NHL: Pihlmanin maali ei auttanut Devilsiä

NHL / Uutinen
NHL-kierroksella pelattiin seitsemän ottelua. Kotijoukkueet olivat hallitsevia, sillä vain Columbus onnistui ottamaan vierasvoiton. Philadelphiassa saatiin uusi suomalaisnimi maalitilastoihin.

Philadelphia - New Jersey 2-1

Philadelphia selvisi tukalasta tilanteesta toisen erän puolivälissä, kun joukkue otti kolme rangaistusta peräkkäin. New Jerseyn yritykset pilasi lopullisesti Brian Giontan rangaistus. Joni Pitkänen istui vielä rangaistusaitiossa kun Mike Knuble teki ottelun avausmaalin tasavajaalla.

- Et ikinä halua joutua kahta kertaa peräkkäin kahden miehen alivoimalle, erityisesti Devilsin kaltaista joukkuetta vastaan. Kun näki alivoimamiehityksen tekevän loistavaa työtä, se antoi meille lisää puhtia, totesi Philadelphian Patrick Sharp.

Sharp lisäsi Flyers-johtoa vielä toisessa erässä. Kolmannen erän ainoasta maalista vastasi Tuomas Pihlman, jolle maali oli NHL-uran ensimmäinen.

Ken Hitchcockille voitto oli sadas Flyersin peräsimessä. Peter Forsberg huilasi jo kolmannen peräkkäisen ottelunsa. Hän saattaa pelata lauantaina Nashvillessä.

Belfourin odotus jatkuu

Tampa Bay - Toronto 2-1

Tampa Bayn vietyä voiton, Ed Belfour ei onnistunut ohittamaan Terry Sawchukia kaikkien aikojen voittotilastossa. Molemmilla on 447 voittoa. Voittomaalista vastasi Pavel Kubina, jolle osuma oli kauden ensimmäinen.

Nikolai Antropov vei vieraat johtoon ylivoimahyökkäyksestä. Martin St. Louisin tasoitusosuma syntyi vastaavasti läpiajon päätteeksi. Edellisen NHL-kauden pisteykkösellä oli toinenkin loistava tilaisuus tehdä maali, mutta Belfour venyi eteen.

Lightningin Fredrik Modin jätti ottelun kesken selkävaivojen takia.

Minnesotan kiri toi pisteen

Minnesota - Columbus 2-3 rl

Ensimmäisessä erässä maalinteossa onnistuivat vieraiden Trevor Letowski sekä Duvie Westcott. Muutenkin kotijoukkue oli avauserässä vaisu.

Toisen erän alussa Mikko Koivu nosti Wildin mukaan taisteluun ylivoimaosumallaan. Tasoitusmaalia saatiin odottaa kolmannen erän loppupuolelle, ennen kuin Randy Robitaille ohitti Pascal Leclairen.

Rangaistuslaukauskilpailussa Columbuksen Jaroslav Balastik oli ainoa onnistuja. Koivu oli yksi viidestä epäonnistujasta.
Leclairelle voitto oli NHL-uran ensimmäinen.

Minnesota Wild on kulkenut historiansa ajan ilman selvää ykkösmaalivahtia, mutta tällä kaudella Manny Fernandez on saanut selvän yliotteen Dwayne Rolosonista. Jacques Lemairen mukaan päätös pelaavasta maalivahdista olikin helppo.

Chicagon ylivoima toimi

Chicago - Los Angeles 3-2

Blackhawks hyödynsi kaksi peräkkäistä Kings-jäähyä täydellisesti avauserän lopulla. Kyle Calder ja Matt Ellison veivät kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalle. Calder lisäsi Blackhawksin johdon kolmeen maaliin toisessa erässä, jälleen ylivoimalla.

Los Angeles heräsi liian myöhään. Eric Belanger ja Pavol Demitra kavensivat, mutta jälkimmäinen syntyi vain puolitoista sekuntia ennen ottelun päätöstä, eikä Kings päässyt yrittämään tasoitusta. Maalia seuranneessa hässäkässä neljä pelaajaa sai kymmenen minuutin käytösrangaistuksen.

Nikolai Habibulin ei ole onnistunut pelaamaan nollapeliä Blackhawks-paidassa.

Miettinen osui rankkarista

Dallas - San Jose 4-1

San Jose lähti otteluun vain 17 kenttäpelaajalla, sillä Joe Thornton-kauppa syntyi juuri ennen peliä. Thornton ei tietenkään ollut mukana, mutta poissa olivat myös kolme Bostoniin myytyä pelaajaa.

Antti Miettinen sai yrittää avausmaalia rangaistuslaukauksesta, kun Nils Ekman veti hänet kumoon. Miettinen onnistui yrityksessään ja vei Starsin johtoon. Jaroslav Svoboda lisäsi Sharksin tuskaa kauden avausmaalillaan. Avauserässä osui myös vieraiden Alyn McCauley, joka hyödynsi laidasta erikoisesti pompanneen kiekon.

Toinen erä olikin maaliton. Kolmannessa erässä Dallas löi lopullisen niitin ottelulle, kun Sergei Zubov ja Brenden Morrow onnistuivat maalinteossa.

San Jose on hävinnyt kymmenen ottelua peräkkäin.

Vancouver jatkaa loistavia otteitaan kotona

Vancouver - Colorado 5-2

Vancouver on hävinnyt 12 kotiottelusta vain yhden, Coloradolle. Avalanche yritti aiheuttaa myös toisen kotitappion, mutta se ei onnistunut, vaikka Joe Sakic veikin vieraat johtoon.

Josh Green ja Henrik Sedin käänsivät Vancouverin johtoon nopeassa tahdissa. Alex Tanguay nosti vieraat vielä tasoihin, mutta kolmas erä lopetti vieraiden toiveet voitosta.

Brendan Morrison oli vienyt Canucksn jälleen johtoon jo toisessa erässä. Jarkko Ruutu jatkoi kotijoukkueen juhlia ohjaamalla Nolan Baumgartnerin laukauksen sisään. Loppulukemat sinetöi Markus Näslund. Tappiosta huolimatta Coloradon maalivahti David Aebischer oli mies paikallaan, sillä hänelle kirjattiin 39 torjuntaa.

- Kolmas maali oli onnekas, ja se koitui ratkaisevaksi, kertoi Colorado-valmentaja Joel Quenneville.

Anson Carter jätti ottelun kesken saatuaan iskun silmäkulmaansa Antti Laaksosen mailasta. Suomalaishyökkääjä sai tilanteesta kahden minuutin rangaistuksen.

Dustin Penner Ankkojen sankari

Anaheim - Phoenix 6-1

23-vuotias tulokashyökkääjä Dustin Penner nousi Anaheim Mighty Ducksin ratkaisijaksi ottelussa Phoenix Coyotesia vastaan.

- Odotin pystyväni pelaamaan tällä tasolla. Toivon vain pysyväni täällä ja auttavani joukkuetta voittoihin, totesi NHL-uransa kaksi ensimmäistä maalia tehnyt Penner.

Ennen Pennerin osumia Anaheim oli iskenyt jo kolmesti. Joffrey Lupul teki avausmaalin, ja toisessa erässä maalinteossa onnistuivat Teemu Selänne ja Chris Kunitz. Näiden maalien välissä aika ehti kulua vain kahdeksan sekuntia, mikä on uusi joukkueen ennätys.

Penner teki ensimmäisen maalinsa Ladislav Nagyn istuessa 2+2-minuuttistaan. Phoenixin ainokaisen iski kolmannen erän alkuun myös ankkapaidasta tuttu Mike Leclerc. Penner kuittasi kuitenkin maalin erän puolessa välissä. Loppulukemista vastasi Zenon Konopka.

Toinen ottelun linjatuomareista, Jean Morin, sai viiltohaavan käteensä ensimmäisessä erässä, eikä palannut enää peliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle