MM-finaali kuudennen kerran jatkoajalle

MAAJOUKKUE / Uutinen
Ilja Kovaltšuk oli jatkoaikasankari vuonna 2008.
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 2017 ei ratkennut varsinaisen peliajan aikana. Tauon jälkeen pelataan 20 minuutin jatkoerä, ja jos sen aikana ei tule maalia, mestaruus ratkeaa voittomaalikilpailussa.

Kanadan ja Ruotsin välinen loppuottelu Kölnissä eteni jatkoerään. Ruotsi meni Victor Hedmanin alivoimaosumalla johtoon toisen erän viimeisellä minuutilla. Kanadan tasoituksen teki Ryan O'Reilly

Maailmanmestaruus on ratkennut jatkoerässä aikaisemmin neljä kertaa. Vuosina 1999 ja 2001 Tšekki kukisti Suomen. Jan Hlavac onnistui maalinteossa Norjan kisoissa vuonna 1999 ja David Moravec Saksassa kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 2003 Helsingissä Anson Carter ratkaisi Kanadalle mestaruuden maalilla, jota tarkistettiin useita minuutteja videolta.

Viimeisin jatkoeräratkaisu on vuodelta 2008, kun Ilja Kovaltšuk onnistui kotiyleisön edessä pelannutta Kanadaa vastaan. Jatkoaika nähtiin myös vuonna 1994, mutta silloin maalia ei sen aikana nähty. Näin mestaruus ratkesi voittomaalikilpailussa, jossa Kanada oli Suomea etevämpi Luc Robitaillen tehtyä ratkaisevan maalin.

» Lähetä palautetta toimitukselle