Mikko Niinikoski ottelukohtaisella sopimuksella HeKiin

MESTIS / Uutinen
Viime kaudella HeKin riveissä kiekkoillut hyökkääjä Mikko Niinikoski liittyy heinolalaisjoukkueen vahvuuteen viisi Mestis-kamppailua käsittävällä ottelukohtaisella sopimuksella.

Urallaan muutakin kuin tahkoa kiertänyt 31-vuotias hyökkääjä Mikko Niinikoski ja Heinolan Kiekko solmivat ottelukohtaisen sopimuksen, joka käsittää HeKin viisi seuraavaa Mestis-kamppailua.

Viime kaudella HeKin paidassa 45 ottelussa tehot 15+11 mättäneen Niinikosken tarkoituksena on pitää pelituntumaansa Heinolassa yllä, sillä mies kärkkyy siirtoa ulkomaisiin sarjoihin kuluvan kiekkokauden 2009-2010 aikana.

Tapparan juniorikoulusta aikanaan liikkeelle lähtenyt Niinikoski on edustanut Mestis-tasolla HeKin lisäksi myös FPS:aa, Ahmoja ja TuToa. SM-liigassa kokenut hyökkääjä on puolestaan pelannut yhteensä 112 ottelua Pelicansin riveissä. Ulkomaillakin kiertelemään ehtineen Niinikosken uratilastoista löytyy niin Sveitsin B-liigan EHC Vispin kuin Ruotsin Allsvenskanjoukkueiden Växjö Lakersin sekä Bofors IK:n ja Tanskan pääsarjajoukkue Nordsjælland Cobrasin sotisovissa pelattuja otteluita.

» Lähetä palautetta toimitukselle