NHL:n siirtorumban satoa: Olli Jokinen Calgaryyn, Nokelainen ja Kontiola Anaheimiin

NHL / Uutinen
NHL:n siirtojen takaraja tuli vastaan keskiviikkona klo 22 Suomen aikaa. Seuraavasta uutisesta voit lukea kaikista toteutuneita siirroita tarkemmin.

NHL:n siirtojen takarajan "treidirumba" oli tänä vuonna harvinaisen rauhallinen. Suuria pelaajakauppoja, joissa siirtyy tähtipelaajia suuntaan tai toiseen, tapahtui melkoisen vähän. Suurimmaksi syyksi ounastellaan epätietoisuutta ensi kauden palkkakatosta. Myös maailman taloustilanteella oli oma osansa siirtoruljanssin rauhallisuudessa.

Keskiviikko-ilta oli suomalaisittain mielenkiintoinen, sillä Olli Jokinen, Petteri Nokelainen sekä Petri Kontiola vaihtoivat seuraa. Calgaryyn kaupattu Jokinen näyttäisi pääsevän pelaamaan nyt ensimmäistä kertaa urallaan NHL:n pudostuspelejä.

Seuraavassa keskiviikon siirtoruljanssin pelaajakaupat.

Toronto haali pelaajia Tampasta

Maple Leafsiin Tampasta matkaa peräti neljä elementtiä: veteraanit Olaf Kölzig sekä Jamie Heward ja 21-vuotias Andy Rogers siirtyvät Leafsiin.
Lisäksi Kanadaan menee neljännen kierroksen varausoikeus. Floridan aurinkoon muuttaa puolestaan 25-vuotias farmipuolustaja Richard Petiot.

Carolina, Edmonton ja Los Angeles hyökkääjäkaupoilla

Carolina Hurricanes hankki Los Angelesista hyökkääjä Patrick O`Sullivanin vaihdossa Justin Williamsiin. 24-vuotias O`sullivan ei kuitenkaan
ehtinyt Pohjois-Carolinaan asti, sillä hänet kaupattiin edelleen Edmontoniin. Oilersista Hurricanesiin vaihdossa siirtyy puolestaan Erik Cole, joka palaa täten viime kauden seuraansa.

O`Sullivan on pelannut tällä kaudella 62 ottelua pistein 14+23=37. Cole on pelannut ottelun enemmän ja summannut tehot 16+11=27. Williams on tahkonnut vain 32 peliä ja kerännyt tehot 3+7=10.

Påhlsson Blackhawksin rivehin, Kontiola Anaheimiin

Yhdeksättä kauttaan Anaheimissa pelaava ruotsalaishyökkääjä Samuel Påhlsson kaupattiin Chicagoon. Anaheim sai vaihdossa monipuolisen puolustajan James Wisniewskin.

Påhlsson, 31, sairastui vastikään mononukleoosiin ja pelasi viimeksi tammikuun lopussa. Tällä kaudella pelejä on kertynyt 52 ja puolustavana hyökkääjänä kunnostautunut ruotsalainen on tehnyt näissä 5 maalia ja 15 pistettä. Påhlssonin ohella Chicagoon matkustaa puolustaja Logan Stephenson ja neljännen kierroksen varausoikeus.

Myös Wisniewskin kausi on ollut rikkonainen. 25-vuotias amerikkalainen loukkasi polvensa syksyllä ja on pelannut tällä kaudella vain 31 peliä ja tehnyt näissä 2 maalia ja 13 pistettä. Neljättä kauttaan NHL:ssä pelaava Wishniewski on pelannut yhteensä 168 ottelua, joissa maaleja on syntynyt 13 ja pisteitä 56. Anaheim sai kaupassa myös Blackhawksin farmissa pelanneen Petri Kontiolan.

Ales Kotalik Buffalosta Edmontoniin

Taitava tsekkihyökkääjä Ales Kotalik siirtyy Buffalosta Edmontooniin vaihdossa toisen kierroksen varausoikeutta vastaan. Kotalik on tehnyt NHL-urallaan 426 ottelussa 240 pistettä.

San Jose hankki kovuutta

Anaheim Ducks ja San Jose Sharks ovat tehneet vaihtokaupan, jossa Sharksiin matkaavat hyökkääjä Travis Moen sekä puolustaja Kent Huskins. Vaihdossa Anaheim saa nuoruutta Nick Bonninon sekä maalivahti Tim Pielmeierin muodossa. Anaheim saa myös myöhemmin määriteltävän varausvuoron San Joselta.

Moen sekä Huskins ovat rutinoituneita NHL-pelaajia, jotka ovat tunnettuja kovasta kontaktipelistään.

Kyle McLaren Phillyyn

Isokokoinen puolustaja Kyle McLaren on kaupattu Philadelphia Flyersiin. San Jose Sharksin organisaatiossa viime kausina pelannut McLaren on pelannut urallaan 719 NHL-ottelua, joissa mies on merkauttanut 207 tehopistettä. Kaupassa San Jose saa kuudennen kierroksen varausvuoron.

Floridassa pakkien vaihtokauppa

Florida Panthers ja Tampa Bay Lightning tekivät kaupan, jossa Miamiin matkaa Steve Eminger ja Tampaan Noah Welch ja kolmannen kierroksen varausoikeus.

Puolustaja Eminger on pelannut tällä kaudella 62 ottelua pisteillä 4+21. Welch puolestaan on tahkonnut 23 peliä tehoin 1+1=2.

Eric Christensenistä Ankka

Vuonna 1983 syntynyt hyökkääjä Eric Christensen on kaupattu Atlanta Thrashersista Anaheim Ducksiin. Tasan vuosi sitten siirtojen takarajalla Pittsburghista Atlantaan kaupattu Christensen on pelannut urallaan 200 NHL-ottelua merkauttaen niissä 89 tehopistettä. Kanadalaishyökkääjä on vuoden 2002 kolmannen kierroksen varaus.

Vaihdossa Thrashersiin siirtyy nuori hyökkääjä Eric O'Dell.

Toronto kauppasi Mooren Buffaloon

Toronton kanssa jatkosopimusneuvotteluissa karahtanut Dominic Moore siirtyy Buffaloon. Vaihdossa Maple Leafs saa toisen kierroksen varausoikeuden.

Moore on pelannut kuluvalla kaudella Torontossa 63 ottelua ja summannut niissä pisteet 12+29=41.

Rangers ja Coyotes kaupoilla

Phoenix Coyotesin puolustaja Derek Morris siirtyy New York Rangersiin. Vaihdossa kojootit saavat hyökkääjät Nigel Dawesin ja Petr Pruchan sekä puolustaja Dimitri Kalininin.

Monipuolinen Morris on pelannut urallaan 775 NHL-ottelua kolmessa eri joukkueessa tehden 332 tehopistettä. Prucha sekä Dawes ovat Rangersin varaamia hyökkääjiä, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa NHL:ssä viime kausien aikana. Kalinin on pelannut urallaan 524 NHL-ottelua.

Antropov matkaa New Yorkiin

Pitkään spekuloitu Nikolai Antropovin lähtö Torontosta varmistui, kun hän suuntaa New York Rangeriin. Antropov oli Maple Leafsin toiseksi paras pistemies
lukemalla 21+25=46. Isokokoisesta hyökkääjästä tulee rajoittamaton vapaa agentti ensi kesänä.

Toronto sai Rangersilta korvauksena toisen kierroksen sekä myöhemmin päätettävän varausvuoron.

Guerin Pittsburghiin

New York Islandersissa viimeiset kaksi kautta pelannut 38-vuotias laitahyökkääjä Bill Guerin siirtyi Pittsburghiin. Islanders sai vaihdossa Penguinsin varausvuoron, joka määräytyy joukkueen loppukauden menestyksen mukaan.

Mikäli Penguins yltää pudotuspeleihin ja pääsee jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta, korvaus on 3. kierroksen varausvuoro. Tipahtaminen ensimmäiseltä kierrokselta toisi Islandersille 4. kierroksen varauksen. Jos joukkue jää pudotuspelien ulkopuolelle, varausvuoro on viidenneltä kierrokselta.

Guerin on pelannut tällä kaudella 61 peliä ja tehnyt näissä 16 maalia ja 36 pistettä. 17 kauden mittaisella urallaan 38-vuotias veteraani on pukenut kaikkiaan 1168 NHL-otteluun ja iskenyt näissä 403 maalia ja 799 pistettä.

Philadelphia ja Phoenix vaihtokaupoilla

Philadelphia Flyers on hankkinut energisen laitahyökkääjä Daniel Carcillon Phoenix Coyotesista. Vaihdossa Phoenix saa hyökkääjä Scottie Upshallin sekä toisen kierroksen varausoikeuden.

Carcillo on tunnettu värikkäästä pelityylistään. Mies voitti NHL:n jäähypörssin kaudella 2007-2008. Vuonna 1983-syntynyt Upshall on pelannut urallaan 211 NHL-ottelua tehden niissä 93 tehopistettä.

Jokinen jälleen Keenanin alaisuuteen

Suomalaiskeskushyökkääjä Olli Jokinen on kaupattu Calgary Flamesiin. Jokisen entinen seura Phoenix saa vaihdossa hyökkääjät Matthew Lombardin, Brandon Prustin sekä ensimmäisen kierroksen varausvuoron.

Jokinen on pelannut urallaan 780 NHL-ottelua neljässä eri NHL-seurassa. Tehopisteitä mies on kerännyt 229+274=503.

Lombardi pelaa viidettä kauttaan NHL:ssä. Vikkelä kanadalaishyökkääjä on tehnyt urallaan 167 tehopistettä. Prust sen sijaan tunnetaan lähinnä nyrkeistään.

Jokisella on hyvät mahdollisuudet pelata ensimmäistä kertaa urallaan NHL:n pudotuspelejä, sillä Calgary on yksi läntisen konferenssin kärkijoukkueista.

Petteri Nokelainen Anaheimiin

Laitahyökkääjä Petteri Nokelainen on kaupattu Anaheim Ducksiin. Vaihdossa Bostoniin siirtyy puolustaja Steve Montador.

Imatralaissyntyinen Nokelainen on pelannut Pohjois-Amerikassa loppu kesästä 2005 lähtien. Mies on kerännyt tililleen 105 NHL-ottelua. Oikealta laukovalla kovaotteisella Montadorilla on vyöllään 355 NHL-ottelua.

Mark Recchi Bostoniin

Veteraanilaituri Mark Recchi kaupattiin Boston Bruinsiin tuomaan kokemusta Bruinsin nuoreen hyökkääjäkalustoon. Tällä kaudella Lightningissä 62 ottelussa 45 pistettä kerännyt laituri on tehnyt urallaan 1472 ottelussa 1426 pistettä. Vaihdossa Tampa Bayhin siirtyivät huomattavasti nuoremmat Matt Lashoff ja Martins Karsums. Bostoniin siirtyi Recchin lisäksi myös toisen kierroksen varausoikeus vuoden 2010 varaustilaisuudessa.

Neljä pelaajaa siirtyi waiver-listalta

Toronto nappasi waiver-listalta New York Rangersin Erik Reitzin ja Ottawan Martin Gerberin. Gerber oli re-entry-waivereissä, joten Toronto ja Ottawa maksavat loppuosan palkasta puoliksi.

Puolustaja Reitz siiryi tammikuussa Minnesotasta Rangersiin vaihdossa Dan Fritscheen. Rangersissä hän ehti pelata 11 ottelua ilman tehopisteitä.

Gerberin ura on viime ajat mennyt alamäkeä, ja hän onkin pudonnut nokkimisjärjestyksessä Alex Auldin ja Brian Elliottin taakse, ja hän joutuikin hakemaan vauhtia farmijoukkueesta.

Monista loukkaantumisista kärsinyt Dallas otti Anaheimin keskushyökkääjä Brendan Morrisonin, joka ei ole Ducksissa onnistunut lunastamaan häneen kohdistettuja odotuksia. Hän teki 62 ottelussa vain 22 pistettä.

Niin ikään waiver-listalla olleen puolustavan hyökkääjän Craig Adamsin uusi osoite on Pittsburgh Penguins. Chicagossa hän pelasi 36 ottelua tehoilla 2+4. Aikaisemmin hän on edustanut Carolinaa, jossa hän juhli myös Stanley Cupia 2006.

Waiver-listan ovat läpäisseet muun muassa Miroslav Satan, Jon Sim, Aaron Voros ja Gary Roberts.

Tellqvist Buffaloon varausoikeutta vastaan

Buffalo hankki maalivahti Mikael Tellqvistin Phoenixista. Korvauksena Coyotes sai neljännen kierroksen varausoikeuden.

Ruotsalaisvahti on pelannut tällä kaudella 15 ottelussa, joissa hänen torjuntaprosenttinsa on 90.7. Sabresilla oli maalivahdin tarve, sillä ykkösvahti Ryan Miller on kärsinyt jalkavammoista.

Pittsburgh ja St. Louis kaupoilla

Penguins ja Blues vaihtoivat vähälle peliajalle jääneitä pakkeja, kun Pittsburghiin matkaa Andrew Wozniewski ja Bluesiin puolestaan Danny Richmond.

Richmond on pelannut NHL:ää Pittsburghin lisäksi Chicagossa ja Carolinassa. Wozniewski on pelannut tällä kaudella yhden pelin Bluesissa. Ennen tätä hän on edustanut muun muassa Torontoa.

Leopold palaa Calgaryyn

Colorado Avalanche on kaupannut puolustaja Jordan Leopoldin Calgary Flamesiin. Vaihdossa Avalanche saa puolustaja Lawrence Nycholatin sekä toisen kierroksen varausvuoron. Lisäksi Coloradoon matkaa nuori pelaaja, jonka nimi ilmoitetaan myöhemmin.

Aiemminkin Calgarya edustaneen Leopoldin sopimus päättyy ensi kesänä. Miehellä on tilillään 333 NHL-ottelua.

Columbus ja Ottawa kaupoilla

Viimeinen siirtopäivä käynnistyi Ottawan ja Columbuksen kaupalla. Kanadan pääkaupunkin matkaa maalivahti Pascal Leclaire sekä toisen kierroksen varusoikeus ja Columbukseen hyökkääjä Antoine Vermette.

Vermette on Ottawan oma varaus ja pelannut ensimmäiset pelinsä Senatorsissa kaudella 2003-2004. Tänä vuonna 26-vuotias hyökkääjä on merkkauttanut 62 ottelussa tehot 9+19=28.

Leclaire on kärsinyt tällä kaudella vammoista ja tulokas Steve Mason valtasi Blue Jacketsin ykkösvahdin paikan.

- Kuulin siirrosta Internetin kautta. On hienoa minulle ja perheelleni palata lähelle kotiseutujani, Leclaire kommentoi TSN:lle.

Nycholat siirtyy Calgaryyn

Calgary Flames nappasi waiver-listalta Vancouver Canucksin pakin Lawrence Nycholatin. AHL:n ja NHL:n väliä usean kauden ajan sahannut puolustaja ehti pelata Canucksissa tänä vuonna 14 ottelua.

Calgarysta kotoisin oleva pakki tuo syvyyttä Flamesin loukkaantumisista kärsivään puolustukseen.

- Nycholat on samantyyppinen pelaaja kuin Mark Giordano. Olimme jo valmiita antamaan varausvuoron, että olisimme saaneet puolustuksene syvyyttä, kertoi Calgaryn GM Darryl Sutter.

Bäcksröm jatkaa Minnesotassa

Maalivahti Niklas Bäckström on tehnyt neljän vuoden ja 24 miljoonan jenkkitaalan sopimuksen nykyisen seuransa, Minnesota Wildin, kanssa.
Bäckström olisi tullut kesällä vapaaksi agentiksi ja hän olisi voinut valita minkä tahansa seuran. 31-vuotias maalivahti on ollut jo vähän aikaa lukemattomien siirtohuhujen kohteena.

Bäckström on pelannut tällä kaudella 51 ottelua, voittanut niistä 28 ja torjuntaprosentti on 92,5%.

Avery Manhattanille

New York Rangers on poiminut hyökkääjä Sean Averyn odotetusti NHL:n siirtolistalta. Kanadalaishyökkääjä teki kesällä neljän vuoden sopimuksen Dallas Starsin kanssa, mutta ennätti pelata vain reilut parikymmentä ottelua teksasilaisjoukkueessa ennen, kun sai pelikiellon liigalta epäasiallisten puheiden vuoksi. Sen jälkeen Avery ei palannut Starsiin.

Koska Rangers poimi Averyn niin sanotulta re-entry-listalta, joutuu Stars maksamaan Averyn palkasta puolet seuraavien sopimuksen voimassaolo-kausien ajan. Miehen palkka on 3,875 miljoonaa dollaria per vuosi.

Ristiriitaisena hyökkääjänä tunnettu Avery on edustanut NHL-urallaan Detroitia, Los Angelesia, New York Rangersia sekä Dallas Starsia.

Thrashers hankki suomalaispuolustajan

TSN:n mukaan Atlanta Thrashers ja New Jersey Devils tekivät vaihtokaupan, jossa Atlantaan matkaa suomalaispakki Anssi Salmela ja toiseen suuntaan menee ruotsalainen Nicklas Hävelid.

35-vuotiaasta Hävelidistä olisi tullut ensi kesänä rajoittamaton vapaa agentti. Hän on pelannut tällä kaudella 63 ottelua ja summannut niissä pisteet 2+13.

Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa kiekkoileva Salmela on edustanut Devilsiä 17 ottelussa ja kerännyt kolme syöttöpistettä. Salmelan sopimus on yksivuotinen.

Vancouver otti Väänäsen waiverista

Viime aikoina pieneen rooliin Philadelphiassa jäänyt suomalaispakki Ossi Väänänen jatkaa uraansa Vancouver Canuksissa. Kanadalaisseura poimi Väänäsen waiver-listalta.

Väänänen siirtyi täksi kaudeksi Philadelphiaan. Viime vuonna hän haki uralleen vauhtia Ruotsin Elitserienistä. Väänänen on pelannut tällä kaudella 46 peliä ja tehnyt pisteet 1+9=10.

Montreal poimi Metropolitin

Montreal Canadien nappasi waiver-listalla olleen Philadelphian sentterin Glen Metropolitin. Suomessa Jokereissa pelannut 34-vuotias sentteri on tehnyt tällä kaudella 50 ottelussa pisteet 4+10=14.

- Yksi tarpeistamme oli saada täydennystä keskushyökkääjäkalustoomme. Glen pelasi todella väkevästi meitä vastaan viime vuoden pudotuspeleissä ollessaan Bruinsin riveissä. On todella hienoa saada hänet joukkueeseemme, totesi Canadiensin GM Bob Gainey Canadiensin verkkosivuilla.

Begin Dallasiin

Dallas Stars on hankkinut keskushyökkääjä Steve Beginin Montrealista vaihdossa puolustaja Doug Janikiin. 30-vuotias Begin on pelannut NHL-urallaan Montrealin lisäksi Calgaryssa. Miehellä on otteluita NHL:ssä 389 kappaletta ja niissä on syntynyt tehot 46+38=84. Puolustaja Janik on sen sijaan viettänyt pääosan urastaan seilaten AHL:n ja NHL:n väliä.

Anaheim ja Pittsburgh kaupoilla

Pittsburgh Penguins ja Anaheim Ducks ovat tehneet pelaajakaupan. Penguinsin puolustaja Ryan Whitney siirtyy Anaheimiin vaihdossa hyökkääjä Chris Kunitziin ja Eric Tangradiin.

26-vuotias Whitney oli viime kaudella Pittsburghin tärkeimpiä pelaajia, kun joukkue nousi Stanley Cupin finaaleihin. Monipuolisena puolustajana tunnettu Whitney on pelannut urallaan 253 NHL-ottelua keräten niissä 150 tehopistettä ja 223 jäähyminuuttia.

Penguinsiin sen sijaan matkaava pienikokoinen Kunitz on pelannut pääosin koko uransa Anaheimissa yhtä Atlantassa vietettyä kautta lukuun ottamatta. Tehoja on syntynyt 315 NHL-ottelussa 192 pistettä.

- Hän on top kuusi- hyökkääjä - pelaa missä tahansa, missä valmentaja käskee hänen pelata. Hänellä on luonnetta ja johtajuutta ja tulee pelaamaan meillä hieman isommassa roolissa kuin aiemmin [Anaheimissa]. Chris on nopea, hänellä on peliälyä ja "kädet", kehui Penguinsin toimitusjohtaja Ray Shero uutta hankintaansa.

Kunitz on Pittburghin tuoreelle valmentajalle Dan Bylsmalle tuttu mies, sillä Bylsma on sekä pelannut hänen kanssaan että valmentanut Kunitzia.

Whitneyllä on sopimuksestaan jäljellä tämän kauden jälkeen vielä neljä vuotta. Ensi kaudella hän saa 3,5 miljoonaa dollaria, seuraavalla 4,5 miljoonaa, sitten 5 miljoonaa ja sopimuksen viimeisenä vuonna 5,5 miljoonaa taalaa. 29-vuotiaalla Kunitzilla on hieman lyhyempi ja halvempi sopimus, sillä hän tienaa kolmesta seuraavasta kaudesta keskimäärin 3,8 miljoonaa. Tämän kauden osalta Kunitzin palkka on puolisen miljoonaa suurempi kuin kolme miljoonaa kaudesta tienaavan Whitneyn.

Kaupassa kolmantena henkilönä joukkuetta vaihtanut Eric Tangradi ei ole vielä NHL-uraansa aloittanut. Mies pelaa vielä Kanadan juniorisarjassa OHL:ssä, missä on tällä kaudella esiintynyt erinomaisen tehokkaasti. Anaheim varasi isokokoisen Tangradin toisella kierroksella vuoden 2007 varaustilaisuudessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle