MM-kisojen torstai: McDavid nöyryytti Norjaa, Pastrnak ja Krejci tehoilivat

MAAJOUKKUE / Uutinen
McDavid iski hattutempun.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
Neljän ottelun helatorstai tarjosi huippukamppailun Tšekin ja Venäjän välillä. Herningissä Connor McDavid nousi pääosaan Kanadan rökittäessä Norjaa.

Slovakia niukkaan voittoon Ranskasta

Slovakia hallitsi avauserää selvästi, mutta maalilukemissa se ei liiemmälti näkynyt. 12 laukausta toi yhden maalin, joka syntyi komeasta hyökkäyksestä. Maalintekijänä oli toisen polven kiekkoilija David Bondra. Slovakia tuhri kuusi minuuttia ylivoimaa, joista neljä putkeen Antonin Manavianin saatua 2+2-minuuttisen korkeasta mailasta Tomas Jurcon kasvoihin.

Toisen erän alussa avausosuman syöttänyt David Buc iski paluukiekosta slovakit 2−0-johtoon. Ranska piristyi hieman erän loppua kohden ja Valentin Claireaux teki kavennuksen, joskin hieman maalivahti Marek Ciliakin avustuksella.

Ranska painoi päälle kolmannessa erässä, mutta maalinteossa se ei onnistunut. Ladislav Nagy näytti lopettavan pyristelyt komealla maalilla, mutta osuma hylättiin paitsiohaaston jälkeen. Tomas Marcinkon rangaistus avasi vielä Ranskalle ylivoimasauman, mutta Michal Cajkovskyn osuma varmisti Slovakian 3−1-voiton.

Latvia riisti pisteen jenkkijoukkueelta

Latvia piti pitkään Yhdysvallat ilman maalia. Kahden peräkkäisen väärästä vaihdosta saadun joukkuerangaistuksen jälkeen Chris Kreider vei jenkit ylivoimalla johtoon. Uvis Balinskis kuittasi tasoituksen vielä ensimmäisen erän aikana.

Toisessa erässä Latvian Andris Dzerins vei joukkueensa johtoon, joka pitikin lähes 15 minuutin ajan. Nuoren lupauksen Colin Whiten maali tasoitti pelin, kun reilut pari minuuttia oli toista erää jäljellä. Kolmannessa erässä Latvia koki piinaa Mikelis Redlihsin rangaistuksen aikana, mutta 30 kertaa torjunut Elvis Merzlikins kesti ja pelasti joukkeelle pisteen.

Jatkoaika oli kuitenkin latvialaisille liikaa Cam Atkinsonin onnistuttua ylivoimalle. Yhdysvallat nousi 3−2-voitollaan Suomen edelle lohkon kärkijoukkueeksi, kun molemmat ovat pelanneet neljä ottelua.

Bruins-kaksikon tehoilu kaatoi Venäjän

Päivän odotetuin ottelu Tšekin ja Venäjän välillä alkoi nopealla venäläismaalilla, kun Nikita Nesterov tälläsi vastakiekkoon avausmaalin. Muuten Tsekki oli hyvin pelissä mukana, ja ensimmäistä otteluaan kisoissa pelannut David Krejci laukoi b-pisteiden välistä vasempaan yläkulmaan. Maali oli ensimmäinen, joka oli näissä kisoissa tehty Venäjää vastaan.

Tsekki siirtyi vielä erän lopulla johtoon, kun toinen tuore David Pastrnak syötti maalin takaa Dmitrij Jaskinille, joka laukoi kiekon maaliin. Ilo jäi lyhytaikaiseksi, kun Venäjä tasoitti heti toisen erän alkuun. Maalintekijänä oli Mihail Grigorenko  Pavel Butšnevitšin syötöstä.

Artjom Anisimov oli kääntää Venäjän johtoon läpiajosta alivoimalla, mutta hän epäonnistui. tämän jälkeen Tsekin Bruins-kaksikko iski jälleen, ja tällä kertaa Pastrnak osui Krejcin syötöstä. Venäjä tuli jälleen tasoihin nopeasti maalintekijänään Aleksandr Barabanov komean kuvion jälkeen. Jevgeni Dadonovin yritys kimposi kahden tolpan kautta ulos, joten toinen erä päättyi 3−3-tasatilanteessa.

Kolmatta erää hallitsi Venäjä, mutta David Rittichin kestäessä ratkaisua haettiin jatkoajalta. Ratkaisijan nimi ei ollut yllättävä, sillä voittomaalista vastasi Pastrnak. Hän iski ratkaisun maalin takaa venäläispuolustaja Jegor Jakovlevin kautta.

McDavidille hattutemppu

Connor McDavid nousi vahvasti esiin Norjaa vastaan. Tähtihyökkääjä teki hattutempun iskemällä Kanadan ensimmäisen, kolmannen ja neljännen maalin.

Kanadalla oli lukemiin 5−0 päättyneessä ottelussa vain kaksi maalintekijää. McDavidin lisäksi maalitilastoihin pääsi kahdesti osunut Bo Horvat. Kanadakin nousi voitollaan sarjataulukossa Suomen edelle.

Kanada vaihtoi maalivahtia kolmannessa erässä, mutta kyseessä oli ennemmin ratkaisu antaa Curtis McElhinneylle huiliaikaa. Viimeiset minuutit maalilla torjui Darcy Kuemper.

» Lähetä palautetta toimitukselle