NHL Entry Draft 2003

NHL / Uutinen
Suomessa kansa siirtyy juhlimaan juhannusta, mutta Pohjois-Amerikassa kiekkoväen katseet kääntyvät kohti Nashvilleä ja NHL:n vuoden 2003 varaustilaisuutta. Jatkoaika seuraa jälleen tapahtumaa tiiviisti molempina päivinä.

Varaustilaisuuden kolme ensimmäistä kierrosta käydään läpi lauantaina ja loput kierroksista sunnuntaina. Seuraamme tilaisuuden etenemistä ja pyrimme julkistamaan varaukset reaaliajassa.

Viikonlopun aikana tullaan näkemään jälleen varsinaisten varauksien lisäksi myös runsaasti kaupankäyntiä. Jatkoaika uutisoi kaikki viikonlopun pelaajakaupat sitä mukaan kun niitä julkistetaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle