MM-kisojen maanantai: Etelä-Korean putoaminen varmistui, Latvia riisti pisteen Kanadalta

MAAJOUKKUE / Uutinen
Connor McDavid iski jatkoaikaratkaisun.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
Maanantai ratkaisi toisen putoajan näissä kisoissa. Tämän koki odotetusti Etelä-Korea, joka jäi kisoissa ilman pisteitä. Muissa peleissä Venäjä juhli jälleen nollapeliä ja Kanada tarvitsi jatkoajan Latvian kaatamiseen.

Norja piti pintansa

Ensimmäisenä kisaurakkansa saivat päätökseen Norja ja Etelä-Korea, jotka pelasivat maanantain iltapäiväottelussa. Etelä-Korea olisi tarvinnut kolme pistettä säilyttääkseen sarjapaikan, muussa tapauksessa edessä olisi paluu I divisioonaan.

Etelä-Korea onnistuikin maalinteossa heti ottelun alussa, mutta osuma hylättiin valmentajan haaston jälkeen maalivahdin häirinnän takia. Norja kuittasi ja siityi johtoon erän puolivälin jälkeen, kun Tobias Lindström onnistui ylivoimalla.

Peli jatkui tasaisena pitkään. Thomas Valkvae Olsen teki Norjan toisen maalin ja ennen pelin loppua onnistui myös Jonas Holös. Näin Etelä-Korean aika ylimmällä tasolla jäi tällä erää vuoden mittaiseksi.

Venäjä hurjana avauserässä

Venäjä dominoi avauserää Slovakiaa vastaan täydellisesti. Laukaukset menivät peräti 17-2 ja maalit 2-0. Maksim Mamin ja Nikita Gusev onnistuivat maalinteossa.

Myöhemmissä erissä Slovakia pelasi paremmin ja selvisikin ilman takaiskuja siihen asti, kun oli aika hakea kavennusta ilman maalivahtia. Maksim Šalunov ja Ilja Mihejev kaunistelivat loppulukemiksi 4-0. Venäjä piti maalinsa puhtaana jo neljännen kerran turnauksen aikana. Tällä kertaa Igor Šestjorkin tarvitsi nollapeliin 23 torjuntaa.

Venäjä ratkaisee lohkovoiton kohtalon viimeisessä ottelussaan Ruotsia vastaan. Slovakia elättelee vielä toiveita pudotuspeleihin pääsystä, mutta se edellyttää Valko-Venäjän kaatamisen ohella Ranskan voittoa Sveitsistä.

Kanadalle nihkeällä esityksellä kaksi pistettä

Kanadalle Latvia-peli osoittautui yllättävän vaikeaksi. Heikolla asenteella pelanneet vaahteranlehtipaidat joutuivat jatkoajalle, jossa suurin tähti Connor McDavid laukoi oman laukauksen paluukiekkonsa suoraan ilmasta maaliin.

Varsinaisella peliajalla Anthony Beauvillier oli iskenyt avausmaalin jo kolmannella minuutilla. Latvian tasoitus syntyi kolmannen erän alussa Kristians Rubinsin toimesta.

Kanada varmisti jatkopaikkansa voiton myötä. Latvia kohtaa viimeisessä ottelussaan Tanskan, ja ottelun voittaja selviää puolivälieriin. Piste oli Latvialle sikäli arvokas, että nyt myös jatkoaikavoitto Tanskasta takaa jatkopaikan.

Hyka Tšekin tehomiehenä

Tomas Hyka tehoili kolmen pisteen edestä, kun Tsekki päätti alkulohkonsa voittoon Itävallasta. Alkutahdit iskettiin nopeasti, kun Hyka teki avausmaalin jo 31 sekunnin jälkeen Filip Chytilin jatkaessa pari minuuttia myöhemmin.

Itävalta ei kuitenkaan antautunut helpolla, vaan Konstantin Komarek kavensi vielä ensimmäisessä erässä. Dominik Kubalikin onnistuminen toisessa ja Hykan toinen osuma kolmannessa tuntuivat jo ratkaisevilta, mutta Michael Raffl osui kahdesti ja toi Itävallna maalin päähän. Kiri tasoitusta varten ei kuitenkaan lähtenyt, ja Itävalta pystyi ottamaan maalivahdin pois vasta viisi sekuntia enen pelin päätöstä.

Tsekki on alkulohkonsa kolmas ja Itävalta seitsemäs. Turnaus on kuitenkin alppimaalle positiivinen, sillä pitkästä aikaa joukkue säilyi ylimmällä sarjatasolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle