MM2013: Tšekki murskavoitolla jatkoon

MAAJOUKKUE / Uutinen
Fleischmann löi alkutahdit Tšekin juhlille.
Kuva © Timo Savela
Tukholmassa alkulohkot saatiin päätökseen niin ikään kolmen ottelun voimin. Keskimmäisessä kamppailussa kohtasivat Tšekki ja Norja panoksenaan viimeinen puolivälieräpaikka.

Ottelusta odotettiin jännittävää, mutta peli ratkesi jo alkuvaiheessa. Montrealista saapunut Tomas Plekanecnäytti ketjuineen vahvaa virettä, ja Tšekki johti avauserän jälkeen 3-0. Plekanec itse saalisti jokaiseen osumaan syöttöpisteen. Tomas Fleischmann survoi ensimmäisen maalivahdin jaloista, toinen oli helpohko vanhanaikainen. Norjan maalilla aloittanut Lars Haugen saa ottaa myös kolmatta maalia piikkiinsä. Sen teki Jiri Tlusty Fleischmannin keskialueen aloitusvoiton jälkeen.

3-0-tilanteessa Norjan maalille luisteli toinen Lars, Volden. Hänenkään peli ei onnistunut sen paremmin. Toisessa erässä Martin Hanzal laukoi helposta paluukiekosta Tšekin neljännen osuman. Hanzalille osuma oli ensimmäinen MM-tasolla. Yllättävään maalivireeseen päässyt Zbynek Michalek laukoi kiekon maaliin 0,2 sekuntia ennen toisen erän päättymistä, joten tilanne oli jo 5-0.

Kolmannessa erässä Radim Vrbata ja Zbynek Irgl viimeistelivät loppulukemiksi 7-0. Tšekin maalilla Ondrej Pavelec otettiin vaihtoon viimeisen osuman jälkeen, joten Pavel Francouz pääsi tekemään MM-debyyttinsä.

Sveitsi ainoana seitsemään voittoon

Sveitsi oli alkulohkojen paras joukkue. Sen maa varmisti päivän ensimmäisessä ottelussa, jossa Valko-Venäjä kaatui maalein 4-1. Roman Josin maalilla joukkue johti pitkään, mutta Valko-Venäjän Ilja Shinkevitš tasoitti kolmannen erän alussa. Sveitsi käänsi ottelun edukseen Matthias Bieberin ja Julian Walkerin osumilla. Valko-Venäjän kavennusyritykset päättyivät Walkerin tyhjiin tekemään ottelun toiseen osumaan.

Isäntäjoukkue Ruotsi kohtasi toisen Pohjoismaan Tanskan alkulohkon viimeisessä ottelussa. Tanska johti peliä kahteen eri otteeseen Morten Madsenin ja Kirill Starkovin osumilla. Molemmilla kerroilla Ruotsi tuli tasoihin Sedinin toimesta: ensimmäisestä vastasi Daniel, toisesta Henrik.

Kolmannessa erässä peli kääntyi nopeasti, sillä Henrik Sedinin maalin jälkeen Martin Thörnberg teki voittomaaliksi jääneen osuman vain minuutti ja 14 sekuntia myöhemmin. Sama mies viimeisteli erän puolivälissä Tre Kronorin voittolukemiksi 4-2.

Tukholman puolivälierissä otteluparit ovat Sveitsi-Tšekki ja Kanada-Ruotsi. Norja oli lohkon viides, Tanska kuudes ja Valko-Venäjä seitsemäs. Lohkon jumboksi jäi Slovenia, joka pelaa ensi kaudella I divisioonassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle