Muutamia kauppoja NHL:ssä

NHL / Uutinen
Viime aikoina selvästi koventunut tahti tehdä siirtoja jatkui taas viime yönä kun kolme pelaajaa vaihtoi seuraa.

New York Islanders kauppasi kolmanneksi maalivahdiksi joutuneen Wade Flahertyn Tampa Bayhyn vaihdossa Lightningin yhdeksännen kierroksen varausoikeuteen. Kauppa tarkoitti käytännössä sitä että Islanders jatkaa kautensa loppuun maalivahteinaan John Vanbiesbrouck ja Rick DiPietro. Aikaisemmin huhuttiin "Beezerin" siirtymisestä muualle, mutta nyt se on erittäin epätodennäköistä.

Calgary Flames teki sopimuksen UFA-pelaaja Ron Sutterin kanssa. Sutter pelasi viime kaudella San Jose Sharksissa, muttei saanut seuraan enää uutta sopimusta täksi kaudeksi. Sutterin veljesten viimeinen enää pelaava mies on kuitenkin pitänyt kunnostaan huolta kesällä ja odottanut sopimus tarjousta. Hankinnalla Flames haluaa Sutterin tuovat lisää kovuutta miehistöönsä.

Toronto Maple Leafs poimi puolustaja Wade Belakin waiwersista, jonne hänet oli laittanut Calgary Flames. Leafs on etsinyt puolustajaa koko kauden ja Belakin hankinnalla he saavat lisää fyysisyyttä alakertaansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle