittelössä. Fedorov teki ottelussa kaksi maalia, joista toinen oli 3-3-tasoitusmaali päätöserän lopulla, sekä lisäksi syötti yhden.

New Jersey Devilsin maaleista vastasivat Brian Rafalski, Patrik Elias ja John Madden, joista kaksi viimeistä veivät Devilsin kuudessa minuutissa 3-2-johtoon kolmannessa erässä. Petr Sykora teki yhden Ducksin maaleista.

Devils on pelannut 13 viimeistä ottelua ilman tappioita.

Devils-kapteeni Scott Stevens pelasi uransa 1616. NHL-runkosarjaottelun, joka on puolustajien uusi ennätys. Entinen ennätys (1615) oli Larry Murphyn nimissä. Stevens on pelannut myös eniten pudotuspeliotteluita puolustajista (233).

» Lähetä palautetta toimitukselle