MTL - OTT 2.00
FLA - TOR 2.00
NYI - DET 2.00
PIT - LAK 2.00
WSH - BUF 2.00
CBJ - ANA 2.00
NSH - NJD 3.00
COL - DAL 4.00
VAN - PHI 5.00
CAR - ARI 20.00
NYR - VGK 20.00
STL - CGY 22.00

MM-kisojen sunnuntai: Kane ja Pastrnak johdattivat maansa selviin voittoihin

MAAJOUKKUE / Uutinen
Patrick Kane teki kaksi maalia jo avauserässä.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Leijonien lisäksi MM-kaukalossa nähtiin sunnuntaina kuusi muuta maata. Ottelut sujuivat ilman yllätyksiä, ja ainoastaan Ruotsin ja Sveitsin välillä oli tiukkaa.

Yhdysvallat jatkoi tappiotonta menoaan Norjaa vastaan komealla 9-3-voitolla. Jo avauserässä Patrick Kane osui kahdesti ylivoimalla, ja jenkit käyttivät kahta ylivoimaansa yhteensä 41 sekuntia. Vielä ennen erän loppua Charlie McAvoy lisäsi Yhdysvaltojen johdon jo kolmeen maaliin.

Toisessa erässä sama meno jatkui, ja senkin erän Yhdysvallat voitti kolmella maalilla. Erän helmi oli Anders Leen maali, kun hän pääsi kaksistaan läpi Dylan Larkinin kanssa. Myös Larkin teki erässä yhden maalin. Alec Martinez ja Cam Atkinson saivat nimensä maalitilastoihin. Erän aikana Norja oli saanut lohdutusmaalin Kristian Forsbergin onnistuttua.

Kolmas erä oli kosmetiikkaa, ja se päättyikin tasalukemiin. Olimbin veljekset Mathis ja Ken Andre osuivat Norjalle, Colin White ja Neal Pionk Yhdysvalloille.

Ottelun erikoisuuksiin kuului se, että kaikki neljä maalivahtia nähtiin tositoimissa. Norja oli vaihtanut Lars Haugenin Henrik Haukelandiin toisessa erässä tilanteen ollessa 1-5. Yhdysvalloilta Keith Kinkaid torjui 40 minuuttia ja Scott Darling viimeisen erän.

Tennislukemat Tšekin eduksi

Tsekin Bruins-kaksikko jatkoi tehokasta menoaan Ranskaa vastaan. Avausmaali syntyi jo neljännellä minuutilla, kun David Pastrnak onnistui David Krejcin aloitusvoiton jälkeen. Pastrnak teki neljä minuuttia myöhemmin toisen osumansa, ja ensimmäisessä erässä maalitalkoissa nähtiin myös Dmitrij Jaskin.

Toisessa erässä oli Roman Horakin vuoro tehdä kaksi maalia ja samalla Roman Quemener ammuttiin vaihtoon. Sebastian Ylönen korvasi toisen ranskalaisvahdin viidennen takaiskun jälkeen.

Ylönen joutui antautumaan kerrna, kun Martin Necas viimeisteli loppulukemat 0-6. David Rittich sai nollapelin kymmenellä torjunnalla, kun ranskalaismaalivahdit saivat vastaanottaa yhteensä 55 laukausta.

Ruotsille kuudes voitto

Ruotsi otti turnauksen kuudennen voittonsa kaatamalla Sveitsin 5-3. Alkuvaiheissa peli kulki vahvasti Tre Kronorin tahdissa, kun John Klingberg ja Patric Hörnqvist tekivät ylivoimamaalit ensimmäisessä erässä. Varsinkin Klingbergin maaliin johtanut Reto Schäppin rangaistus oli hölmö.

Mikael Backlund lisäsi onnekkaasti Ruotsin johdon lukemiin 3-0 toisessa erässä. Ramon Untersander nostatti sveitsiläisten toiveita kavennuksella erän lopussa.

Raphael Diaz toi Sveitsin jo maalin päähän, mutta se herätti Ruotsin. Adam Larsson teki neljännen osuman ennen kuin Magnus Pääjärvi iski kiekon tyhjään maaliin. Dean Kukan teki loppulukemat taanneen kavennuksen 43 sekuntia ennen loppua.

» Lähetä palautetta toimitukselle