Naisleijonat murskasi Saksan pronssiottelussa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomi ei antanut saksalaisille mitään palaa MM-kisojen pronssiottelussa.
Kuva © Julia Heino, julia.heino@jatkoaika.com
Naisleijonat ei antanut Saksan yllättää itseään MM-kisojen pronssiottelussa. Suomi pyöritti peliään vahvasti läpi ottelun, eivätkä 8−0-voittolukemat jättäneet epäselvyyttä ottelun paremmasta osapuolesta.

Naisleijonat päätti MM-turnauksensa väkevään esitykseen pronssipelissä Saksaa vastaan. Suomalaiset tulivat otteluun kovalla asenteella heti alusta alkaen, eikä peli ehtinyt edetä minuuttiakaan, kun Petra Nieminen vei joukkueen 1−0-johtoon.

Suomi lisäsi avauserän aikana johtoaan vielä kahdesti, kun Ronja Savolainen ja Venla Hovi osuivat tehden molemmat turnauksen avausosumansa.

Jos oli avauserä Suomelta vahva, oli ottelun toinen erä suorastaan murskaava. Vaikka Saksa puolustikin periaatteessa tarkasti, hyödynsi Suomi jokaisen maalipaikkansa kovalla prosentilla.

Lukemia edesauttoi lisäksi saksalaisten maalivahtien heikko onnistuminen, niin usein kiekko löysi tiensä liian helposti maalin perukoille.

Suomi osui toisen erän aikana peräti viisi kertaa viiden eri pelaajan toimiessa punalampun sytyttäjänä.

Makea mitali välivuoden jälkeen

Ottelun päätöserässä ei enää vastaavanlaista vauhtilätkää nähty ja 8−0-lukemat jäivät samalla myös pronssiottelun loppulukemiksi.

Saksa sai ottelun loppuhetkillä muutaman hyvän vastahyökkäyksen alivoimalla, mutta Noora Räty onnistui pitämään nollapelinsä saksalaishyökkääjien laukausten jäätyä torsoiksi.

Suomelta palkittiin ottelun parhaana pelaajana Hovi, joka teki tehot 1+1. Tehokkaina kunnostautuivat myös muun muassa Jenni Hiirikoski (1+2), Nieminen (2+0), Noora Tulus (1+1) ja Linda Välimäki (0+2).

Mitali maistui Suomelle varmasti hyvältä, sillä viime vuoden kisoissa mitalit jäivät haaveeksi Venäjän voittaessa pronssiottelun voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 1−0.

Vaikka Saksan kisat tappioon päättyivätkin, pelasi maa silti erittäin positiivisen MM-turnauksen. Neljäs sija on maan historian paras sijoitus naisten MM-jäillä.

» Lähetä palautetta toimitukselle