NHL:n siirtoruljanssin antia

NHL / Uutinen
Vaikka jääkiekkoa ei pelatakaan, NHL:ssä tapahtuu kesän aikana paljon siirtoja sekä muita tapahtumia. Seuraavassa viime aikojen tapahtumista tarkemmin.

Cooke Penguinsiin


Pittsburgh Penguins teki kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Matt Cooken kanssa. Cooke pelasi viime kaudella Vancouver Canucksin ja Washington Capitalsin joukkueissa 78 runkosarjan ottelua ja teki 10+13=23 pistettä. Jäähyllä energinen kanadalaislaitahyökkääjä istui 91 minuuttia.

Cooke pelasi Vancouverissa kahdeksan ja puoli kautta, ennen tämän vuoden helmikuussa tapahtunutta siirtoa Washingtoniin. Kovana taklaajana tunnettu Cooke on pelannut NHL:ssä yhteensä 583 ottelua. Pelaamissaan otteluissa 29-vuotias Cooke on kerännyt yhteensä 86+124=210 pistettä.

Tampan ja San Josen välillä iso pelaajakauppa


Tampa Bay Lightning ja San Jose Sharks tekivät ison pelaajakaupan. Tampa lähetti tähtipuolustaja Dan Boylen ja hänen pakkikaverinsa Brad Lukowichin Kaliforniaan ja toiseen suuntaan siirtyivät nuori puolustaja Matt Carle, vuoden 2007 ykköskierroksen varaus Ty Wishart sekä ensi kesän ensimmäisen kierroksen varausvuoro ja vuoden 2010 neljännen kierroksen varausvuoro.

Kaupan ydinpelaaja oli 32-vuotias Dan Boyle, joka on viime kausina ollut yksi NHL:n tehokkaimmista hyökkäävistä puolustajista. Vuonna 2007 hänet valittiin NHL:n kakkostähtikentälliseen. Tämän vuoden helmikuussa Boyle allekirjoitti Tampan kanssa kuuden vuoden pituisen ja 40 miljoonan taalan arvoisen sopimuksen.

Sekä Boyle että Lukowich voittivat vuonna 2004 Tampassa pelatessaan Stanley Cupin. Lukowich ehti hankkia ensimmäisen Cup-sormuksensa jo vuonna 1999 pelatessaan Dallas Starseisssa.

Jo aiemmin Hait tekivät yhden vuoden, viiden miljoonan taalan sopimuksen veteraanipuolustaja Rob Blaken kanssa. Blake voitti Stanley Cupin Colorado Avalanchen paidassa vuonna 2001.

Hankittuaan kolme kokenutta puolustajaa Sharksien toimitusjohtaja Dean Lombardi päätti myydä veteraani Craig Rivetin Buffaloon. Sabres antoi Rivetistä kaksi varausvuoroa, toisen kierroksen vuorot sekä vuonna 2009 että 2010. Rivetin lisäksi Buffaloon siirtyi vuoden 2010 seitsemännen kierroksen varausvuoro.

Bernier kaupattiin Vancouveriin


Buffalo Sabres kauppasi kookkaan laitahyökkääjän Steve Bernierin Vancouveriin. Canucks maksoi miehestä vuoden 2010 toisen kierroksen varauksen sekä ensi kesän kolmannen kierroksen varauksen. 23-vuotias Bernier siirtyi kevään siirtorajalla San Jose Sharksista Buffaloon osana kauppaa, jossa Brian Campbell siirtyi haipaitaan. Bernier pelasi viime kaudella 76 peliä tehoilla 16+16=32.

Bernier oli alunperin San Josen ykkösvaraus kesällä 2003. Hän on pelannut yhteensä 177 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 45 maalia ja 90 pistettä.

Näslund ja Kalinin Manhattanille


Vancouver Canucksin pitkäaikainen kapteeni Markus Näslund siirtyy pelaamaan NY Rangersiin. Sopimus on kaksivuotinen ja arvoltaan kahdeksan miljoonaa dollaria. Näslund pelasi viime kaudella Vancouverissa 82 ottelua ja teki 25+30=55 pistettä.

Näslund on Pittsburgh Penguinsin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 1991 varaustilaisuudesta. Hän siirtyi kiekkoilemaan NHL:ään kaudella 1993-94 Pittsburghin paitaan. Penguinsissa Näslund pelasi NHL-uransa ensimmäiset kolme kautta, ennen siirtymistään Vancouveriin vuoden 1996 maaliskuussa.

Vancouverissa Näslund pelasi 12 edellisen kauden aikana 884 runkosarjan ottelua tehoin 346 maalia sekä 756 pistettä. Hänet valittiin Canucks-kausina NHL:n ensimmäiseen tähdistöön kolmesti peräkkäin (2002-2004). Lisäksi Näslund palkittiin vuonna 2003 Lester B. Pearson Awardilla, mikä annetaan pelaajien äänestyksellä NHL:n parhaalle pelaajalle.

Näslundin lisäksi Rangersiin siirtyy pelaamaan puolustaja Dimitri Kalinin. Kalinin'in sopimus on yksivuotinen. Viime kaudella 27-vuotias Kalinin pelasi Buffalo Sabresissa 46 ottelua ja teki 1+7=8 pistettä. Yhteensä venäläispuolustaja on pelannut NHL:ssä 466 runkosarjan ottelua ja tehnyt 34+111=145 pistettä. Kalinin on Buffalon ensimmäisen kierroksen varaus kesän 1998 varaustilaisuudesta.

Fleurylle pitkä jatko, Satan ja Fedotenko uusia hankintoja


Pittsburgh Penguins jatkaa erittäin aktiivisena sopimusrintamalla. Joukkue teki maalivahti Marc-Andre Fleuryn kanssa peräti seitsemän vuoden jatkosopimuksen, joka tuo 23-vuotiaalle pelaajalle keskimäärin 5 miljoonan dollarin vuositulot. Fleury pelasi viime kaudella pahan nilkkavamman takia vain 35 ottelua runkosarjassa, mutta toipui ennen pudotuspelien alkua ja vei upeilla torjunnoillaan Penguinsin aina finaaliin saakka.

Penquins hankki myös kaksi uutta hyökkääjää ensi kauden joukkueeseen. Marian Hossan jättämää aukkoa tulevat paikkaamaan Miroslav Satan ja Ruslan Fedotenko, molemmat vuoden sopimuksilla.

Satan, 33, pelasi viime kaudella 80 peliä New York Islandersissa ja teki näissä 16 maalia ja 41 pistettä. Myös Edmontonia ja Buffaloa aiemmin urallaan edustanut Satan on pelannut yhteensä 947 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 337 maalia ja 685 pistettä.

Fedotenko pelasi viime kauden niin ikään Long Islandilla. Hän iski Islandersille 16 maalia ja syötti 17 osumaa. 29-vuotias Fedotenko on pelannut kaikkiaan 532 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 123 maalia ja 239 pistettä.

Laraque monivuotisella sopimuksella Montrealiin


Montrealissa syntynyt kovanaamakiekkoilija Georges Laraque palasi kotiseudulleen kolmen vuoden sopimus kainalossaan. Montreal Canadiens maksaa yhdelle NHL:n kovanyrkkisimmistä pelaajista yhteensä 4.5 miljoonaa dollaria ja sopimuksen sanotaan sisältävän myös osittaisen siirrot estävän pykälän.

Laraque pelasi viime kaudella Pittsburgh Penguinsissä tehden 13 pistettä 71 ottelussa. Rangaistusminuutteja miehelle kirjattiin 141. 31-vuotias hyökkääjä on pelannut yhteensä 634 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 52 maalia ja 148 pistettä.

Toronto hankki Grabovskin


Toronto Maple Leafs hankki Montreal Canadiensilta hyökkääjä Mikhail Grabovskin. Toiseen suuntaan matkaa Toronton tämän kesän viidennen kierroksen varaus Greg Pareryn sekä kesän 2010 varaustilaisuuden toisen kierroksen varaus.

Saksan Potsdamissa syntynyt, mutta Valko-Venäjää kansainvälisellä tasolla edustava Grabovski on 24-vuotias hyökkääjä, joka pelasi viime kaudella Montrealissa 24 ottelua ja teki 3+6 pistettä. Hän on Canadiensin viidennen kierroksen varaus kesän 2004 varaustilaisuudesta.

Washington sopimukseen Aucoinin kanssa


Washington Capitals teki sopimuksen vapaana agenttina olleen Keith Aucoinin kanssa. Sopimus on kaksivuotinen. Viime kaudella 29-vuotias Aucoin pelasi sekä Carolinan NHL-joukkueessa, että Albany River Ratsin AHL-joukkueessa. Carolinassa pelejä kertyi vyölle 38 ja näissä hän teki 5+8 pistettä. Komean uran farmisarja AHL:ssa luonut Aucoin on pelannut NHL:ssä ja Carolinassa yhteensä 53 ottelua.

Dallas solmi kahden suunnan sopimuksia


Dallas Stars allekirjoitti sopimukset puolustajien Maxime Fortunusin ja Garrett Staffordin, sekä hyökkääjien Francis Wathierin ja Landon Wilsonin kanssa. Fortunusin, Staffordin ja Wathierin sopimukset ovat kaksi suuntaisia ja kahden vuoden sopimuksia. Wilson laittoi nimensä yksivuotiseen, kahden suunnan sopimukseen.

Kristian Huseliuksesta sinitakki


Columbus Blue Jackets allekirjoitti sopimuksen vapaana agenttina olleen ruotsalaishyökkääjä Kristian Huseliuksen kanssa. Taitavan Huseliuksen sopimus on nelivuotinen ja se tuo Huseliuksen kassaan vuodessa 4.75 miljoonan dollarin tulot.

Viime kaudella 29-vuotias laitahyökkääjä pelasi Calgaryssa 81 ottelua ja teki 25+41=66 pistettä. Huseliuksen toistaiseksi paras NHL-kausi oli Calgaryssa pelattu kausi 2006-07, jolloin hän pelasi 81 ottelua, teki 34+43=77 pistettä ja sai tehosaldon +21. Yhteensä hän on pelannut NHL:ssä 473 runkosarjan ottelua ja merkkauttanut tehot 132+177=309 pistettä.

Dallas hankki Averyn


Dallas Stars hankki vapaana agenttina olleen hyökkääjän Sean Averyn. Averyn kanssa tehty sopimus on nelivuotinen ja yhteensä 15.5 miljoonan dollarin arvoinen. Yhtenä NHL:n ärsyttävimmistä pelaajista pidetty Avery pelasi viime kaudella NY Rangersissa 57 peliä ja teki 15+18=33 pistettä. Jäähyllä 28-vuotias hyökkääjä istui 154 minuuttia.

Lisäksi Dallas teki sopimuksen laitahyökkääjä B.J. Crombeenin kanssa. Sopimus on yksivuotinen kahden suunnan sopimus, joka tuo kovaotteiselle 22-vuotiaalle 550.000 dollarin tulot NHL:ssä. Viime kaudella Crombeen pelasi Dallasissa kahdeksan ottelua ja teki 0+2 pistettä. Jäähyllä Crombeen istui 39 minuuttia.

Donovan jatkosopimukseen Ottawan kanssa


Ottawa Senators allekirjoitti jatkosopimuksen hyökkääjä Shean Donovanin kanssa. Sopimus on kaksivuotinen. Viime kaudella nopea laitahyökkääjä pelasi Senatorsissa 82 ottelua ja teki 5+7=12 pistettä. Donovan on pelannut NHL:ssä yhteensä 856 runkosarjan ottelua ja tehnyt 105+121=226 pistettä.

Calgaryssa sopimuksia


Calgary Flames allekirjoitti jatkosopimukset puolustajien Jim Vandermeerin ja Mark Giordanon kanssa. Lisäksi nimensä Calgaryn tarjoamaan sopimuspaperiin pistivät hyökkääjät Peter Vandermeer ja Curtis Glencross.

Jim Vandermeerin sopimus on kolmevuotinen ja se tuo kovaotteiselle puolustajalle kaudessa 2.3 miljoonan dollarin tulot. Glencrossin sopimus on myös kolmevuotinen ja se tuo romuluiselle laitahyökkääjälle kaudessa 1.067 miljoonan dollarin ansiot.

Jim Vandermeer pelasi viime kaudella Chicago Blackhawksissa, Philadelphia Flyersissa ja Calgary Flamesissa yhteensä 75 ottelua ja teki 3+14=17 pistettä. Jäähyllä hän istui 110 minuuttia. Glencross pelasi puolestaan Columbus Blue Jacketsissa ja Edmonton Oilersissa yhteensä 62 peliä ja teki 15+10=25 pistettä.

Giordano pelasi viime kaudella Moskovan Dynamossa 50 peliä ja teki 4+9=13 pistettä. Hän on pelannut NHL:ssä yhteensä 55 peliä ja tehnyt 7+9=16 pistettä. Peter Vandermeer pelasi puolestaan viime kaudella uransa ensimmäiset NHL-ottelut Phoenixissa. Kahdessa pelaamassaan ottelussa kovanyrkki ei päässyt pisteille.

Washington teki sopimukset Minkin ja Sloanin kanssa


Washington Capitals teki sopimukset hyökkääjä Graham Minkin ja puolustaja Tyler Sloanin kanssa. Mink kiekkoili viime kaudella Worcesterin AHL-joukkueessa 71 ottelua ja teki 24+31=55 pistettä. Sloan pelasi viime kaudella puolestaan Washingtonin farmijoukkueessa Hershey Bearsissa 56 ottelua ja teki 1+7=8 pistettä.

Colorado jatkoi Wolskin sopimusta ja kiinnitti Ledinin


Colorado Avalanche jatkoi hyökkääjä Wojtek Wolskin kahdella vuodella. Puolalaislähtöinen Wolski pelasi viime kaudella Avalanchen paidassa toisen täyden NHL-kautensa ja teki 77 pelissä 18+30=48 pistettä. Wolski on Coloradon ensimmäisen kierroksen varaus kesän 2004 varaustilaisuudesta. Yhteensä Wolski on pelannut NHL:ssä 162 ottelua ja tehnyt 42+62=104 pistettä.

Wolskin sopimuksen lisäksi Avalanche kiinnitti sopimukseen ruotsalaishyökkääjä Per Ledinin. Ledinin sopimus on yksivuotinen. Viime kaudella Ledin kiekkoili HV71:n joukkueessa 52 peliä ja teki 16+17=33 pistettä. Jäähyllä Ledin istui 137 minuuttia. Keväällä Ledin kuului Ruotsin MM-joukkueeseen Kanadassa pelatuissa MM-kisoissa.

Tampa jatkoi sopimusten tekoa


Tampa Bay Lightning hankki joukkueeseen syvyyttä tekemällä sopimukset hyökkääjien David Kocin ja Ryan Craigin kanssa. Nyrkeistään tunnetun Kocin kanssa tehty sopimus on yksivuotinen ja arvoltaan 525.000 dollaria. Kovana alimpien ketjujen työntekijänä tunnetun Craigin sopimus on puolestaan kaksivuotinen ja arvoltaan 1.574 miljoonaa dollaria.

Carolina hankki Melicharin


Carolina Hurricanes allekirjoitti sopimuksen tsekkipuolustaja Josef Melicharin kanssa. Sopimus on yksivuotinen ja arvoltaan tasan miljoona dollaria. Viime kaudella 29-vuotias puolustaja pelasi Ruotsin Elitserienin Linköpingin joukkueessa 50 ottelua ja antoi näissä kahdeksan syöttöä. Urallaan Melichar on pelannut NHL:ssä 310 runkosarjan ottelua.

Philadelphia jatkoi Coten ja Jonesin sopimuksia


Philadelphia Flyers jatkoi puolustaja Randy Jonesin ja hyökkääjä Riley Coten sopimuksia. Jonesin sopimus on kaksivuotinen ja Coten kolmevuotinen. Jones saa sopimuksestaan yhteensä 5.5 miljoonaa dollaria ja Cote puolestaan 1.65 miljoonaa dollaria.

Jones pelasi menneellä kaudella Flyersissa 71 runkosarjan ottelua ja teki 5+26=31 pistettä. Jonesia ei koskaan varattu NHL:ään. Hän siirtyi Flyersiin hienojen yliopistokausien jälkeen kaudella 2003-04, ja sen jälkeen hän on ottanut koko ajan suurempaa roolia seurassa.

Nyrkeistään tunnettu Cote pelasi viime kaudella Philadelphiassa 70 ottelua ja teki näissä 1+3=4 pistettä. Jäähypenkkiä Kanadan Winnipegissa syntynyt laitahyökkääjä kuluttu yhteensä 202 minuuttia. Cote on pelannut urallaan yhteensä 78 ottelua ja tehnyt 1+3=4 pistettä. Häntä ei ole Jonesin tapaan varattu NHL:ään.

Doug Weight Islandersiin


NY Islanders hankki keskushyökkääjä Doug Weightin riveihinsä yhden vuoden ja 1.75 miljoonan dollarin sopimuksella. Veteraanihyökkääjä Weightin sopimuksessa on lisäksi bonuspykälä, mikä saattaa tuoda Weightille 4.3 miljoonan dollarin yhteistulot. Viime kaudella Weight pelasi St. Louis Bluesin ja Anaheim Ducksin joukkueissa yhteensä 67 peliä ja teki 10+15=25 pistettä.

Weight on pelannut NHL:ssä komean uran. Hän on pukenut pelivarusteet päälleen yhteensä 1131 otteluun ja tehnyt näissä 265 maalia ja 969 pistettä. Stanley Cupia Weight oli voittamassa Carolinalle vuonna 2006. NHL:n tähdistöottelussa hänet on nähty neljä kertaa.

Pittsburgh jatkoi Malkinin ja Orpikin sopimuksia


Pittsburgh Penguins jatkoi hyökkääjä Jevgeni Malkinin ja puolustaja Brooks Orpikin sopimuksia. Malkinin sopimus on viisivuotinen ja yhteisarvoltaan 43.5 miljoonaa dollaria. Sopimus astuu voimaan kaudella 2009-2010. Rajoittamattomana vapaana agenttina ollut Orpik kirjoitti nimensä kuuden vuoden ja 22.5 miljoonan dollarin paperiin.

Malkin löi itsensä viime kaudella lopullisesti läpi NHL:n tähteyteen. Hän sijoittui heti toisella NHL-kaudellaan pistepörssin toiseksi tekemällä 47 maalia ja 106 pistettä. Lisäksi hän jatkoi vahvoja otteitaan pudotuspeleissä, tekemällä 22 pistettä 20 ottelussa.

Kauden jälkeen venäläistaituri valittiin NHL:n ensimmäiseen tähdistökentälliseen keskushyökkääjäksi. Malkin on Penguinsin ensimmäisen kierroksen varaus (yhteensä 2. varattu pelaaja) kesän 2006 varaustilaisuudesta. Ensimmäisellä NHL-kaudella Malkin valittiin vuoden tulokkaaksi.

Puolustaja Brooks Orpik on Pittsburghin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 2000 varaustilaisuudesta. Viime kaudella 27-vuotias puolustaja pelasi Pittsburghissa 78 ottelua ja teki näissä 1+10=11 pistettä. Orpik voitti kauden lopulla pudotuspelien taklaus- ja laukausten blokkaamistilastot. Urallaan Orpik on pelannut 297 NHL:n runkosarjan ottelua.

Detroit osti Conklinin


Hallitseva Stanley Cup -mestari Detroit hankki maalinsa suulle 32-vuotiaan Ty Conklinin. Conklinin sopimus on vuoden mittainen ja arvoltaan 500.000 dollaria. Viime kaudella hän pelasi Pittsburghissa 33 ottelua. Conklin on pelannut NHL:ssä yhteensä 109 ottelua ja voittanut näistä 48 peliä.

Joni Pitkäselle kolmen vuoden sopimus


Carolina Hurricanesiin siirtynyt Joni Pitkänen kirjoitti heti siirron jälkeisenä päivänä Carolinan kanssa kolmen vuoden sopimuksen. Sopimuksen arvo on yhteensä 12 miljoonaa dollaria. Pitkänen oli rajoitettu vapaa agentti.

Minnesotassa sopimuksia


Minnesota Wild allekirjoitti sopimukset maalivahti Barry Brustin, puolustaja Kurtis Fosterin ja hyökkääjä Craig Wellerin kanssa. Brustin sopimus on kaksivuotinen ja kaksisuuntainen, joka tuo hänelle 1.1 miljoonan dollarin vuositulot NHL:ssä. Fosterin sopimus on yksivuotinen ja Wellerin sopimus puolestaan kaksivuotinen ja yhteisarvoltaan 1.2 miljoonaa dollaria.

Maalivahti Brust pelasi viime kaudella Minnesotan farmijoukkueessa Houston Aeros'issa 43 ottelua, joista 25-vuotias maalivahti voitti 24 peliä. Brust on pelannut urallaan 11 ottelua NHL:ssä. Hän on Minnesotan kolmannen kierroksen varaus kesän 2002 varaustilaisuudesta.

Isokokoinen puolustaja Foster kiekkoili viime kaudella Minnesota Wildissa 56 ottelua ja teki 7+12=19 pistettä. Hän on pelannut NHL:ssä yhteensä 176 runkosarjan ottelua. Hyökkääjä Weller edusti puolestaan viime kaudella Phoenix Coyotesia 59 ottelussa ja teki näissä 3+8=11 pistettä. Jäähyllä isokokoinen laitahyökkääjä istui 80 minuuttia.

Vancouver lisäsi syvyyttä


Vancouver Canucks allekirjoitti sopimukset maalivahti Curtis Sanfordin, puolustaja Nolan Baumgartnerin ja hyökkääjä Alexander Bolducin kanssa. Sanfordin sopimus on yksivuotinen ja 650.000 dollarin arvoinen. Baumgartner sai puolestaan yhden vuoden kaksisuuntaisen sopimuksen.

Viime kaudella 28-vuotias maalivahti Sanford kulutti penkkiä Vancouverin tähtimaalivahti Roberto Luongon takana, eikä aloittanut kuin yhdeksän ottelua. Urallaan hän on pelannut 89 NHL-ottelua. Vancouverin lisäksi hän on pelannut NHL:ssä St. Louisin paidassa.

Puolustaja Baumgartner pelasi viime kaudella Iowan ja Manitoban AHL-joukkueissa 74 ottelua ja teki näissä 5+19=24 pistettä. Juniorina erittäin lupaavana pidetty puolustaja on pelannut NHL:ssä yhteensä 131 ottelua ja tehnyt 6+39=45 pistettä.

Keskushyökkääjä Bolduc kiekkoili viime kaudella puolestaan Vancouverin farmijoukkueessa Manitoba Moosessa 70 ottelua ja teki näissä 18+19=37 pistettä. Jäähyllä 23-vuotias hyökkääjä istui 93 minuuttia. Hänellä ei ole aikaisempaa kokemusta NHL:stä.

Detroit nappasi Marian Hossan


Mestarijoukkue Detroit on vahvistunut entisestään. Yksi kesän siirtomarkkinoiden halutuimmista pelaajista, slovakkihyökkääjä Marian Hossa allekirjoitti Red Wingsin kanssa yksivuotisen sopimuksen. Sopimus tuo hänelle 7,4 miljoonan dollarin vuositulot ja tekee hänestä seuran kovapalkkaisimman pelaajan.

Hossa päätti viime kautensa Pittsburghin riveissä tappioon Stanley Cup -finaaleissa. Hän oli siirtynyt Penguinsiin talven siirtotakarajalla, kun hänen edellinen työnantajansa Atlanta Thrashers kauppasi hänet pois.

Hossa, 29, aloitti NHL-uransa vuonna 1997. Hän on tehnyt 709 ottelussa tehot 299+349=648.

Rangers ja Columbus kaupoilla


Columbus Blue Jackets ja New York Rangers tekivät kaupan, jossa neljä pelaajaa vaihtoi seuraa. Manhattanilta Columbusiin siirtyivät puolustajat Fjodor Tjutin ja Christian Bäckman. Toiseen suuntaan matkaavat hyökkääjät Nikolai Zherdev ja Dan Fritsche.

Zherdev, 23, pelasi hienon tulokaskauden 2005-06 tehden 27 maalia ja 54 pistettä 73 ottelussa. Seuraava kausi oli vaarassa sopimusneuvottelujen venyttyä pitkäksi, eikä Zherdev lopulta yltänyt lähellekään edellisen kauden tehoja. Viime kaudella hän kuitenkin nosti taas tasoaan ja pelasi kaikki 82 ottelua tehden 26 maalia ja 61 pistettä.

Fritsche, 22, on pelannut jo kolme kautta NHL:ssä. Kehittyvä kahden suunnan hyökkääjä on tehnyt 206 NHL-ottelussa 29 maalia ja 63 pistettä.

Columbus tarvitsi kipeästi tukea puolustukseensa menetettyään juuri Adam Footen Coloradoon ja Ron Hainseyn Atlantaan. Tjutin on kaupan avainpelaaja Blue Jacketsin kannalta. 24-vuotias venäläinen on jo osoittanut pystyvänsä pelaamaan päälle 20 minuuttia per ottelu NHL:ssä. Hän oli viime kaudella neljänneksi eniten jääaikaa saanut pelaaja Rangersissa.

Bäckman, 28, oli alunperin St.Louisin ensimmäisen kierroksen varaus. Hänen NHL-uraansa ovat varjostaneet lukuisat loukkaantumiset, eikä kehityskaari ole vastannut odotuksia. Kookas peruspuolustaja on pelannut yhteensä 246 ottelua NHL:ssä ja tehnyt näissä 21 maalia ja 72 pistettä.

Hainsey Columbusista Atlantaan


Atlanta Thrashers ilmoittautui mukaan vapaa-agenttimarkkinoille tekemällä viiden vuoden sopimuksen puolustaja Ron Hainseyn kanssa. Sopimus on kokonaisarvoltaan 22,5 miljoonaa dollaria. 27 -vuotias Hainsey pelasi viime kaudella 78 ottelua ja teki näissä 32 pistettä ollen joukkueensa tehokkain puolustaja.

Hainsey oli alunperin Montreal Canadiensin ykköskierroksen varaus kesällä 2000. NHL -paikka ei kuitenkaan auennut vielä Montrealissa ja Columbus nappasi miehen riveihinsä waiver -listalta marraskuussa 2005. Hainsey on pelannut yhteensä 245 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 20 maalia ja 85 pistettä.

Nokelainen ja Wheeler sopimuksiin Bruinsin kanssa


Boston Bruins teki sopimuksen hyökkääjien Petteri Nokelaisen ja Blake Wheelerin kanssa. Nokelaisen sopimus on kaksivuotinen. Viime kaudella Nokelainen pelasi Bostonissa 57 ottelua ja teki 7+3=10 pistettä. Nokelainen on New York Islandersin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 2004 varaustilaisuudesta.

Isokokoinen laitahyökkääjä Wheeler pelasi viime kaudella Minnesotan yliopiston joukkueessa 44 ottelua ja teki näissä 15+20=35 pistettä. Lupaavana tulevaisuuden pelaajana pidetty Wheeler on Phoenix Coyotesin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 2004 varaustilaisuudesta. Hän ei kuitenkaan päässyt Phoenixin kanssa sopimuksen ja näin hänestä tuli vapaa agentti.

Carolinassa sopimuksia


Carolina Hurricanes ilmoitti päässeensä sopimuksiin puolustajian Anton Babchukin, Tim Conboyn ja Wade Brookbankin sekä hyökkääjän Ryan Baydan kanssa. Baydan, Babchukin ja Brookbankin sopimukset ovat yksivuotisia, Conboy pisti puolestaan nimensä kaksivuotiseen sopimukseen.

Eaton ja Godard sopimuksiin Pittsburghin kanssa


Pittsburgh Penguins teki jatkosopimuksen puolustaja Mark Eatonin kanssa. Sopimus on kaksivuotinen. Viime kaudella polvivammasta kärsinyt 31-vuotias puolustaja pelasi Pittsburghissa vain 36 ottelua ja antoi näissä kolme syöttöä. Hän on pelannut NHL:ssä yhteensä 384 runkosarjan ottelua ja tehnyt 16+37=53 pistettä.

Lisäksi Penguins teki sopimuksen kovanyrkkisen hyökkääjän Eric Godardin kanssa. Sopimus on kolmevuotinen. Viime kaudella isokokoinen laitahyökkääjä pelasi Calgary Flamesissa 74 ottelua tehoin 1+1=2 ja istui jäähyllä 171 minuuttia.

Voros ja Jämtin myös Rangersiin


New York Rangersin kesän hankintalista sai kasvua, kun seura ilmoitti tehneensä sopimukset myös hyökkääjien Aaron Vorosin ja Andreas Jämtinin kanssa. Kovaotteinen Voros pelasi menneellä kaudella Minnesota Wildissa. Ruotsalaisen Jämtinin pelipaikka oli puolestaan Elitserienissä pelaava HV71.

Voros pelasi menneellä kaudella Minnesotassa 55 NHL:n runkosarjan ottelua ja teki näissä 7+7=14 pistettä. Jäähyllä hän istui 144 minuuttia. Jämtinin viime kauden saldot HV71:ssä olivat puolestaan 51 peliä ja niissä tehdyt 17+13=30 pistettä. Jäähyllä Jämtin istui 167 minuuttia.

Ovet kävivät Philadelphiassakin


Philadelphia Flyers hankki Patrik Hersleyn ja laitahyökkääjä Ned Lukacevicin Los Angelesista. Flyers lähetti puolestaan Los Angelesin suuntaan veteraanipuolustaja Denis Gauthier ja kesän 2010 toisen kierroksen varauksen.

Gauthier pelasi viime kauden Philadelphia Flyersin farmiseurassa Philadelphia Phantomseissa 78 ottelua ja teki 3+15=18 pistettä. Hän on pelannut urallaan NHL:ssä 489 ottelua ja tehnyt näissä 15+58=73 pistettä. Jäähyllä 31-vuotias Gauthier on istunut runkosarjassa yhteensä 658 minuuttia.

Lisäksi Flyers hankki riveihinsä neljä uutta pelaajaa. Glen Metropolit, Nate Raduns, Ossi Väänänen ja Sean Curry vahvistavat Flyers-organisaatiota jatkossa. Metropolitin ja Curryn sopimukset ovat kaksivuotisia, Radunsin ja Väänäsen puolestaan yksivuotisia.

Viime kaudella Metropolit pelasi Bostonissa runkosarjan kaikki 82 ottelua ja teki näissä 11+22=33 pistettä. Urallaan Metropolit on pelannut NHL:ssä yhteensä 262 runkosarjan ottelua ja tehnyt 35+78=113 pistettä.

Suomalaispuolustaja Väänänen edusti puolestaan viime kaudella tukholmalaisseura Djurgårdens IF:ää. Hän pelasi Djurgårdenissa 45 ottelua ja teki näissä 7+8=15 pistettä. Jäähyllä isokokoinen puolustaja istui 102 minuuttia.

Väänänen on pelannut urallaan NHL:ssä 430 ottelua. Hän on edustanut aikaisemmin NHL:ssä Phoenix Coyotesia ja Colorado Avalanchea. Väänänen on Phoenixin toisen kierroksen varaus kesän 1998 varaustilaisuudesta.

Patrick Lalime Buffaloon


Maalivahti Patrick Lalimen seuraava pelipaikka on Buffalo. Lalime kirjoitti Buffalo Sabresin kanssa kahden vuoden ja kahden miljoonan dollarin sopimuksen. Kohta 34-vuotta täyttävä veteraanimaalivahti pelasi viime kaudella Chicagossa 30 ottelua, joista hän voitti 16 peliä.

Campbell intiaanipaitaan


Chicago Blackhawks nappasi itselleen monen seuran tavoitteleman puolustajan Brian Campbellin. Sopimus on kahdeksan vuoden mittainen ja se tuo 29-vuotiaalle puolustajalle kaudessa 7.1 miljoonan dollarin tulot.

Viime kaudella Campbell pelasi Buffalo Sabresissa ja San Jose Sharksissa yhteensä 83 runkosarjan ottelua ja teki 8+54=62 pistettä. Hänet valittiin hienon kauden jälkeen NHL:n toiseen tähdistökentälliseen. Myöhäiskehittynyt Campbell on päässyt kahdella edellisellä kaudella NHL:n tähdistöotteluun.

Campbell on alunperin Buffalo Sabresin kuudennen kierroksen varaus kesän 1997 varaustilaisuudesta. Urallaan hän on pelannut 411 NHL:n runkosarjan ottelua ja tehnyt 35 maalia ja 195 pistettä. Työsulkukaudella 2004-05 Campbell kiekkoili Helsingin Jokereissa 44 runkosarjan ottelua ja teki 12+13=25 pistettä.

Redden Manhattanille


New York Rangers sai itselleen yhden tämän kesän tavoitelluimmista pelaajista, kun puolustaja Wade Redden tarttui Rangersin verkkoihin. Reddenin ja Rangersin välinen sopimus on kuusivuotinen ja se tuo kanadalaispuolustajalle kaudessa 6.5 miljoonan dollarin tulot.

Viime kaudella sulavasta luistelusta ja tarkoista syötöistä tunnettu Redden pelasi Ottawassa 80 runkosarjan ottelua ja teki 6+32=38 pistettä. Redden ehti pelata Ottawassa yhteensä 11 edellistä kautta. Hän puki Senatorsin paidan päälleen 838 runkosarjan otteluun ja teki näissä 410 pistettä.

– Meidän mielestämme hän on jääkiekon paras ensimmäisen syötön antaja. Hän liikuttaa kiekkoa erinomaisesti. Hän oli pelaaja, jota yritimme heti saada riveihimme, hän oli meidän ykkösvaihtoehto puolustukseen, Rangersin manageri Glen Sather kertoi.

Reddenin lisäksi Rangers hankki vapaana agenttina olleen hyökkääjän Patrick Rissmillerin. Isokokoinen Rissmiller pelasi viime kaudella San Josessa 79 peliä tehoin 8+9=17 pistettä. Yhteensä hän on pelannut NHL:ssä 180 peliä ja tehnyt 18+27=45 pistettä.

Rangers allekirjoitti samalla myös sopimuksen puolustaja Michal Rozsivalin kanssa. Hänen sopimuksensa on nelivuotinen ja se tuo tsekkipuolustajalle yhteensä 20 miljoonan dollarin tulot. Viime kaudella Rozsival pelasi Rangersissa 80 runkosarjan ottelua ja teki 13 maalia sekä 38 pistettä.

Lisäksi New York Rangers jatkoi maalivahti Steve Valiquetten sopimusta. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei ilmoitettu. Viime kaudella 30-vuotias maalivahti pelasi Rangersissa 13 peliä ja otti näistä viisi voittoa. Yhteensä lähes kaksimetrinen maalivahti on pelannut NHL:ssä 25 ottelua.

Commodore Columbukseen


Columbus Blue Jackets allekirjoitti puolustaja Mike Commodoren kanssa viiden vuoden ja 18.75 miljoonan dollarin sopimuksen. Isokokoinen 28-vuotias puolustaja pelasi viime kaudella Carolinassa ja Ottawassa yhteensä 67 peliä ja teki 3+11=14 pistettä. Jäähyllä Commodore istui 100 minuuttia.

Vuonna 2006 Stanley Cupin Carolinassa voittanut Commodore on alunperin New Jersey Devilsin toisen kierroksen varaus kesän 1999 varaustilaisuudesta. Hän on pelannut NHL:ssä yhteensä 296 ottelua ja tehnyt 14+49=63 pistettä. Jäähyjä on kertynyt 439 minuuttia.

Rolston ja Holik palaavat Devilsiin


New Jersey Devils kiinnitti sopimuksiin vapaina agentteina olleet hyökkääjät Brian Rolstonin ja Bobby Holikin. Rolstonin sopimus on nelivuotinen ja arvoltaan 20.25 miljoonaa dollaria. Holik edustaa Devilsia puolestaan vuoden ja saa tästä 2.5 miljoonan dollarin palkan.

Arvokkaana kahden suunnan hyökkääjänä tunnettu 35-vuotias Rolston pelasi viimeiset kolme kautta Minnesota Wildissa. Jokaisella kolmella kaudella Wildissa hän ampui vähintään 30 maalia.

Rolston oli New Jersey Devilsin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 1991 varaustilaisuudesta. Hän pelasi Devilsissa aikanaan kuuden kauden aikana ja oli voittamassa vuonna 1995 Devilsille Stanley Cupia. Yhteensä Rolston on pelannut NHL:ssä 977 ottelua ja tehnyt 286+348=634 pistettä.

Isokokoinen ja vahva Holik oli puolestaan Hartford Whalersin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 1989 varaustilaisuudesta. New Jersey'hin Holik siirtyi pelaamaan vuonna 1992 ja hän viihtyi Devilsissa seuraavat 10 vuotta.

Holik kuului Devilsiin avainpelaajiin, kun seura voitti Stanley Cupit sekä vuonna 1995, että vuonna 2000. Hän on pelannut urallaan kahdesti NHL:n tähdistöottelussa. Yhteensä Holik on pelannut NHL:ssä 1252 runkosarjan ottelua ja tehnyt 322+416=738 pistettä. Jäähyllä hän on istunut 1355 minuuttia.

Sveitsiläisvoimaa Islandersiin


NY Islanders allekirjoitti viiden vuoden ja 20.5 miljoonan dollarin sopimustarjouksen Mark Streitin kanssa. Viime kaudella kolmannen NHL-kautensa pelannut sveitsiläispuolustaja teki Montreal Canadiensissa 13+49=62 pistettä 81 ottelussa. Streit pelasi kauden aikana puolustajapaikan lisäksi myös laitahyökkääjän tontilla.

Boston osti Ryderin


Boston Bruins hankki vapaana agenttina olleen Michael Ryderin. Ryderin uusi sopimus on kolmevuotinen ja se tuo Ryderille kaudessa neljä miljoonaa dollaria. Viime kaudella 28-vuotias laitahyökkääjä pelasi Montrealissa 70 peliä ja teki näissä 14 maalia ja 31 pistettä.

St. Louis vastasi Vancouverin sopimustarjoukseen Backesista


Vancouver antoi sopimustarjouksen St. Louisin suuntaan rajoitettuna vapaana agenttina olevasta 24-vuotiaasta hyökkääjästä David Backesista. Canucksin sopimustarjous on kolmevuotinen ja arvoltaan 7.5 miljoonaa dollaria.

St. Louisilla oli jopa viikko aikaa vastata Vancouverin tarjoukseen, mutta joukkue vastasi tähän lähes heti. Näin Backesin oikeudet pysyvät St. Louisilla seuraavat kolme kautta ja hän saa näistä keskimäärin 2.5 miljoonaa dollaria kaudessa.

Backes pelasi viime kaudella St. Louisissa 72 ottelua ja teki 13+18=31 pistettä. Jäähyllä isokokoinen ja kovaa pelaava oikea laitahyökkääjä istui 99 minuuttia. Backes on St. Louisin toisen kierroksen varaus kesän 2003 varaustilaisuudesta.

Vancouver hankki Hordichukin ja Johnsonin sekä kiinnitti Wellwoodin


Vancouver hankki nyrkeistään tunnetun Darcy Hordichukin kaksivuotisella sopimuksella. Viime kaudella 27-vuotias laitahyökkääjä pelasi Nashvillessa 45 ottelua tehoin 1+2=3 ja ottaen 60 jäähyminuuttia. Yhteensä Hordichuk on pelannut NHL:ssä 302 ottelua, tehnyt 13+13=26 pistettä ja ottanut 747 jäähyminuuttia.

Lisäksi vancouverilainen radioasema Team 104 tietää kertoa, että Canucks olisi tehnyt sopimuksen hyökkääjä Ryan Johnsonin kanssa. Johnsonin sopimus on kaksivuotinen ja arvoltaan 2.4 miljoonaa dollaria. Viime kaudella 32-vuotias Johnson pelasi St. Louisissa 79 peliä ja teki näissä 5+13=18 pistettä.

Vancouver Canucks allekirjoitti myös sopimuksen rajoitettuna vapaana agenttina olleen Kyle Wellwoodin kanssa. Wellwoodin sopimus on yksivuotinen. Wellwood siirtyi Vancouveriin viime viikolla waiversien kautta Torontosta. Urallaan loukkaantumisista kärsinyt taitava keskushyökkääjä on pelannut NHL:ssä yhteensä 189 ottelua ja tehnyt 31+77=108 pistettä.

Tampa Bay jatkaa vieläkin ostoksiaan


Tampa Bay jatkoi edelleen hyökkäysarsenaalinsa kohennusta. Uransa tähän asti parhaan kauden juuri pelannut hyökkääjä Radim Vrbata siirtyy Lightningin riveihin kolmen vuoden sopimuksella, joka tuo tsekille kolmen miljoonan dollarin vuositulot. 27-vuotias Vrbata iski viime kaudlela 27 maalia ja 56 pistettä pelaamissaan 76 ottelussa.

Vrbata on pelannut urallaan 422 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 102 maalia ja 226 pistettä. Tampa Bay on miehen viides NHL-seura.

Tampa Bay kiinnitti Vrbatan lisäksi myös hyökkääjä Adam Hallin ja maalivahti Olaf Kolzigin sopimusten alle. Hallin sopimus on kolmevuotinen ja arvoltaan 1.8 miljoonaa dollaria. Veteraanimaalivahti Kolzigin sopimus on puolestaan yksivuotinen ja arvoltaan 1.5 miljoonaa dollaria.

Isokokoinen Hall pelasi viime kaudella Pittsburghissa 46 ottelua ja teki 2+4=6 pistettä. Hän on pelannut NHL:ssä yhteensä 352 peliä ja tehnyt 51+57=108 pistettä. Hall on alunperin Nashville Predatorsin toisen kierroksen varaus kesän 1999 varaustilaisuudesta.

Kolzig ei ole edustanut NHL:ssä aikaisemmin mitään muuta seuraa kuin Washington Capitalsia. Washingtonissa 38-vuotias Kolzig on pelannut yhteensä 711 runkosarjan ottelua ja voittanut näistä 301 peliä. Hän on Capitalsin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 1989 varaustilaisuudesta.

Colorado vaihtoi maalivahtia ja hankki Tuckerin


Colorado Avalanche antoi Jose Theodoren mennä Washingtoniin ja hankki itselleen maalinsuulle Andrew Raycroftin. Kesällä 2004 Calder Trophyn vuoden tulokkaana pokanneen Raycroftin sopimus on yksivuotinen ja arvoltaan 800.000 dollaria. Raycroft jäi viime kaudella Torontossa Vesa Toskalan varamieheksi, eikä pelannut kuin 19 ottelua.

Colorado hankki samalla hyökkäykseensä veteraanilaituri Darcy Tuckerin. Vapaana agenttina olleen kovaotteisen Tuckerin sopimus on kaksivuotinen ja arvoltaan 4.5 miljoonaa dollaria. Hän pelasi peräti kahdeksan edellistä kautta Torontossa. Yhteensä Tucker on pelannut NHL:ssä 813 ottelua ja tehnyt 197+239=463 pistettä. Jäähyllä hänet on nähty 1296 minuuttia.

Sauer ja Fedoruk Phoenixiin


Phoenix Coyotes hankki itselleen puolustaja Kurt Sauerin ja hyökkääjä Todd Fedorukin. Sauerin sopimus on nelivuotinen ja se tuo isokokoiselle puolustajalle kaudessa 1.75 miljoonan dollaria. Fedorukin sopimus on puolestaan kolmevuotinen.

Veteraanihyökkääjä Stillman Floridaan


Florida Panthers hankki vapaana agenttina olleen veteraanilaitahyökkääjä Cory Stillmanin. Stillmanin sopimus on kolmevuotinen ja arvoltaan 9.6 miljoonaa dollaria. Viime kaudella hyvänä laukojana tunnettu Stillman pelasi Carolina Hurricanesissa ja Ottawa Senatorsissa yhteensä 79 peliä, ja teki näissä 24+41=65 pistettä.

Auld Ottawaan


Ottawa Senators hankki maalivahti Alex Auldin kaksivuotisella ja kahden miljoonan dollarin sopimuksella. Viime kaudella isokokoinen 27-vuotias Auld edusti Phoenixia ja Bostonia. Auld on pelannut NHL:ssä yhteensä 140 ottelua ja torjunut näissä 58 voittoa.

Joseph ja Finger vahvistamaan Torontoa


Toronto Maple Leafs allekirjoitti yhden vuoden sopimuksen veteraanimaalivahti Curtis Josephin kanssa. Sopimus on arvoltaan 700.000 dollaria. Viime kaudella 41-vuotias Joseph pelasi viisi ottelua Calgaryssa.

Toronto teki lisäksi nelivuotisen ja yhteisarvoltaan 14 miljoonan dollarin sopimuksen 28-vuotiaan puolustajan Jeff Fingerin kanssa. Finger pelasi viime kaudella Colorado Avalanchessa 72 ottelua ja keräsi 19 pistettä.

Chicagossa pelaajaliikennettä


Chicago Blackhawks allekirjoitti maalivahti Cristobal Huetin kanssa nelivuotisen sopimuksen. Sopimus tuo 32-vuotiaalle maalivahdille kaudessa 5.635 miljoonan dollarin ansiot. Huet oli rajoittamaton vapaa agentti.

Kaudella 2006-07 NHL:n tähdistöottelussa pelannut Huet edusti viime kaudella Montrealia ja Washingtonia. Hän pelasi kauden aikana 52 ottelua, joista hän voitti 32 peliä, torjuntaprosentin ollessa hyvä 92%.

Lisäksi Chicago lähetti 26-vuotiaan laitahyökkääjän Rene Bourquen Calgaryyn vaihdossa toisen kierroksen varausoikeuteen. Bourque pelasi viime kaudella Chicagossa 62 ottelua ja teki näissä 10+14=24 pistettä.

Perrylle jatkosopimus Anaheimiin


Anaheim Ducks teki viiden vuoden sopimuksen 23-vuotiaan laitahyökkääjän Corey Perryn kanssa. Sopimus on yhteisarvoltaan 26.625 miljoonaa dollaria, eli Perry kuittaa kaudessa 5.375 miljoonan dollarin palkan.

Perry voitti viime kaudella Anaheimin sisäisen maalipörssin 29 osumalla. Joukkueensa pistepörssissä hän oli toinen ja jäähylläkin hän ehti istumaan 108 minuuttia. Perry oli voittamassa Anaheimille Stanley Cupia viime vuonna.

Stuart jatkaa Detroitissa


Detroit Red Wings teki puolustaja Brad Stuartin kanssa neljän vuoden jatkosopimuksen. Sopimus tuo 28-vuotiaalle puolustajalle kaudessa 3.75 miljoonan dollarin tulot. Stuart oli voittamassa viime kaudella Detroitille Stanley Cupia.

Kostitsynille jatkosopimus Montrealiin


Viime kaudella Montreal Canadiensin vakiomiehistöön noussut laitahyökkääjä Andrei Kostitsyn allekirjoitti kolmen vuoden jatkosopimuksen. 23-vuotias Valko-venäläinen taituri teki 78 runkosarjaottelussa 26 maalia ja 53 pistettä ja kirjasi plus/miinustilastoihin lukeman +15. Pudotuspeleissä vanhempi Kostitsynin veljeksistä iski 5 maalia ja syötti kolme osumaa 12 ottelussa.

Kostitsyn oli Canadiensin ykkösvaraus ja varaustilaisuuden 10. varattu pelaaja kesällä 2003. Hän on pelannut 112 ottelua Canadiens-paidassa ja tehnyt näissä 29 maalia ja 67 pistettä.

Theodore siirtyi Washingtoniin


Washington Capitals palkkasi ykkösmaalivahdikseen Jose Theodoren kahden vuoden sopimuksella. Theodore pelasti viime kaudella pahasti alamaissa olevan uransa torjuen hienosti Colorado Avalanchen maalinsuulla. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa oli 2.44 ja torjuntaprosentti 91,0%.

Theodore palkittiin kaudella 2001-2002 NHL:n parhaaksi maalivahdiksi ja hänet valittiin myös liigan MVP:ksi. Hän on pelannut yhteensä 444 NHL ottelua torjuntaprosentilla 90,9%.

Brunette palaa Minnesotaan


Coloradossa viimeiset kolme kautta pelannut veteraanihyökkääjä Andrew Brunette pelaa ensi kaudella Minnesota Wildin paidassa. Brunette allekirjoitti kolmen vuoden sopimuksen arvoltaan 7 miljoonaa dollaria. Brunette teki viime kaudella 19 maalia ja 59 pistettä. Luotettava hyökkääjä ei ole joutunut jättämään peliäkään väliin viimeisien viiden kauden aikana.

Minnesota ei ole vieras paikka 34-vuotiaalle Brunettelle, sillä hän pelasi joukkueessa kolme kautta vuosina 2001-2004. Hän on edustanut urallaan myös Nashvillea, Arlantaa ja Washingtonia. Hän oli alunperin Capitalsin seitsemännen kierroksen varaus kesällä 1993. Brunette on pelannut yhteensä 788 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 191 maalia ja 549 pistettä.

Zidlicky Minnesotaan


Minnesota Wild hankki puolustukseensa 31-vuotiaan tshekin Marek Zidlickyn. Miehen entinen seura Nashville Predators sai kaupassa keväällä ammattilaiseksi siirtyneen nuoren yliopistohyökkääjän Ryan Jonesin ja toisen kierroksen varausvuoron.

Zidlicky on pelannut neljä kautta NHL:ssä ja Nashvillessä tehden 307 ottelussa 35 maalia ja 175 pistettä. Menneellä kaudella Zidlicky pelasi 79 ottelua ja teki näissä 5 maalia ja 43 pistettä.

Edmonton aktiivisena


Edmonton Oilers kauppasi hyökkääjä Raffi Torresin Columbus Blue Jacketsiin. Oilers sai puolestaan Columbukselta 21-vuotiaan keskushyökkääjän Gilbert Brulen.

Columbukseen menevä kovaotteinen laitahyökkääjä Torres kärsi viime kaudella polvivammasta, eikä pelannut Edmontonissa kuin 32 ottelua. Torres on New York Islandersin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 2000 varaustilaisuudesta. Hän on pelannut NHL:ssä yhteensä 307 runkosarjan ottelua ja tehnyt näissä 67+59=126 pistettä.

Edmontoniin saapuva keskushyökkääjä Brule on puolestaan Columbus Blue Jacketsin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 2005 varaustilaisuudesta. Viime kaudella Brule pelasi Columbuksessa 61 ottelua ja teki 1+8=9 pistettä. Yhteensä Brule on pelannut NHL:ssä 146 ottelua.

Dupuis jatkaa Pittsburghissa


Viime keväänä Atlantasta Pittsburghiin samassa kaupassa Marian Hossan kanssa siirtynyt hyökkääjä Pascal Dupuis jatkaa Penguinsissa. Dupuis allekirjoitti jatkosopimuksen, joka kattaa seuraavat kolme kautta. Sopimus on kokonaisarvoltaan 4,2 miljoonaa dollaria.

Dupuis teki viime kaudella Pittsburghissa 16 ottelussa 12 pistettä. 29-vuotias kanadalainen on pelannut yhteensä 435 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 82 maalia ja 174 pistettä.

New Jerseyssa sopimuksia


New Jersey Devils teki sopimuksen puolustaja Bryce Salvadorin kanssa. Uusi sopimus on nelivuotinen ja se tuo 32-vuotiaalle kanadalaispuolustajalle yhteensä 11.6 miljoonan dollarin tulot. Puolustavana puolustajana arvostuksensa saava Salvador pelasi viime kaudella St. Louis Bluesin ja New Jersey Devilsin paidoissa yhteensä 64 ottelua ja teki näissä 1+10=11 pistettä.

Devils teki jatkosopimuksen myös hyökkääjä Jay Pandolfon kanssa. Pandolfon uuden sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkaistu. Devilsin paidassa kaksi Stanley Cupia tällä vuosikymmenellä voittanut 33-vuotias Pandolfo on pelannut New Jerseyssa jo 706 ottelua ja tehnyt 90+114=204 pistettä.

Lisäksi New Jersey allekirjoitti sopimukset hyökkääjien David Clarksonin ja Barry Tallacksonin kanssa. Clarkson pelasi viime kaudella Devilsin paidassa 81 runkosarjan ottelua ja teki 9+13=22 pistettä. Isokokoinen Tallackson puki Devils-nutun päälleen puolestaan kolme kertaa.

Greenille jatkosopimus Washingtoniin


Washington Capitals jatkoi puolustaja Mike Greenin sopimusta neljällä vuodella. Uusi sopimus on nelivuotinen ja arvoltaan 21 miljoonaa dollaria. Green on alunperin Washingtonin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 2004 varaustilaisuudesta.

Viime kaudella 22-vuotias kanadalaispuolustaja pelasi Capitalsin paidassa runkosarjan kaikki 82 ottelua ja teki näissä 18 maalia ja 56 pistettä. Greenin maalimäärä oli viime kauden korkein maalimäärä NHL:n puolustajien maalitilastossa.

Greenin kanssa tehty sopimus oli tärkeä Washingtonille, Green hän oli rajoitettu vapaa agentti ja hän olisi mitä luultavimmin saanut sopimustarjouksia muilta seuroilta.

Detroit jatkoi Liljan sopimusta


Detroit Red Wings jatkoi puolustaja Andreas Liljan sopimusta kahdella vuodella. Isokokoinen ruotsalaispuolustaja on pelannut NHL:ssä yhteensä 398 ottelua ja tehnyt 12+47=59 pistettä. Liljan joukkueina hänen NHL-uralla ovat olleet Los Angeles, Florida ja viimeiset kolme kautta Detroit.

Gaustadille nelivuotinen jatkosopimus Buffaloon


Buffalo Sabres allekirjoitti hyökkääjä Paul Gaustadin kanssa nelivuotisen jatkosopimuksen. Sopimus on yhteisarvoltaan 9.2 miljoonaa dollaria. Isokokoinen Gaustad on alunperin Buffalon seitsemännen kierroksen varaus kesän 2000 varaustilaisuudesta. Menneellä kaudella hän pelasi runkosarjan kaikki 82 ottelua ja teki 10+26=36 pistettä.

Jody Shelley jatkaa San Josessa


San Jose Shark allekirjoitti kovaotteisen hyökkääjän Jody Shelleyn kanssa kaksivuotisen sopimuksen. San Jose hankki hänet tämän vuoden tammikuussa Columbuksesta vaihdossa ensi kesän kuudennen kierroksen varausoikeutta vastaan. San Josessa Shelley ehti pelata 31 ottelua ja tekemään näissä 1+6=7 pistettä. Jäähyllä kovista nyrkeistä tunnettu laitahyökkääjä istui 91 minuuttia.

Tampa Bay jatkaa ostosmatkaansa


Tampa Bay Lightning jatkaa erittäin aktiivista otettaan sopimusmarkkinoilla. Aikaisemmin hankittujen Ryan Malonen ja Gary Robertsin lisäksi joukkue kiinnitti myös Vaclav Prospalin sopimukseen sekä hankki suomalaispuolustaja Janne Niskalan oikeudet Philadelphiasta.

Vaclav Prospalin uusi sopimus on nelivuotinen ja yhteisarvoltaan 14 miljoonaa dollaria. Tampa Bay oli hankkinut Prospalin oikeudet kesäkuun 18. päivä Philadelphiasta vaihdossa tämän kesän seitsemännen kierroksen varaukseen. Sopimuksessa oli tuolloin myös ehto, että mikäli Prospal allekirjoittaa Tampa Bayn kanssa sopimuksen, Philadelphia saa Tampa Baylta lisäksi neljännen kierroksen varausoikeuden kesän 2009 varaustilaisuuteen.

Prospal pelasi viime kaudella Tampa Bayssa 62 ottelua ja teki näissä 29 maalia ja 57 pistettä. Hänet kaupattiin Philadelphiaan tämän vuoden helmikuun 25. päivä vaihdossa puolustaja Alexandre Picardiin. Prospalin koko kauden saldoiksi jäi viime kaudella Tampa Bayssa ja Philadelphiassa 33 maalia 71 pistettä 80 ottelussa.

Prospalin lisäksi Tampa hankki Janne Niskalan oikeudet Philadelphialta. Flyers saa kaupassa ensi kesän kuudennen kierroksen varausoikeiden. Niskala kaupattiin juuri viikko sitten Nashvillesta Philadelphiaan vaihdossa hyökkääjä Triston Grantia ja ensi kesän seitsemännen kierroksen varausoikeutta vastaan.

Viime kaudella Niskala kiekkoili Nashvillen farmijoukkueessa Milwaukee Admiralsissa 80 ottelua ja teki 19 maalia sekä 44 pistettä. Niskala on alunperin Nashvillen viidennen kierroksen varaus kesän 2004 varaustilaisuudesta. Hän ei ole vielä päässyt testaamaan NHL-kaukaloita.

Philadelphiassa sopimusliikennettä


Puolustaja Steve Eminger allekirjoitti yhden vuoden sopimuksen Philadelphia Flyersin kanssa. Eminger siirtyi tämän kesän kolmannen kierroksen varausoikeuden kanssa Washingtonista Philadelphiaan kaupassa, joka toi Washingtonille tämän kesän ensimmäisen kierroksen varausoikeuden. Menneellä kaudella 24-vuotias puolustaja pelasi Capitalsin riveissä 20 runkosarjan ottelua ja antoi näissä kaksi syöttöä.

Philadelphia laittoi samalla puolustaja Denis Gauthierin waiversiin, aikomuksena ostaa hänen sopimuksensa ulos. Menneellä kaudella Gauthier pelasi Flyersin farmiseurassa Philadelphia Phantomseissa 78 ottelua, tehden 3+15=18 pistettä. Yhteensä Gauthier on pelannut NHL:ssä 489 runkosarjan ottelua.

Lisäksi Philadelphia hankki Calgarysta 23-vuotiaan puolustajan Tim Ramholtin. Vaihtokaupassa Flyers lähetti Calgaryyn laitahyökkääjä Kyle Greentreen. Ramholt pelasi menneellä kaudella yhden NHL-ottelun ja Greentree puolestaan kaksi.

Zhitnik ja Westcott vapaiksi agenteiksi


Atlanta Thrashersia aikaisemmin edustanut Alexei Zhitnik ja Columbus Blue Jacketsissa aiemmin kiekkoillut Duvie Westcott läpäisivät waiversit ja heidän entiset seuransa ostivat kaksikon sopimukset ulos. Näin kummastakin puolustajasta tuli rajoittamattomia vapaita agentteja heinäkuun 1. päivänä alkavan vapaiden agenttien siirtoikkunan aattona.

Kokenut Zhitnik siirtyi Philadelphiasta Atlantaan helmikuussa 2007 vaihdossa puolustaja Braydon Coburniin. Urallaan kaksi kertaa NHL:n tähdistöottelussa pelanneen ukrainalaispuolustajan pelit Atlantassa eivät ole menneet kuitenkaan kovin hyvin. Menneellä kaudella Zhitnik pelasi Thrashersin riveissä 65 ottelua ja teki 3+5=8 pistettä.

Columbuksessa kuusi edellistä kautta pelannut Westcott kantoi viime kaudella Blue Jacketsin paitaa 23 pelissä ja teki 1+3=4 pistettä. Westcott on pelannut NHL:ssä yhteensä 201 runkosarjan ottelua ja tehnyt 11+45=56 pistettä. NHL:n työsulkukaudella 2004-05 Westcott pelasi SM-liigassa JYP:n paidassa 46 ottelua ja teki 11+7=18 pistettä.

Colorado jatkoi kahden avainpuolustajan sopimuksia


Colorado Avalanche allekirjoitti jatkosopimukset puolustajien Adam Footen ja John-Michael Lilesin kanssa. Kokeneen puolustavan puolustajan Footen kanssa tehty sopimus on kaksivuotinen ja hyökkäävän puolustajan Lilesin sopimus puolestaan nelivuotinen. Kummastakin pelaajasta olisi tullut rajoittamattomia vapaita agentteja heinäkuun 1. päivä.

Tänä kesänä 37 vuotta täyttävä Adam Foote pelasi viime kaudella sekä Columbus Blue Jacketsissa, että Colorado Avalanchessa. Pelejä Footelle kertyi viime kauden aikana runkosarjassa yhteensä 75 ja pisteitä näissä 1+15=16 pistettä. Jäähyllä kovaotteinen Foote istui yhteensä 107 minuuttia.

Foote on alunperin Quebec Nordiquesin kesän 1989 varauksia. Foote on edustanut pitkällä urallaan Quebecin, ja myöhemmin Coloradon organisaatiota yhteensä 811 ottelua. Hän on pelannut organisaatiossa kaikkien aikojen kolmanneksi eniten pelejä, edellään vain Joe Sakic (1363 ottelua) ja Michel Goulet (813).

Foote kuului Coloradon avainpelaajiin jo joukkueen kahdella mestaruuskaudella vuosina 1996 ja 2001. Olympialaisissa Foote on nähty Kanadan paidassa kolme kertaa. Hän oli voittamassa maalleen Olympiakultaa vuoden 2002 Salt Lake Cityn Olympialaisista. Yhteensä Foote on pelannut NHL:ssä 998 runkosarjan ottelua ja tehnyt näissä 65+219=284 pistettä. Hän on edustanut urallaan Quebecin ja Coloradon lisäksi myös Columbus Blue Jackets'ia.

John-Michael Liles on puolestaan Coloradon kesän 2000 viidennen kierroksen varaus. Liles siirtyi NHL:ään hienon yliopistouran jälkeen kaudella 2003-04. Menneellä kaudella Liles pelasi Avalanchen paidassa 81 runkosarjan ottelua ja teki näissä 6+26=32 pistettä. Liles on pelannut NHL:ssä yhteensä 313 runkosarjan peliä ja tehnyt näissä 44+115=159 pistettä.

Wade Dubielewicz Venäjälle


Entinen NY Islandersin maalivahti Wade Dubielewicz siirtyy torjumaan kiekkoja Venäjän pääsarjaan AK Kazanin riveihin. Menneellä kaudella 29-vuotias maalivahti pelasi NY Islandersin riveissä 20 peliä, voittaen näistä yhdeksän. Yhteensä Dubielewicz on pelannut NHL:ssä 37 ottelua.

Edmonton ja Los Angeles kaupoilla


Edmonton Oilers ja Los Angeles Kings tekivät kolmen pelaajan pelaajakaupan. Oilers saa kaupassa Los Angelesilta puolustaja Lubomir Visnovskyn ja Kings puolestaan Oilersilta keskushyökkääjä Jarret Stollin sekä puolustaja Matt Greenin.

Kiekollisessa pelissä taitava slovakkipuolustaja Lubomir Visnovsky pelasi Los Angelesissa seitsemän edellistä kautta. Hän oli Kingsin neljännen kierroksen varaus vuoden 2000 varaustilaisuudesta. Visnovsky pelasi Los Angelesissa yhteensä 499 runkosarjan ottelua ja teki näissä 70 maalia ja 279 pistettä.

Jarret Stoll oli Edmontonin toisen kierroksen varaus vuoden 2002 varaustilaisuudesta. Kahden suunnan keskushyökkääjänä tunnettu Stoll pelasi Oilersin paidassa yhteensä 186 runkosarjan ottelua ja teki näissä 59+106=165 pistettä. Menneellä kaudella 25-vuotias Stoll toimi Oilersin varakapteenina.

Isokokoinen puolustaja Matt Greene oli Oilersin toisen kierroksen varaus kesän 2002 varaustilaisuudesta. Puolustavana puolustajana tunnettu Greene ehti pelata Oilers-paita päällään yhteensä 151 runkosarjan ottelua ja tekemään näissä 1+12=13 pistettä.

Tampa Bay aktiivisena siirtomarkkinoilla


Viime kaudella NHL:n viimeiseksi jäänyt Tampa Bay Lightning rakentaa vauhdilla uutta tulemista. Ensin Lightning hankki Pittsburgh Penguinsista heinäkuun 1. päivänä rajoittamattomiksi vapaiksi agenteiksi tulevien Ryan Malonen ja Gary Robertsin neuvotteluoikeudet vaihdossa neljännen kierroksen varausvuoroon.

Tämän jälkeen Tampa Bay allekirjoitti isokokoisen Ryan Malonen kanssa seitsemän vuoden ja 31.5 miljoonan dollarin sopimuksen. Sopimuksen allekirjoittaminen tarkoitti sitä, että Pittsburgh saa Tampa Baylta neljännen kierroksen varausoikeuden lisäksi myös kesän 2009 kolmannen kierroksen varausoikeuden.

Viime kaudella 27-vuotias Malone pelasi Stanley Cupin finaaleihin edenneessä Pittsburgh Penguinsissa 77 ottelua ja teki näissä 27 maalia ja 51 pistettä. Malone on pelannut NHL:ssä toistaiseksi 299 runkosarjan ottelua ja tehnyt näissä 87 maalia ja 169 pistettä. Malone on Pittsburghin neljännen kierroksen varaus vuoden 1999 varaustilaisuudesta.

Lightning allekirjoitti Malonen sopimuksen lisäksi samalla sopimuksen myös veteraanihyökkääjä Gary Robertsin kanssa. Robertsin sopimus on yksivuotinen. Sopimuksen peruspalkka on 1.25 miljoonaa dollaria ja lisäksi 42-vuotias hyökkääjä saa 10.000 dollarin lisäpalkan jokaisesta pelaamastaan ottelusta.

Tampa Bay hankki lisäksi kokeneen hyökkääjän Brian Rolstonin neuvotteluoikeudet Minnesota Wildilta. Vaihtokaupassa Lightning lähetti Minnesotalle varausoikeuden joko kesän 2009 tai kesän 2010 varaustilaisuuteen. Rolstonista tulee heinäkuun 1. päivä rajoittamaton vapaa agentti, ellei Tampa Bay saa tehtyä hänen kanssaan sopimusta.

NY Islanders laittoi hyökkääjä Shawn Batesin waivereihin


NY Islanders laittoi hyökkääjä Shawn Batesin waivereihin aikomuksena ostaa Batesin sopimus ulos. Kaudesta 2001-02 saakka Islandersia edustanut Bates kärsi viime kaudella loukkaantumisista, eikä pelannut kuin kaksi ottelua. Yhteensä Bates on pelannut NHL:ssä 465 runkosarjan ottelua ja tehnyt näissä 72 maalia ja 198 pistettä.

Campbell ja Olesz jatkavat Floridassa


Florida Panthers ilmoitti tehneensä kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Gregory Campbellin kanssa. Viime kaudella uutterana alivoimapelaajana tunnettu Campbell pelasi Floridan paidassa 81 ottelua ja teki näissä 5+13=18 pistettä.

Campbellin lisäksi Florida allekirjoitti kuusivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Rostislav Olesz'in kanssa. Olesz on Floridan kesän 2004 ensimmäisen kierroksen varaus. Menneellä kaudella 22-vuotias laitahyökkääjä oli pelaamassa elämänsä parasta NHL-kautta, mutta kausí katkesi käsivammaan. Viime kauden saldoiksi Olesz merkkautti 56 pelissä 14+12=26 pistettä. Olesz oli rajoitettu vapaa agentti.

Martin Straka saattaa sittenkin jatkaa NHL:ssä


Martin Strakan agentin Ritch Winterin mukaan Strakan jo laajalle uutisoitu siirtyminen Tsekkiin ei olekaan varmaa. Winterin mukaan Strakalla ei ole vielä voimassa olevaa sopimusta yhdenkään joukkueen kanssa ja hän aikoo katsastaa ennen päätöstään vapaiden agenttien markkinat. Viimeiset kolme kautta NY Rangersissa kiekkoillut Straka on rajoittamaton vapaa agentti.

Jeff Carter jatkaa Flyers-paidassa


Philadelphia Flyers ja keskushyökkääjä Jeff Carter ovat päässeet yhteisymmärrykseen monivuotisesta jatkosopimuksesta. Sopimuksen kesto on kolme vuotta ja kokonaisarvo 15 miljoona dollaria.

Carter pelasi kaikissa Flyersin runkosarjan ja pudotuspelien otteluissa. Runkosarjan 82 pelissä hän teki tehot 29+53 ja 17 pudotuspelissä kuusi maalia ja antoi viisi syöttöä.

23-vuotias Carter oli Flyersien ensimmäisen kierroksen varaus vuonna 2003 ja kaikkiaan tilaisuuden yhdentenätoista otettu pelaaja. Hän on kerännyt urallaan 225 ottelussa 66 maalia ja 132 pistettä.

Niedermayer jatkaa, Bertuzzi ulos?


Anaheimin toimitusjohtaja Brian Burken iloksi puolustaja Scott Niedermayer jatkaa pelaamistaan ainakin vielä yhden vuoden ajan.

Niedermayer oli jo lopettamassa uraansa viime kesänä, mutta palasi kaukaloon keväällä.

– Oli hienoa palatta takaisin joukkueeseen, Niedermayer kertoi tuntemuksistaan viime keväältä.

– Olen innoissani, sillä uskon että meillä on ensi keväänä mahdollisuus voittaa toinen Stanley Cup Anaheimiin, 34-vuotias huippupuolustaja valoi uskoa tämän kevään pettymyksestä toipumassa olevaan Ducks-organisaatioon.

Burke on myös asettanut romuluisen laitahyökkääjä Todd Bertuzzin waivers-listalle. Teon perimmäisenbä tarkoituksena on ostaa Bertuzzin sopimus ulos ja päästä eroon edes osasta miehen muhkeasta 4 miljooanan taalan sopimuksestaan.

Loukkaantumisista kärsinyyt 33-vuotias Bertuzzi pelasi 68:ssa runkosarjan ottelussa tehden 14 maalia ja antaen 26 syöttöä. Pudotuspeleissä hän jäi maaleitta Ducksien pudotessa Dallasille playoffsien ensimmäisellä kierroksella.

Calgaryssä toimitaan


Calgaryn toimitusjohtaja Darryl Sutter on paiskinut hommia palkkansa edestä. Ensiksi hän laittoi waiverseihin kolme pelaaja, puolustajat Rhett Warrenerin ja Anders Erikssonin sekä hyökkääjä Marcus Nilsonin.

Kaikilla kolmella pelaajalla ensi kausi on heidän nykyisen sopimuksensa viimeinen vuosi. Nilsonin palkka on ensi kaudella miljoona taalaa, Erikssonin puolitoista miljoonaa ja Warrenerin kaksi ja puoli miljoonaa dollaria.

Jatkosopimuksen sai neljä pelaajaa, veteraanikeskushyökkääjät Craig Conroy ja Daymond Langkow, vasen laita Eric Nyström ja maalivahti Curtis McElhinney.

– Conroy ja Langkow ovat meidän kaksi huippusentteriämme ja he ovat meidän joukkueessamme johtavia pelaajia niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin, totesi toimitusjohtaja Sutter lausunnossaan.

– Varsinkin kun ensi kaudella kokoonpanossa tulee olemaan enemmän nuoria laitahyökkääjiä, niin heidän kokemuksensa ja johtajuutensa tulee olemaan joukkueelle tärkeää, Sutter valotti Flamesien ensi kauden suunnitelmia.

Langkow teki viime kaudella runkosarjassa 65 pistettä (30+35) ja oli joukkueen tehokkain keskushyökkääjä. Conroy saalisti runkosarjassa 34 pistettä (12+24).

Eriksson jatkaa Dallasissa


Dallas Stars on tehnyt kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen 22-vuotiaan Loui Erikssonin kanssa. 22-vuotias ruotsalaishyökkääjä teki päättyneellä kaudella 69 ottelussa tehot 14+17=31. Tuoreen sopimuksen arvo on 3.2 miljoonaa dollaria.

Martin Straka palaa kotimaahansa


New York Rangersia viimeiset kolme kautta edustanut konkarihyökkääjä Martin Straka jättää NHL-kaukalot taakseen. Hän palaa Tshekkiin kasvattajaseuraansa HC Plzeniin ja taipuu sitä myötä hyvin reippaaseen palkanalennukseen, sillä vielä päättyneellä kaudella hän ansaitsi 3,3 miljoonaa dollaria.

Straka pelasi NHL:ssä 16 kautta ja sai tililleen 954 ottelua, joissa hänen pistesaldonsa oli 257+460=717. Hän edusti kuutta eri NHL-seuraa, ylivoimaisesti eniten kuitenkin Pittsburghia, jonka paidassa hän pelasi kymmenellä kaudella.

Stanley Cupia Straka ei onnistunut voittamaan, mutta hänen palkintokokoelmassaan on kuitenkin olympiakulta vuodelta 1998 ja MM-kulta vuodelta 2005.

Boston teki Stuartin kanssa monivuotisen sopimuksen


Boston Bruins teki puolustaja Mark Stuartin kanssa monivuotisen sopimuksen. Viime kaudella 24-vuotias Stuart pelasi Bostonissa runkosarjan kaikki 82 ottelua ja teki näissä 4+4=8 pistettä. Jäähyllä hän istui 81 minuuttia. Stuart on Bostonin ensimmäisen kierroksen varaus kesän 2003 varaustilaisuudesta.

Colorado jatkoi Parkerin sopimusta


Colorado Avalanche ilmoitti tehneensä yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Scott Parkerin kanssa. Kovaotteinen Parker pelasi viime kaudella Coloradossa 25 peliä ja istui jäähyllä 70 minuuttia. Parker oli Coloradon ensimmäisen kierroksen varaus kesän 1998 varaustilaisuudessa. Yhteensä Parker on pelannut NHL:ssä 308 runkosarjan ottelua ja tehnyt 21 pistettä. Jäähyllä 30-vuotias laitahyökkääjä on istunut yhteensä 699 minuuttia.

Colorado ilmoitti myös tehneensä hyökkääjä Marty Sertichin kanssa sopimuksen ja hankkineensa 27-vuotiaan hyökkääjän Matt Hendricksin Bostonista. Bostoniin siirtyy puolustaja Johnny Boychuk. Hendricksilla ei ole aikaisempaa NHL-kokemusta. Boychuk pelasi viime kaudella neljä NHL-ottelua.

Anaheimin omistajalle toimitsijakieltoa


NHL langetti Anaheimin omistajalle Henri Samuelille toimitsijakiellon. Samueli ei saa olla toistaiseksi missään tekemisissä Anaheimin organisaation tai NHL:n kanssa. Samueli joutui toimitsijakieltoon, kun hän myönsi maanantaina oikeudessa syyllistyneensä valehteluun arvopaperikomissiolle. Samuelin mahdollinen tuomia annetaan julki elokuun 18. päivä.

Torontossa vilkasta


Toronto Maple Leafs osti hyökkääjä Darcy Tuckerin ulos sopimuksesta. Kovaotteisen hyökkääjän sopimusta oli jäljellä vielä kolme vuotta. Tuckerin sopimuksessa oli siirrot kieltävä pykälä. Tämä pykälä mahdollisti sen, että 33-vuotias hyökkääjä sai itse päättää, meneekö hän waiverseihin vai ei. Koska Tucker ei halunnut mennä waivers-listalle, hänestä tulee rajoittamaton vapaa agentti heinäkuun 1. päivä.

Toronto laittoi myös maalivahti Andrew Raycroftin waivers-listalle. Vuonna 2004 NHL:n parhaalle tulokkaalle annettavan Calder Trophyn voittanut maalivahti pelasi viime kaudella Torontossa 19 peliä ja voitti näistä kaksi. Raycroft siirtyi Toronton paitaan Bostonista vuonna 2006 vaihdossa suomalaismaalivahti Tuukka Raskiin.

Buchberger liittyy Oilersin valmennukseen


Edmonton Oilers ilmoitti, että seuran entinen kapteeni Kelly Buchberger tulee joukkueen kakkosvalmentajaksi. Viime kaudella hän valmensi Edmontonin farmiseuraa Springfield Falconsia. Urallaan kovaotteisena pelaajana tunnettu Buchberger pelasi NHL:ssä yhteensä 18 kautta ja 1182 runkosarjan ottelua. Jäähyllä hän istui 2297 minuuttia.

Josef Stumpel waivers-listalle


Florida Panthers laittoi veteraanihyökkääjä Josef Stumpelin waivers-listalle. Stumpel on aloittamassa syksyllä viimeistä kauttaan Floridan kanssa tehdystä kaksivuotisesta sopimuksesta, joka tuo slovakkihyökkääjälle 2.25 miljoonaa dollaria. Viime kaudella Stumpel pelasi Panthersissa 52 ottelua ja teki seitsemän maalia ja 20 pistettä. Yhteensä 35-vuotias Stumpel on pelannut NHL:ssä 957 runkosarjan ottelua.

Tampa Bay osti Marc Denisin sopimuksen ulos


Tampa Bay Lightning osti maalivahti Marc Denisin ulos sopimuksesta. Denis on voittanut Tampa Bayssa viimeisten kahden kauden aikana vain 18 ottelua yhteensä pelaamistaan 54 pelistä. Hän siirtyi kesällä 2006 Lightningin paitaan Columbuksesta hyökkääjä Fredrik Modinia ja maalivahti Fredrik Norrenaa vastaan.

Tampa Bay ilmoitti myös, Brian Lawtonista tulee seuran urheilutoimen johtaja. Lawton varattiin aikanaan kesän 1983 varaustilaisuudessa koko tilaisuuden ensimmäisenä pelaajana. Lawton kiekkoili NHL:ssä tämän jälkeen yhteensä 10 kautta ja 483 ottelua, edustaen Minnesota North Starsia, NY Rangersia, Hartford Whalersia, Quebec Nordiquesia, Boston Bruinsia ja San Jose Sharksia.

Pelaajauran jälkeen Lawton toimi pelaaja-agenttina. Hän edusti NHL-seuroihin päin mm. Sergei Fedorovia, Mike Modanoa ja R.J. Umbergeria. Lawton lopetti hiljattain agenttitoiminnan.

Clymer, Tanabe ja Hamilton waiverseihin


Washington Capitals laittoi hyökkääjä Ben Clymerin waiversiin, aikomuksena ostaa Clymerin sopimus ulos. Yksikään NHL-seura ei poiminut 30-vuotiasta laitahyökkääjää ja näin Washington sai ostettua hänet ulos sopimuksesta. Clymerin vanha sopimus rasittaa Capitalsin palkkakattoa muutamalla sadallatuhannella dollarilla seuraavien kahden kauden aikana.

Carolina Hurricanes laittoi puolestaan hyökkääjä Jeff Hamiltonin ja puolustaja David Tanaben waiversiin, aikomuksena myös ostaa pelaajien sopimukset ulos. Menneellä kaudella pahasta aivotärähdyksestä kärsinyt Tanabe pelasi Hurricanesin paidassa 18 ottelua ja teki 1+2=3 pistettä. Hamilton puki Carolinan paidan päälleen puolestaan 58 ottelussa ja teki näissä 9+15=24 pistettä.

San Josessa jatkosopimuksia


San Jose Sharks on tehnyt jatkosopimukset kolmen pelaajan kanssa. Hyökkääjät Jeremy Roenick ja Joe Pavelski sekä varamaalivahti Brian Boucher jatkavat haipaidassa. Pavelskin sopimus on kaksivuotinen, Roenick sekä Boucher tekivät yhden vuoden mittaiset sopimukset.

Erinomaisesti pudotuspeleissä pelannut Pavelski teki runkosarjassa 19 maalia 41 tehopistettä. Mies pelasi kaikissa runkosarjan 82 ottelussa.

– Hän on kovan luokan pelaaja ja hän on mielestämme oikealla tiellä. Hänestä kasvaa loistava pelaaja tähän liigaan, hehkutti Sharksin toimitusjohtaja Doug Wilson.

Kokenut hyökk

» Lähetä palautetta toimitukselle