MM-kisojen jatkoajat ja voittomaalikilpailut muuttuvat

MAAJOUKKUE / Uutinen
IIHF päätti muutoksista ensi vuoden kisoihin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kansainvälinen jääkiekkoliitto on tehnyt muutoksia jatkoajan ja voittomaalikilpailujen käytäntöihin. Muutokset tulevat voimaan ensi vuoden kisoissa kaikissa ikäluokissa.

Tällä kaudella NHL:ssä ja Liigassa käytössä ollut kolmella kolmea vastaan -jatkoaika tulee myös MM-kisojen alkusarjan otteluihin. Mikäli tilanne on viiden minuutin jatkoajan jälkeen tasan, lauotaan voittomaalikilpailu nykyiseen tapaan.

Pudotuspeleissä jatkoajat säilyvät nykyisen kaltaisena loppuotteluja lukuun ottamatta. Varsinaisen peliajan päättyessä tasan pelataan kymmenen minuutin jatkoaika. Sen sijaan, jos peli on senkin jälkeen tasan, voittomaalikilpailussa on viisi kierrosta nykyisen kolmen sijaan.

Loppuottelussa pelataan tarvittaessa 20 minuutin jatkoerä viidellä viittä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle