Mustonen siirtyy Lukkoon, Saarelalle jatkosopimus

LIIGA / Uutinen
Oulun Kärpissä päättyneellä kaudella Suomen mestaruuden voittanut Tomi Mustonen siirtyy raumalaisseuraan kolmen vuoden sopimuksella. Samalla Lukko ilmoitti sopineensa yhtä pitkän jatkokontrahdin myös Pasi Saarelan kanssa.

Kärppäkasvatti Mustonen on pelannut Oulussa viimeiset kolme kautta. Sitä ennen mies haki peliaikaa Jyväskylästä, Kajaanista ja Kuopiosta.

Oulussa Mustonen on jäänyt varsin pieneen rooliin. Päättyneellä kaudella 24-vuotias hyökkääjä oli mukana 55 ottelussa, joissa hänelle merkittiin tehopisteet 9+1=10. Raumalla Mustosen kotiutumista auttavat jo A-nuorissa samassa ketjussa pelanneet Pekka Saarenheimo ja Juha-Pekka Haataja.

Saarela siirtyi kesken päättyneen kauden naapurikaupunki Porista takaisin tuttuun Lukko-paitaan. 34-vuotias hyökkääjä teki kauden 57 runkosarjaottelussa pisteet 18+5=23.

- Olemme Lukossa erittäin tyytyväisiä näistä sopimuksista. Tomi tuo joukkueeseemme lisää taitoa sekä liikkuvuutta ja uskomme hänen ottavan ensi kaudella ison roolin joukkueessamme. Pasi tuo joukkueeseemme tarvittavaa kokemusta ja paikallisuutta sekä ratkaisuvoimaa, Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala toteaa joukkueen verkkosivuilla.

Lukko hakee kokoonpanoonsa vielä 3-5 pelaajaa, joista ainakin kolme hyökkääjää on tarkoitus hankkia johtaviin rooleihin.

päivitetty 18.4 2008 klo 15.20

» Lähetä palautetta toimitukselle